Rekiryijyt
Reessä ryijy suojasi ja lämmitti matkantekijöitä sekä peittona päällä että heidän allaan. Reen istuimella käytettyä ryijyä on kutsuttu rekiryijyksi. Peittona kaksipuolisesti nukitettu ryijy suojasi tehokkaammin kuin kevyempi, yksipuolinen ryijy. Arkena matkaan kelpasi vaatimattomasti kuvioitu ryijy, mutta kirkkomatkalle saatettiin varustautua värikkäällä ja koristeellisesti kuvioidulla ryijyllä.
Rekiryijyssä selkänojan yli tulevaan, taaksepäin näkyvään osaan on nukitettu kuvio ja laitettu hapsut. Reunaa ei välttämättä ole hapsutettu kokonaan, vaan esimerkiksi kulmiin on saatettu laittaa isot tupsut. Istuimen ja selkänojan puolella kuviointi on ollut vaatimattomampaa tai se on saattanut olla yksivärinen. Rekiryijyn kutomisessa sekä ammattimaisessa suunnittelussa otettiin huomioon nimenomaan tämä selkänojan yli tulevan osan kuviointi.
Rekiryijyjen nukkaa ei aina leikattu, vaan nukat saatettiin jättää katkeamattomaksi langaksi, joka muodosti silmukoita. Tekniikka tunnetaan Suupohjan alueella, eli Etelä-Pohjanmaan lounaisosissa.
Perukirjoissa ryijystä on saatettu erikseen mainita, että sitä on käytetty rekipeittona. Sen sijaan ryijyn kuvioiden mallista tai väreistä on harvemmin mainintaa. Yleensä ryijyjä on ollut vain talollisten ja säätyläisten omistuksessa, torppareiden tai palkollisten sekä muiden tilattomien perukirjoissa ei niistä mainintoja ole. Toisaalta esimerkiksi arkikäytössä olleet ryijyt käytettiin loppuun.
Suomen maatalousmuseon kokoelmien rekiryijy on väritykseltään mustapohjainen. Sen kuviointi ei ole kansanomainen, vaan reen selkänojan yli tulleeseen osaan on nukitettu ristipistomalleista mukaeltu kukkakuvio, jossa kahden punaisen ja yhden harmaan kukan sekä vihreiden lehtien muodostaman kolmion kummallekin puolelle on sommiteltu kelta-oranssit lehtikuviot, joiden ulkoreunoissa on tyylitellyt runsaudensarvet. Selkä- ja istuinosalle tulevaan ryijyn osaan on solmittu vaaleita, yksinkertaisia ristikuvioita. Yläreunassa on nimikirjaiset M P. Alareunassa on mustat hapsut. Ryijyn alkuperäinen omistaja, jonka nimikirjaimet ovat ryijyssä, on elänyt vuosina 1898–1927, mutta siitä, onko hän vai joku muu valmistanut ryijyn, ei ole varmuutta.
Valmistustekniikaltaan ryijy on nukitettu, kangaspuissa kudottu tekstiili, jota on alun perin käytetty vuodepeitteenä. Nukat solmitaan loimilankoihin, jotka olivat yleensä pellavaa. Nukat ja pohjakude ovat villaa. Nukkien pituus on 3–5 cm, ja ne voitiin pätkiä etukäteen tai ryijy saatettiin nukittaa yhtenäisellä langalla ja nukat leikata auki myöhemmin. Ryijy kudottiin yleensä kahdessa tai kolmessa osassa ja kapeat osat yhdistettiin ompelemalla. Sängyssä ryijy oli nukkapuoli alaspäin. Päällepäin näkyvä kudepuoli oli yleensä värikkäästi raidoitettu ja siihen oli saatettu kirjoa koristeita, esimerkiksi omistajan nimikirjaimet. Vuoderyijyn yläpää oli merkitty ylimääräisellä nukitusrivillä tai pehmeämmällä langalla. Päälipuoli merkittiin myös nukkarivillä. Vähitellen nukituksen määrä kasvoi ja se peitti koko pinnan. Lopulta ryijy käännettiin toisin päin, ja yläpinnan nukkia alettiin koristella. Kaksipuolisia ryijyjä alettiin tehdä 1700-luvulla. Niiden yksivärinen puoli tuli vuodetta päin. Vuoderyijyn nukat olivat nykyryijyn nukkia pidempiä ja harvemmassa. Arkiryijyissä näkyvälle puolelle saatettiin nukittaa toisenvärisellä langalla esimerkiksi vinoruutuja, neliöitä, ristejä tai reunaraidoitus. Arkiryijyt olivat värjäämättömästä lampaanvillasta tehtyjä: luonnonvalkeita, harmaita tai mustia. Värilliset langat värjättiin kasvivärein, mutta kirkkaat punaisen ja sinisen sävyt olivat tuontivärejä. Niiden käyttö nostikin ryijyn arvoa. Kuvioaiheet ja väritykset noudattelivat vallalla olevia tyylisuuntia. Ryijyissä käytettiin symbolisia kuvioita: risti, tiimalasi, Hannun vaakuna, rengassolmu, kruunu, elämänpuu, tulppaani. Kuviot ja mallit kansanomaistuivat ja muuttuivat kutojien siirtäessä niitä muistinvaraisesti töihinsä.
Ryijyjä on käytetty Suomessa 1500-luvulta lähtien linnoissa. Aluksi vain aatelisten ja muiden säätyläisten käyttämä tekstiili yleistyi talonpoikaistaloissa 1700-luvun lopussa. Paitsi vuodepeitteenä, ryijyjä on käytetty myös veneissä sekä sotatantereella peittoina, sekä siis rekipeitteenä. Ryijy sopi vaihteleviin sääolosuhteisiin, sillä villa lämmittää myös kosteana, mikä oli esimerkiksi kalastajien arvostama ominaisuus. Seinällä sitä käytettiin aikaisemmin kylmän seinän eristeenä, ei koristeena. Talonpoikaistaloissa ryijyjä käytettiin vuodepeitteenä, koristeellinen kapioryijy voitiin nostaa esille seinälle tai vuoteelle juhlissa, muuten sitä säilytettiin arkussa.
