Syyskuun kuva
”Mikosta päre pihtiin, tutti rukkiin, kaali kuppiin, akat pirttiin ja nauriit kuoppaan.”
Mikkelinpäivä on monella tapaa merkityksellinen ajanjakso suomalaisten vuodenkierrossa. Karjan ulkolaidunkausi päättyi ja talon naisväki siirtyi sekin sisätiloihin töihin. Sato korjattiin pellolta talteen, laitettiin nauriit kuoppiin talvisäilöön ja muut pellon antimet kannettiin laareihin ja aittoihin.
Naisten työkausi sisätiloissa päreen valossa alkoi. Naiset kehräsivät rukilla lankaa, kutoivat kankaita ja ompelivat vaatteita. Eniten työllistivät karjanhoitotyöt, joihin menikin suurin osa syys- ja talvipäivien valoisasta ajasta. Aamu alkoi usein sillä, että talon naisväki heräsi valmistamaan lämmittämään pirttiä ja valmistamaan apetta niin lehmille kuin talon väellekin. Lehmät saivat syödäkseen hauduketta, jossa oli olkia, jyviä, toisinaan naatteja ja kuumaa vettä. Lypsäville lehmille ja hevosille tarjottiin lisäksi heinää. Vielä 1800-luvun alkuvuosikymmeninä heinä kerättiin niityiltä ja ahoilta. Luonnonheinä oli usein huonolaatuista. Märkinä kesinä heinää ei välttämättä saatu tarpeeksi, jolloin Mikkelinpäivänä jouduttiin arvioimaan, kuinka monta eläintä voidaan talvella ruokkia. Hyvän emännän merkkinä pidettiin sitä, että hän pystyi pitämään karjan hengissä aina kevääseen saakka. Navettatöihin kuului myös lannan luonti ja karjan juottaminen. Lehmät juotettiin yleensä kerran päivässä talon kaivolla tai sitten kuljetettiin vettä läheisestä vesistöstä. Naisten töitä tämäkin oli.
Kuvan Prinssike-lehmä on kuvattu navetan seinustalla vuonna 1928. Lehmä on hyvinvoivan näköinen ja onkin varmasti saanut talven aikana muutakin ruokaa kuin haudutettuja olkia. Heinän viljelystä tuli Suomessa arkipäivää jo 1800-luvun puolivälissä ja se edesauttoi karjan talviruokintaa. Prinssikkeen emäntä ei ehkä vuoden 1928 arki-Mikkelinä joutunut pohtimaan, minkä osan karjasta hän joutuu teurastamaan, jotta edes osa selviäisi talven yli.
Suomessa vietettiin aina vuoteen 1772 mikkelinpäivää syyskuun 29 päivänä. Uudistuksen myötä 29.9. vietettiin Arki-Mikkeliä ja seuraavana sunnuntaina Mikkelinpäivää. Uutta Mikkelinpäivää edelsi lauantai ja seurasi maanantai. Juhlapäivä kaikki. Mikkelinpäivä satokauden päätösjuhlana ja karjan sisäruokintakauden avauksena hiipui pikkuhiljaa 1900-luvulla. Mikkelin markkinat säilyttivät kuitenkin paikkansa vielä pitkään suomalaisten arjessa.
