Tähän aikaan vuodesta: Nuuttipukit lähtevät liikkeelle
Kolmetoista päivää joulun jälkeen vietetään loppiaista, joka osuu aina tammikuun kuudennelle päivälle. Loppiainen päättää loputkin jouluriennot, sillä se on viimeinen joulukauden kirkkopyhä. Silloin syödään jäljelle jääneet jouluruoat ja viedään kuusi ulos talosta. Kuitenkin pitkään kansan keskuudessa joulun päättävä päivä oli vasta loppiaisen jälkeinen Nuutinpäivä.
”Hyvä Tuomas joulun tuopi, paha Knuutti poijes viepi”
Joulun päättymistä on juhlittu Nuutinpäivänä pukeutumalla hullunkuriseen vaatetukseen naamion kanssa ja kiertämällä talosta taloon usein isona ryhmänä. Juhlan tarkoituksena oli jättää joulun levolliset päivät taakse ja kohdata niin sanotut härkä- ja reikäleipäviikot, jolloin palattiin takaisin työntäyteiseen arkeen. Seuraava kirkollinen merkkipäivä oli vasta pääsiäisenä, joten töitä joutui tekemään pitkän tovin ennen seuraavaa suurta juhlaa. Oli siis syytäkin nauttia viimeisetkin rippeet joulusta, hauskuutta unohtamatta. Nuutinpäivän juhlistaminen on ollut Suomessa yleisintä Länsi-Suomen alueella, mutta samantapaista kiertelykulttuuria on tehty muuallakin Suomessa erilaisten juhlapäivien, kuten kekrin, yhteydessä.
Asu kuntoon ja kyliä kiertämään!
Nuutinpäivän juhlinnassa olennaisessa osassa on kiertävän juhlaväen asut ja somisteet. Nurinkurisuus on Nuutinpäivänä avainasemassa ja asuissa se näkyi esimerkiksi väärinpäin puettuna takkina, pukin sarvina, olkisomisteina, sekä vihtahäntänä. Naaman peitoksi laitettiin mitä hullunkurisimpia naamareita tai nokea, jotta juhlijan kasvot olisivat mahdollisimman tunnistamattomissa. Nuuttipukit myös muunsivat ääntään sekä puhettaan hämätäkseen talon väkeä. Nuuttipukkien asujen tarkoituksena oli salata juhlijoiden henkilöllisyys, sillä anonymiteetin varjolla nuuttipukit pystyivät irrottautumaan sen aikaisista yhteiskuntaluokkia koskevista sosiaalisista säännöistä. Nuuttipukkina olo oli siis keino tehdä irtiotto arjesta aikana, jolloin ihmiset tunsivat omassa yhteisössään toinen toisensa.
Nuuttipukeista koostuva kulkue kiersi talolta talolle kerjäten joulun viimeisiä antimia. Erityisesti viimeiset oluen rippeet olivat aikanaan nuuttipukkien suurta herkkua ja siitä myös nimitykset sahti-, sakka- ja hiivapukki tulevat. Monet nuuttipukkien asusteet, kuten vihdat ja sauvat, liittyivätkin alkujaan oluen sekoittamiseen. Herkut saatettiin nauttia jo talon väen seurassa, tai saalis kerättiin yhteen ja jaettiin kierroksen lopuksi yhteisen juhlan aikana. Kulkue yleensä kasvoi kesken matkan, sillä vierailluista taloista saattoi lähteä mukaan uusia nuuttipukkeja. Taloissa kiertely Nuutinpäivänä oli aikanaan eritoten kylän miesten suosiossa.
Taloon saapuessaan nuuttipukit pyysivät ensiksi lupaa astua taloon sisälle, ja sen jälkeen alkoi herkkujen kerjuu. Saaduista herkuista kiitettiin laululla tai lorulla, joiden sisältö vaihteli hieman alueittain. Hyvää vieraanvaraisuutta osoittaneet talot ja niiden väki saivat hyvän sadon ja karjaonnen toivotukset. Jos nuuttipukit kohtasivat huonoa pitopalvelua, saivat talon väki osakseen pilkkalaulun ja uhkauksia tulevan sadon tuottavuudesta. Oli siis parempi olla vieraileville nuuttipukeille ystävällinen, jotta ei saanut osakseen huonoa onnea. Nuuttipukkien lähtiessä talosta he merkkasivat talon seinään esimerkiksi ”Nuutti on kuitti”, jotta muut kiertelevät nuuttipukit tiesivät talossa olleen jo vieraita. Merkintä myös osoitti muulle kylän väelle, että kyseisessä talossa oltiin vieraanvaraisia.
Sahdinjanoisista hiivapukeista makeisia metsästäviin nuuttipukkeihin
Nuutinpäivän juhlakulttuuri on muuttunut lapsikeskeiseksi juhlaksi, jolloin oluen sijasta kerjätäänkin makeisia. Joulumakeisia onkin nykypäivänä helpompaa kerjätä taloista kuin olutta tai sahtia, joita ei enää monikaan valmista kotitekoisesti. Edelleen nuuttipukit pyytävät lupaa astua taloon, ja herkkuja kerjätään esimerkiksi pienen lauluesityksen avulla. Laulut ovat vain muuttuneet sen hetkisiin hittibiiseihin tai tuttuihin lastenlauluihin perinteisten nuuttipukkien laulujen sijasta.
Koko juhlaperinteen sisältö ei ole täysin muuttunut, vaikka nuuttipukkien ikä onkin keskiarvoltaan laskenut. Nuuttipukkien varustukseen kuuluu yhä oma asu naamioineen, ja pukeutumisessa hyödynnetään vanhoja vaatteita. Asujen eläimellisyys pukinsarvien ja vihtahäntien osalta on kuitenkin jäänyt hiljalleen pois. Usein lapset pukeutuvat naamiaisasujen kaltaisiin kokonaisuuksiin, jossa pääosaan pääsevät esimerkiksi jokin piirroshahmo tai satuolento.
Vanha nuutti ja uusi nuutti
Nuutinpäivästä puhuttaessa mainitaan kaksi päivämäärää, 7. sekä 13. tammikuuta. Tämä johtuu siitä, että alkujaan päivä sijaitsi kalenterissa heti loppiaisen jälkeen joulukuun 7. päivänä, luoden tiiviin yhteyden näiden kahden merkkipäivän välille. Virallisesti Nuutinpäivä siirrettiin nykyiselle paikalleen vuonna 1708, jonka jälkeen juhlaperinne siirtyikin loppiaisen jälkeisestä päivästä viikkoa eteenpäin. Joulusta on silloin ehtinyt kulua tasan 20 päivää. Nuutinpäivää kutsutaankin sen vuoksi ruotsiksi kuvailevasti nimellä ‘Tjugondedag jul’.
Koska Nuutinpäivän ajankohta on vaihtunut ajan kuluessa, on näitä päiviä myös nimitetty sen mukaan vanhaksi nuutiksi (7.1.) ja uudeksi nuutiksi (13.1.). Yleisesti Nuutinpäivää juhlitaan nykyisen kalenterin mukaan uutena nuuttina, mutta vanhaa kalenteria kunnioittavat nuuttipukit juhlistivat Nuuttia sen alkuperäisenä päivänä. Nuutinpäivää on luvallista juhlistaa molempinakin päivinä, jos vain puhtia riittää!
Kirjoittaja amanuenssi Elina Parkkila on aikanaan itse toiminut nuuttipukkina lapsuudenkodissaan Kiukaisissa ja toivottaa kaikille rauhallista loppiaista sekä rattoisaa Nuutinpäivää.
Lisälukemista:
Bregenhøj, Carsten et al. Nuutti – suomalainen karnevaali. SKS, 1975.
Karjalainen Sirpa, ja Teppo Korhonen. Uusi Ajantieto. WSOY, 1991.
Vilkuna., Kustaa. Vuotuinen ajantieto. Otava, 1968.
