Tähän aikaan vuodesta: Juhannus
Juhannusta on jo kauan sitten juhlittu keskikesän juhlana. Juhlan on ollut tarkoitus juhlistaa luonnon vehreyttä sekä kukkia ja keskikesää kauneimmassa muodossaan. Keskiajalla kesäkuun 24.päivä omistettiin Johannekselle, kristinuskon herran kastajalle. Nimestä Johannes saatiinkiin keskikesän juhlalle nimi; juhannus. Joillekin voi taas “mittumaari” kuulostaa tutummalta termiltä. Mittumaari juontuu ruotsin keskikesää tarkoittavasta sanasta midsommar. Juhannuksen aikoihin päivät ovat pisimmillään ja myös juhannuksen säähän on kautta aikojen liitetty erilaisia ennustuksia.
Tuoreiden lehvästöjen ja kukkien juhlinta näkyy juhannusperinteissä kautta maan; koivuja pystytetään talon portaiden molemmille puolille taloa koristamaan. Alueellisia erojakin on; erityisesti Länsi- ja Pohjois-Suomessa koivuista rakennettiin jopa lehtimajoja.
Vielä vanhempia tapoja on harjoitettu Keski- sekä Pohjois-Pohjanmaalla. Näillä alueilla nuorien ja vehreiden koivujen lisäksi keskelle pihaa pystytettiin pitkä juhannuskuusi. Tämä juhannuskuusi kuorittiin ja oksittiin jättäen vain latvuksen ja muutaman oksan paikalleen. Kuivunut mahla kuusen pinnassa mahdollisti kiipeilykilpailun, josta erityisesti perheen pienimmät nauttivat.
Vanhoista ajoista asti ovat täällä pohjolassa nuoret koivut ynnä muut vihreät lehvät koristaneet asuntojamme sydänkesän päivänä, juhannuksena. Pysyköön tämä perinnäistapa vielä kautta aikojen voimassa ja koristakoot juhannuskoivut aina pihojamme ja oviemme pieluksia.
Kätilölehti 1.6.1931, nro 6, sivu 8
Vehreyden levittely ei jäänyt vain ulkotiloihin. Huoneiden lattiat peittyivät raikkaista haavan- ja pihlajanlehdistä, joita sinne tarkoituksella levitettiin. Myös koivun sekä syreenin oksia käytettiin. Sisätiloihin muodostunut lehtimatto loisti vihreää ja toi voimakasta aromia pitkin taloa. Seinät saivat koristeiksi kukkasilta tuoksuvia pihlajan oksia, Pohjois-Suomessa hyödynnettiin kukkivia tuomenoksia. Juhannuksen vehreä koristelu levittäytyi myös juhlatilaisuuksiin ja julkisiin tiloihin. Saattoi joku juhannuksena päästä koristellun bussin tai junan kyytiin.
Kaikilla eri koristeilla haluttiin korostaa juhannuksen juhlan tuntua. Juhlamieli syntyykin helposti, kun ympäristö on täynnä vehreyttä ja hyviä tuoksuja. Koristeiden tarkoitusperä ei jäänyt vain sisustukselliseksi. Oksien ja lehtien on myös katsottu tuovan positiivista ja hedelmällistä taianomaista voimaa. Nämä voimat eivät jääneet aina vain positiiviseksi. Esimerkiksi jos kauniisti laitettuja koristeita joku taitteli, tuotti se surua ja murheita koristeen taittajalle.
Ehkäpä yleisesti tunnetuin juhannukseen liittyvä perinne on juhannuskokko. Se on ollutkin juhannusaaton merkittävin perinne koko Itä- sekä Pohjois-Suomessa. Länsi-Suomeen tämä tapa on levinnyt vasta nykyisen vuosituhannen aikana. Vastoin yleistä ajatusta, kokon polttaminen saattaa olla kristillistä alkuperää, pakanallisen perinteen sijaan. Nimi juhannuskokko on myös kristillistä alkuperää, jälleen Johannes Kastajan mukaan. Moni kylä omisti erityisen kallion, ahon tai mäen kokolle, johon kokkotarpeet kerättiin. Karjalan kannaksella tarpeista jopa rakennettiin kirkontornia muistuttavia kokkorakennelmia. Kokon polttaminen oli myös tärkeä tapahtuma; kokon sytytti kylän vanhin mies tai muu arvokas juhlavieras. Kokkoa katsomaan tultiin pyhävaatteet päällä ja miltei koko yö kului kokon ääressä juhliessa.
Tuolta kanawalta kuuluu lotjamiesten suruluonteinen laulu, tuolta ylöspäin tulewain höyrylaiwamiesten iloinen huuto. Niemellä palaa rytisten juhannuskokko; sen ympärillä tanssii kylän nuoriso kolmen wiulun wingunnassa.
Ilmarinen 7.7.1874 nro. 27, sivu 2
Moni vielä nykypäivänäkin omaksi huvikseen tekee juhannuksena lemmentaikoja. Lemmentaioilla on pitkät perinteet juhannuksen historiassa. Myös itse juhannuskokkoon liittyy ennustuksia kylän naimaonnesta. Mikäli kokon tukipuut paloivat kokon mukana, se lupasi hyviä mahdollisuuksia päästä naimisiin kylän naisille. Jos puut jäivät pystyyn, oli luvassa paljon vanhanpiikoja. Lemmentaikoja oli monia ja usein niiden tarkoitus oli antaa taian tekijälle unessa tai muulla keinolla kuva tulevasta sulhasesta. Joskus lemmentaioilla pyrittiin saamaan joku rakastumaan toiseen tai itseensä. Lemmentaikojen toteutus saattoi olla mitä vain nelilehtisestä apilasta tyynyn alla kosteassa ruispellossa kieriskelyyn alasti.
Juhannusyö on myös sisältänyt mystiikkaa. Juhannusyön pituus on herättänyt niin pelkoa kuin intoa. Ympäri Suomea on aikojen saatossa huhuttu aarnivalkeista tai virvatulista. Virvatulen näkeminen oli varsinainen onnenpotku; vaatimukset virvatulien näkemiselle olivat kovat. Juhannusyötä viettäessä maakivellä tai katolla istuessa saattoi havahtua sinertävään liekkiin pellolla, mutta kiven tai katon ympäryksen tuli olla kynnetty. Virvatuli tai aarnivalkea lupasi näkijälleen aarretta, mutta tämänkin haaliminen itselleen oli haastavaa; usein aarretta oli joku vahtimassa, kuten iso käärme tai härkä.
Entiset keskikesän juhlan juuret ulottuivat myös juhannuksen perinteisiin. Juhannuksen ruoat periytyivät karjataloudesta, joka lienee peruja paimenten kesäjuhlista jo ennen kristinuskon saapumista. Ruoka painoittui paljon maitoon, sillä juhannuksen aikoihin lehmät tuottivat jo maitoa talven jälkeen. Keski-Pohjanmaalla nautittiin keitettyä ja punaista juhannusjuustoa, Savossa maisteltiin lehmisavuilla keitettyä maitohöllöä tai maitovelliä. Karjalassa tehtiin munamaitoa. Satakunnassa sekä Hämeessä juustot olivat tärkeässä osassa; kullakin talolla oli oma juusto. Paikoitellen nuoret miehet kävivät talojen ovilla lehvät mukanaan, toivoen makupalaa talon tyttären juustosta. Tällä tavalla varmistettiin tyttären taidot juuston saralla.
“Juhannusruuiksi oli laitettu ”munavoita”, piiraita sekä eräillä paikkakunnilla kehäjuusto jokaiselle perheenjäsenelle erikseen. Myöskin oli pöydässä rieskaa (maidosta ja kermasta sekä karkeista jauhoista leivottua nuorta leipää), viiliä y.m. herkkuja. Aterian syötyä sai väki mennä varsinaista juhlaa viettämään.”
Maaseudun Tulevaisuus, 23,6,1931, nro 70 sivu 5: Miten Suomessa vietetään juhannusta, ”Mittumaarin” tapoja ja taikoja
Juhannus on onnistunut vuosisatojen ajan pysymään suomalaisessa kulttuurissa ja kansantaruissa. Vaikka juhannus ei saavutakaan niin mittavaa näkökulmaa maagisuuden ja kodin koristelun kannalta, on juhannus silti tärkeä juhla suomalaisille. Silloin nautitaan lyhyehköstä mutta ainutlaatuisesta Suomen kesästä usein perheen ja ystävien kanssa. Hyvä ruoka ja syöminen ovat pitäneet pintansa juhannussaunan ohella. Suomalaiset nauttivat luonnosta myös täysin sydämin; tosin vetäytymällä rauhoittumaan mökeille kodin lattian vehreyttämisen sijaan.
Kesätyöntekijä Vilma Helenius
Lähteet
Vuotuinen ajantieto, Kustaa Vilkuna, Otava 1991, Keuruu
Uusi ajantieto, Sirpa Karjalainen, Teppo Korhonen, J. U. E. Lehtonen, WSOY 1990, Porvoo
Sitaatit
Kätilölehti, 01.06.1931, nro 6, s. 8
https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/876822?page=8
Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
Ilmarinen, 07.07.1875, nro 27, s. 2
https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/431418?page=2
Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
Maaseudun Tulevaisuus, 23.06.1931, nro 70, s. 5
https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1127211?page=5
Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
