Vakoissa säilytettiin monenlaista
Vilja-, voi-, jauho-, matka-, eväs-, vaate-, tykkimyssy- tai kylvövakka. Haapalaudasta painetusta, kaarevanmallisesta säilytysastiasta on erilaisia variaatioita. Malliltaan vakka on yleensä soikea, mutta myös pyöreitä on tehty. Vakat voivat olla matalia ja leveitä, tai korkeita ja kapeita, kannellisia tai kannettomia. Niissä on usein kädensija tai kaksi.
Suomen maatalousmuseo Saran kokoelmien pienin vakka lienee ”vakkanen”, joka on halkaisijaltaan seitsemän senttimetriä leveä ja korkeudeltaan viisi senttimetrinen. Siihen on kaiverrettu vuosiluku 1756. Kokoelman suurimmat vakat ovat puolestaan noin 40 senttiä korkeita, puolimetriä syviä ja leveydeltään lähes metrisiä säilytysastioita.
Vakkoja on käytetty erilaisten tavaroiden ja elintarvikkeiden säilyttämiseen. Länsi-Suomessa kylvömies vei siemenet pellolle ja kylvi ne vakasta peltoon käsin. Vakan hän piti edessään ja se lepäsi niskan takaa kulkevan hihnan varassa. Kirkkomatkalle lähtiessä pyöreään, kannelliseen vakkaan otettiin mukaan kirkkosilkki ja tykkimyssy, jotka puettiin päälle vasta kirkonmäelle päästessä. Kerrotaanpa olleen niinkin suuria vakkoja, että koko kirkkopuku mahtui sellaiseen. Tykkimyssyvakat koristeltiin maalauksilla. Myös kotona vaatteita säilytettiin vakoissa.
Vakan kyljet tehdään yhdestä puusta. Laudan leveys on siis vakan korkeus. Pohja on saatettu valmistaa yhdestä tai useammasta laudasta. Se on voinut olla kuusilautaa. Pohjan laudat on ommeltu kiinni reunoihin juurivitsaksella, tai sitten pohja on naulattu kiinni puunauloin. Myös molempia kiinnitystapoja on saatettu käyttää samanaikaisesti. Haapalaudan sisäpuolelle on voitu viiltää vinoruutuja varsinkin pienissä vakoissa. Isommissa vakoissa ristikkoviiltoja on tehty kulmiin. Viiltojen tarkoituksena lienee avittaa laudan taivutuksessa. Yksi tapa taivuttaa vakka muotoonsa oli sellainen, että haapalautaa pehmitettiin kuumassa vedessä, jonka jälkeen se painettiin ja kiristettiin umpipuisen muotin päälle kuivumaan. Painamisessa oli tärkeää taivuttaa puu oikeinpäin, jotta ulkopinnasta ei tullut karvainen. Vakkojen valmistus oli eräänlaista sarjatuotantoa, jossa yhdellä muotilla syntyi tietyn kokoisia ja mallisia astioita.
Kädensija on pyöreä, kuoritusta näreestä taivutettu. Se on kiinnitetty paikkaansa juurivitsaksella ompelemalla. Melko usein kädensijan kulmaa suhteessa vakkaan on säädetty laittamalla väliin puukiilat. Vakkatekniikalla on valmistettu myös erilaisia siivilöitä ja seuloja, joita on käytetty maidon, jauhojen ja puinnin käsittelyssä. Niiden pohja on tehty esimerkiksi rei´itetystä nahasta, juurista punotusta verkosta tai jouhiverkosta. Myös pohtimien reunat on taivutettu ja ommeltu tekniikkaa hyväksikäyttäen.
Jos vakkaan tehtiin kansi, se sovitettiin jokaiseen astiaan erikseen. Tästä tulee sanonta ”vakka kantensa valitsee”. Kansi voi olla tehty yhdestä tai useammasta laudasta ja se on kiinnitetty niin kuin pohja, ompelemalla ja naulaamalla. Kansi voi olla myös saranalla vakkaan kiinnitetty. Päälle laskettavan, reunattoman kannen paikallaan pysyminen on saatettu varmistaa tapeilla, joita varten kanteen on tehty kolot.
Raudoitetuissa matkavakoissa voi olla pohjan alareunassa kannenreunuksen levyinen, erillinen puusoiro. Matkavakoissa on raudoitukset, lukko sekä määlyillä kiinnitetty, liikkuva kahva päällä. Sivuilla saattaa olla taotut rautalenkit tai -kahvat kuormaan sitomista varten. Kyläseppien takomissa 1600-luvun vakkojen raudoituksissa on barokin piirteitä. Loimaan seudulla sepät takoivat renessanssityylisiä, pässinsarviaiheisia raudoituksia arkkuihin 1700-luvun lopussa ja 1800-luvulla. Lukolliset vakat kertovatkin kyläseppien taitavuudesta. Maatalousmuseon kokoelmien matkavakkojen raudoitukset ovat yksinkertaisia.
Puuesineitä on valmistettu kotiteollisuutena myyntiin 1500-luvulta lähtien. Vakka-Suomessa eli Varsinais-Suomen länsiosassa vakat olivat yksi tärkeä tuote muiden alueella valmistettujen puuastioiden joukossa. Myyntikotiteollisuus oli tärkeä tulonlähde maanviljelijöille 1700-luvulla ja 1800-luvun alkupuolella, mutta 1800-luvun loppupuolta kohden sen merkitys alkoi vähentyä. Tosin puuastioita valmistettiin aina toiseen maailmansotaan saakka ja vielä sen jälkeenkin.
Vakkoja on koristeltu maalaamalla ja kaivertamalla. Esineiden koristeleminen tyydytti ihmisten esteettisiä tarpeita. Puisten esineiden maalaaminen oli yleisempää Lounais-Suomessa kuin maan itäisissä osissa, sillä tiheään asutulla alueella maalatut esineet toivat esille myös omistajansa varallisuutta ja sosiaalista asemaa. Harvaan asutuilla alueilla ei tällaista tarvetta ollut. Niinpä käyttöesineiden koristelua pidettiin turhana.
Suomen maatalousmuseon kokoelmissa on muun muassa jauho- ja kylvövakkoja.
