Velli- eli ruokakello
Velli- eli ruokakello on talonpoikaistalon harjalla tai päädyssä oleva kello, jota soittamalla viestittiin talonväelle ja palkollisille muun muassa ruoka-ajoista.
Päärakennuksen lisäksi vellikello saatettiin sijoittaa aitan, tallin tai muun pihapiirin rakennuksen päätyyn rakennettuun satula- tai pyramidikattoiseen, päreillä katettuun telineeseen. Joskus teline on sijoitettu erikseen maahan seisomaan. Kello kiinnitettiin rautapannoilla yleensä kaarevaksi veistettyyn puuhun, joka kiinnitettiin katokseen siten, että se liikkui. Kelloa soitettiin vetämällä narusta. Jos kellonnaru oli kiinni soittokielessä, oli kello kiinnitetty telineeseen kiinteästi. Vellikellon katos saattoi olla hyvinkin koristeellinen.
Malliltaan vellikello muistuttaa kirkonkelloa, mutta on sitä huomattavasti pienempi. Vellikelloja ei koristeltu niin runsaasti kuin kirkolliseen käyttöön tarkoitettuja. Yleensä niissä oli tiedot valajasta, valupaikasta ja -vuodesta, jokin ahkeruuteen ja työntekemiseen viittaava lause, ja vaippaa saattoi kiertää koristeornamentti. Vellikelloja tekeviä valureita oli useimmissa maakunnissa ja niitä valettiin myös valimoissa. Vieraskieliset tekstit kielivät siitä, että kaikki kellot eivät ole kotimaista alkuperää.
Ensimmäiset tiedot Suomessa käytetyistä vellikelloista on 1500- ja 1600-lukujen kartanoista. Varsinaisesti niitä alettiin hankkia talonpoikaistaloihin 1800-loppupuollella. Se olikin aikansa muotiesine Länsi-Suomessa.
Vellikellolla ilmoitettiin talonväelle ruoka-ajoista. Sillä kerrottiin myös työajoista, herätettiin väki aamulla ja tiedotettiin kauempana asuville torppareille, että oli oikea aika lähteä taloon töihin. Myös työpäivän päättyminen soitettiin sillä. Kelloja käytettiin myös hälytysten tekemiseen esimerkiksi tulipalon sattuessa. Monia eri viestejä varten oli sovittu erilaisia soittotapoja, joiden koodikielen väki osasi. Taitoa vaadittiin myös soittajalta, jolle tämä luottamustehtävä oli annettu.
Koska kellon ääni kuului laajalle, saattoivat muut kyläläiset seurata toisten talojen elämänrytmiä. Vellikello teki siis yksityiselämän julkiseksi ja antoi mahdollisuuden kontrolloida kylän elämää. Kellon käyttö työajan säätelyssä kertoo muutoksesta työaikakurissa sekä yleensä aikakäsityksen muuttumisesta. Työnantajan ajan rinnalle tuli vapaa-aika, ensin kaupunkien tehtaissa mutta vähitellen myös maaseudulla.
Vellikello hankittiin yleensä taloihin, joissa oli vierasta työvoimaa, laajat viljelykset ja osa pelloista oli etäällä. Kellosta tuli myös statussymboli. Koska vellikellot levisivät kartanoista talonpoikaistiloille, pidettiin kelloa merkkinä ”herrainkartanosta”, sillä kerrottiin kertyneestä varallisuudesta. Naapurustossa tienoon uusi vellikello saattoi synnyttää kateutta, joka toisin paikoin puettiin jopa ivallisten laulujen muotoon.
