Potkien eteenpäin- Potkukelkkailun historiaa Suomessa
Yksi oli auton katolla kuljetuksessa. Toisen näin tienvarrella kyydissään kaksi lasta. Mietin, että nyt niitä taas näkee, nimittäin potkukelkkoja! Tänä talvena potkukelkat ovat olleet vähätalvisten lumien jälkeen ajankohtaisia kulkuvälineitä ja voinemme avata niiden historiaa tämän viikon Tarinatiinussa. Eli puhutaanpa potkukelkoista aikana ennen kuin eräs nimeltä mainitsematon hedelmämainos syövytti muistoihimme vanhemman leidin potkukelkkailemassa helmat paukkuen.
mukaisesti niillä kuljetettiin talvisin vettä, mutta myös halkokasat mahtuivat kuljetettavaksi vesikelkan kyydissä. Kuva: Suomen maatalousmuseo Sarka.
Potkukelkka on kulkeutunut Suomeen Ruotsista 1800-luvun lopulla. Potkukelkat ovat jostain syystä jääneet pohjoiseurooppalaiseksi ilmiöksi ja niiden suosituinta aluetta ovat Suomen lisäksi Ruotsi ja Norja. Niiden on ajateltu kehittyneen ruotsalaisesta vesikelkasta, joka onkin hyvin samankaltainen, kuin tuntemamme potkukelkka. Silmiinpistävin ero näiden kelkkojen välillä on istuimen puuttuminen, mikä antaa osviittaa siihen, että potkukelkoilla kuljetettavien tavaroiden määrä on maltillisempi vesikelkkoihin verrattuna. Voidaan myös arvioida, että potkukelkkailuun on alusta asti liittynyt sosiaalinen aspekti, sillä onhan niin, että usein kyydissä on joku, kun kelkalla matkaa tehdään.
Vaikka potkukelkkaa voikin luonnehtia sosiaaliseksi keksinnöksi, on se etupäässä ollut jokapäiväinen hyötykulkuneuvo. Niiden houkuttelevuutta lisäsi se, että ne voitiin valmistaa puusta. Tämä teki potkukelkan edulliseksi kulkuvälineeksi. Talvista liikkumista helpottavana välineenä ei ole ihme, että potkukelkat otettiin nopeasti myös kiertävien kulkukauppiaiden käyttöön. Tavarat kulkivat kelkan penkillä ja rimoilla oikein mukavasti ja matka taittui nopeammin talosta taloon.
Kätevinä kulkuvälineinä potkukelkat ovat olleet käytössä myös postin jakamisessa. Näin on ollut etenkin saaristoalueella, sillä kelkka kulkee jäällä erityisen jouhevasti. Tätä edesauttoi sittemmin metallisten osien lisääminen jalasten alle, mikä paransi potkukelkkojen ohjattavuutta. Lisäksi, jos jää oli heikomman sorttista, potkukelkka oli hevosvetoista kulkupeliä kevyempi vaihtoehto työmatkan taittamiseen.
Jäällä kun liikuttiin, potkukelkat otettiin käyttöön myös talvikalastuksessa. Kalastajat pystyivät viemään kätevästi sen avulla verkkonsa jäille ja saaliin kotiin. Myös metsästys onnistui potkukelkan kanssa, jos talvi oli vähäluminen. Siinä olikin potkukelkan etu hiihtoon nähden; suksien kanssa sivakoimiseen tarvittiin enemmän lunta, kun taas potkukelkat olivat omiaan vähälumisille talville ja kevääseen, kun lumet alkoivat sulaa. Tämä kaikki siis aikana ennen kuin teiden hiekotus ja suolaus yleistyivät, jolloin potkukelkkailu muuttui haastavammaksi harrasteeksi.
Potkukelkka oli myös naisille sopivana pidetty kulkuväline. Ajattelumalli oli hyödyllinen ainakin maaseudulla, sillä potkukelkka oli oiva apuväline pihapiirin töihin talvella, joita naisväki yleensä teki. Kotipiirissä potkukelkka saatettiin käyttää avuksi esimerkiksi veden kannossa. Sen kyydissä saatiin muutkin tavarat kulkemaan tarpeen tullen mihin milloinkin ja toihan se tarvittua tukea talven liukkauteen. Jos lunta ei pihassa luotu, se yleensä tamppaantui kävellessä edestakaisin talon töiden perässä. Jokainen varmasti omasta kokemuksestaan tietää, että tämä on oiva resepti liukkaalle jääpinnalle talvella, kun tulee suojasää.
Jo varhaisessa vaiheessa potkukelkka yhdistettiin myös vapaa-aikaan ja urheilutoimintaan. Suomen ensimmäinen potkukelkkailuseura, Oulun Potkinklubi, perustettiin jo vuonna 1891. Itseasiassa, Oulun pataljoonan välskäri Petteri Fröberg kirjoitti jo talvella 1897, miten sotilaiden välillä oli kilpailu ”niin kutsutuilla potkukelkoilla”. Hän oikein erikseen mainitsee, ettei siitä ole pitkä aika, kun ne otettiin käyttöön maassamme. Aika pätevä arvio aikana ennen Googlea.
Potkukelkkailunkisailuperinne onkin säilynyt Suomessa, sillä potkukelkkailun MM-kisat on yleensä järjestetty Multialla. Nämä kisakäyttöiset kelkat ovat hiukan kevyempiä rakenteeltaan vauhdin maksimoimiseksi, vaikka toki kisaajan lihaskunnollakin on tässä lajissa merkityksensä. Sarka-museossa on tällä hetkellä näytillä potkukelkka, joka mallinsa puolesta ei liity kisaamiseen, vaan työn tekoon.
Museon potkukelkassa on tukevat rimat, jotka näyttäisivät kestävän painavampaakin taakkaa. Lisäksi ne ovat varsin suorat, eli kuorma jakaantuisi ehkä paremmin. Työkäyttöisessä potkukelkassa ei myöskään aina ole maalipintaa, sillä se vain kuluisi käytössä nopeasti pois. Toki kuten usein käsitöissä on, lopputulos on tekijänsä näköinen ja maalipinnan puute voi olla myös taloudellinen ratkaisu.
Potkukelkka tuntuu meistä ehkä ajattomalta kulkuvälineeltä, mutta on hyvä muistaa, että kaikki keksinnöt ovat joskus olleet uutuuksia. Se, kuinka nopeasti ihmiset niihin ovat tarttuneet, on ollut paljolti riippuvainen esineen hyödystä ja kustannuksista. Suomessa potkukelkan nopea yleistyminen ja suosion kasvu lienevät liittyneet myös siihen, miten monikäyttöinen kulkuväline se oli. Tätä potkukelkan nopeaa arkistumista kuvaa hyvin se, miten jo vuonna 1915 Suomen Urheilulehdessä todettiin: ”Kelle potkukelkka nyt enää olisi tuntematon?”
Jos näyttelyssä oleva potkukelkka jäi kiinnostamaan, mutta vierailu museolle ei onnistu, ei hätää! Ennen koneita- näyttely on katsottavissa myös vaikka kotikoneelta osoitteessa: https://digimuseo.fi/suomen-maatalousmuseo-sarka/ Tervetuloa ihastelemaan.
Potkukelkka on esineenä sen verran ihana, että tämä on jo toinen kerta, kun kerromme siitä sivuillamme. Potkukelkka on nimittäin ollut kuukauden esineenä helmikuussa 2006, mutta se on itseasiassa eri kelkka, kuin tällä kertaa esiin nostamamme. Voit tutustua edelliseen kirjoitukseen täältä.
