Syksyisiä töitä: Pellavatalkoissa
Entisinä aikoina maatilan työt jakautuivat valoisan kesäajan ulkotöihin ja pimeän talviajan sisätöihin. Vedenjakajana toimi Mikkelin päivä. “Mikosta päre pihtiin, tutti rukkiin, kaali kuppiin, akat pirttiin ja nauriit kuoppaan”, sanoi vanha kansa. Iltojen hämärtyessä tupiin siis sytytettiin valot ja ryhdyttiin sisäaskareisiin, kuten langan kehruuseen. Ennen Mikkeliä oli suoritettava viimeiset sadonkorjuutyöt ja varmistettava, että talveksi riitti kehrättävää.
Pellavaa on viljelty ikiajoista lähtien varren kuidun ja siementen öljypitoisuuden vuoksi. Suomessakin se on ollut tärkein kuitukasvi aina 1900-luvulle saakka. Pellavan viljelyn kulta-aika oli 1700-luvulla, jolloin suomalainen pellavakangas oli arvokasta vientitavaraa, mutta paljon pidempään sitä viljeltiin yksityiseen kotikäyttöön. Pellavasta tehtiin kotitalouksiin vaatteita, pyyhkeitä sekä liinavaatteita.
Elokuun viimeisenä ja koko kesän viimeisenä lämpimänä päivänä pääsin seuraamaan perinteisiä pellavatöitä Korteniemen perinnetilalle, Tammelaan. Tilan ehtoisa emäntä Outileena Uotila toimi oppaanani pellavatalkoissa, jotka olisi voitu suorittaa samoin myös sata vuotta sitten.
Korteniemen perinnetila on vanha metsänvartijan tila, joka sijaitsee idyllisen Liesjärven rannalla. Se on ollut Metsähallituksen omistuksessa vuodesta 1878 ja toimii nykyisellään perinnetilana, joka pitää yllä vanhoja viljely- ja työtapoja sekä perinteisten maatiaiseläinten ja -kasvien kasvatusta. Pelloilla viljellään Aunus -ruista, Palturitupakkaa, jo keskiajalla Suomessa viljeltyä porkkanaa sekä perinteisiä punajuuri- ja ryvässipulilajikkeita, härkäpapua ja kahdeksaa lajia kotimaista perunaa. Myös tilan pellava on Suomessa 1930-luvulla jalostettua Martta -lajiketta, joka polveutuu karjalaisista maatiaiskannoista.
Korteniemessä kaikki tapahtuu 1910-luvun malliin käsipelillä. Pellavan jalostaminen pellolta langaksi kestää useita viikkoja kuivatuksineen ja liotuksineen, mutta tällä kertaa työstetään myös edellisen sadon nippuja.
Pellavan korjuuaika vaihtelee sen mukaan, millaista kuitua halutaan. Hienokuituinen pellava nyhdetään jo sen kukkiessa, heti kun varsi on alkanut hiukan kellertää tyvestä. Tavallista on kuitenkin odottaa, kunnes alimmat lehdet ovat jo lakastuneet ja korret kellastuneet. Pellava nyhdetään pellolta juurineen päivineen, sidotaan pieniksi lyhteiksi ja kuivataan ensimmäisen kerran pellolla.
Lyhteiden kuivuttua ne rohkitaan. Perinteisellä rohkapenkillä pellavan hedelmät, “sylkyt” riivitään irti varsista. Kuivattuja pellavia poimitaan nippu kerrallaan ja vedetään penkkiin asennetun rautakamman läpi. Sylkyt putoavat penkin alle levitetyn maton päälle, josta ne on helppo kerätä. Siemenkodat on perinteisesti ollut tapana kuivattaa riihessä ja puhdistaa viskurilla. Kustakin kodasta löytyy kymmenkunta litteää siementä, joista saadaan öljyä käytettäväksi elintarvikkeissa, rohtona tai puunkäsittelyaineissa. ”Martta” on tosin ennen kaikkea kuitupellava. Sen siemenet eivät ole yhtä öljypitoisia, kuin joidenkin lajitovereidensa.
Rohitut varret viedään liotettavaksi. Tapoja on useita. Vanhin on niin kutsuttu nurmiliotus. Pellavat viedään takaisin pellolle ja annetaan niiden mädäntyä kasteessa ja sateissa 3-5 viikkoa. Tapa on paitsi aikaa vievä myös vaivalloinen. Lyhteitä pitää kääntää usein ja lisäksi nurmiliotus antaa kuidulle tummahkon sävyn. Liotustapa vaikuttaa oleellisesti kuidun väriin. Pellava voidaan myös jättää talveksi lumen alle likoamaan. Hankiliotus antaa Outileenan mukaan vaaleimman sävyn kuidulle. Korteniemessä pellavat liotetaan järvessä. Tämä kestää vain 2-3 viikkoa ja se on ollut tavallinen tapa tiloilla, jotka ovat sijainneet lähellä järviä tai jokia.
Liotuksen jälkeen Korteniemen pellava kuivataan riihessä ja loukutetaan. Entisinä aikoina raskasta työvaihetta pidettiin miesten työnä ja tarkoitukseen kehitettiin monenlaisia laitteita jo hyvin varhaisessa vaiheessa. Korteniemessä on kuitenkin käytössä vanha käsikäyttöinen loukku, jolla pellavanippujen puuosa hakataan irti kuidusta. Pellavanippu asetetaan avatun loukun väliin ja loukku lyödään kiinni niin monta kertaa, että pellavan puumaiset osat hajoavat ja paljastavat pellavan notkean kuidun. Loukutetut pellavat sidotaan “mälleiksi”.
Mällien lihtaus on ollut perinteisesti naisten työtä. Korteniemessä käytetään vanhaa käsilihtaa, joka muistuttaa rakenteeltaan pellavaloukkua sillä erotuksella, että siihen on kiinnitetty tylsä rautaterä, joka poistaa ”päistäreet” vielä huolellisemmin kuidusta. Pellavan “sydämet” alkavat muistuttaa vaaleita hiustupsuja, jotka ovat harjauksen tarpeessa. Se suoritetaan häkilöimällä.
Häkilän puuvarteen on kiinnitetty molempiin päihin harjat, joiden piikit ovat rautaa. Toinen harja on harvempi ja toinen tiheämpi. Kuidut käytetään ensin harvemman rautapiikisen harjan läpi, johon lyhyempi rohdinpellava tarttuu. Tiheämmät piikit jättävät häkilöijän käteen vain pitkän ja pehmeän aivinan, josta kehrätään laadukkaampi pellavalanka. Aivinasta kudotaan ohuempia ja pehmeämpiä kankaita esimerkiksi paitoja varten. Rohdinpellava kelpaa työvaatteiden ja säkkien valmistukseen. Varsinainen harjaaminen voidaan tehdä aivinalle sianharjaksista valmistetulla harjalla. Silloin pellavasta tulee kiiltävää ja pehmeää, eli “sivistettyä”.
Entisajan emäntä olisi nyt kenties pakannut aivinat omaan koriinsa ja rohtimet omaansa ja pannut ne tuvan nurkkaan odottamaan Mikkeliä, mutta Outileena pyöräyttää vielä rohdinkuontalon tuttiin ja asentaa sen rukkiin. Hän sylkäisee sormeensa, ottaa otteen kuontalosta, pyöräyttää rukin käyntiin ja kiertää lankaa sormissaan. Rukki alkaa surista ja lankaa kertyy vauhdilla rullalle. Siinä se talvi kuluu rattoisasti.
Suomen maatalousmuseo Sarka valitsi Korteniemen perinnetilan vuoden 2021 kesäkohteeksi. Lauantaina 11.9.2021 järjestetään tilalla pellavatalkoot, jonne kaikki halukkaat ovat tervetulleita loukuttamaan, lihtaamaan ja häkylöimään!
Lisätietoa:
Grotenfelt, Gösta, 1913. Pellavan viljelemisestä ja valmistamisesta. Lyhykäisiä ohjeita. WSOY. Porvoo.
Maatiainen, Pellava “Martta”
https://www.maatiainen.fi/puoti/
yksivuotiset-kasvit/1054-pellava.html
