Näyttelyyn ja syvemmälle: Peltotöitä ja työaikaa
Ennen koneita -näyttelyssä on mahdollista tutustua työvälineisiin, mutta eivät ne ilman ihmisiä työtä tehneet. Työn kestoa ja työvoiman tarvetta on kuitenkin vaikea arvioida. Taitava isäntä tiesi tarkasti, kuinka kauan pellon kylvämiseen tai sadonkorjuuseen meni aikaa tai missä ajassa niityn heinät saatiin talteen, ja kuinka suuri väkimäärä työhön tarvittiin. Se on kuitenkin tietoa, joka yleensä on isäntien mukana painunut manan majoille.
Miten siis voisimme hahmottaa työn, joka työvälineisiin liittyy? Otetaan matkaoppaaksi näyttelyyn vuodelta 1859 maatalouskoulun opettajan Antti Mannisen kirjoittama lehtinen Johdatuksia Pehtuorille ja Työvoudille. Siinä hän opastaa suurtilojen työnjohtajia arvioimaan sopivan päiväurakan eri maatalouden töihin. Heti alkuun on kuitenkin huomioitava, että tuon ajan työpäivä ei ole verrannollinen tämän päivän työpäivään, vaan tavallinen työpäivä saattoi kestää 12 tuntia.
Pellon tekeminen vaati maan pinnan rikkomista kuokalla. Kuokkimiseen oli erilaisia tekniikoita. Raivatessa maastoa, josta piti saada kannot ja juuret pois, ehti yksi mies työpäivän aikana kuokkia noin yhdestä puoleentoista aaria. Jos olisi halunnut raivata kokonaisen hehtaarin uutta peltoa, aikaa olisi kulunut seitsemästäkymmenestä sataan päivää. Eli jos kesän aikana ei olisi tarvinnut tehdä yhtään mitään muuta, tästä urakasta olisi selvinnyt.
Ajatellaan kuitenkin, että meillä on kolme hehtaaria valmista peltoa. Lähdetään tekemään vuoden kiertoon kuuluneita töitä tällä esimerkkipellolla.
Pellon pintaa muokattiin kyntämällä hevosten tai härkien vetämällä auralla. Kyntämistä oli kuitenkin monenlaista: syyskyntöä, kevätkyntöä, nurmen kyntöä, kesannon kertaamista, sonnan kyntämistä kesantoon. Kaikki nämä vaativat eri määrän työtä. Manninen antaa työajat sillä ehdolla, että kyntäminen tehdään kahden hevosen vetämällä ”Skotlannin auralla” eli kääntäväsiipisellä rauta-auralla. Eniten aikaa vievää oli syyskyntö: yksi mies selviytyi kolmen hehtaarin pellon syyskynnöstä noin 8–12 päivässä maanlaadusta riippuen.
Kynnös tasattiin lataamalla ja äestämällä. Kun pellolta tasattiin kynnöksen harjat ja rikottiin kokkareet tavallisella ladalla, vetämään tarvittiin kaksi hevosta. Kolmen hehtaarin pellolla työhön kului vähintään yksi päivä. 1800-luvulla levinneellä rullaäkeellä äestäen samaisen pellon olisi voinut yhteen kertaan äestää kahden hevosen vetäessä noin kahdessa päivässä.
Kylvökoneita ei vielä 1850-luvulla ollut käytössä, vaan kylväminen tehtiin viskaamalla siemenet äestetyn pellon pintaan. Jos kylväjän ei tarvinnut välillä käydä täyttämässä kylvövakaansa, vaan sitä oli toinen henkilö täyttämässä työn edetessä, kolmen hehtaarin pellolla siemenen viskaamiseen ei mennyt kokonaista päivääkään.
Kylvötyöt eivät kuitenkaan tähän päättyneet, vaan siemenet piti vielä sekoittaa multaan ja maa tiivistää, jotta kosteus säilyisi maassa. Antti Manninen neuvoo tekemään multaamisen sekoitusauralla, joka todennäköisesti tarkoittaa Ennen koneita -näyttelystäkin löytyvää koukkaria. Koukkaria vetämään tarvittiin yksi hevonen. Miehen ja hevosen parivaljakolta kului kolmen hehtaarin multaamiseen vajaa kaksi päivää. Tämän jälkeen oli vuorossa vielä jyrääminen. Näyttelyssä olevan piikkijyrän tulkitsen olevan Mannisen mainitsema rautakankijyrä. Siihen kun yhdistettiin kaksi hevosta ja yksi mies, esimerkkipellollamme työstä tuli valmista yhdessä päivässä.
Kylvöjen jälkeen olikin aika muokata kesantomaita, ajaa lantaa ja tehdä heinätöitä ennen kuin pääsemme korjaamaan satoa kylvetyltä pelloltamme. Ihmisten ruuaksi tarkoitetut viljat leikattiin sirpillä. Menetelmä oli hidas, mutta sato saatiin tarkasti talteen ja sadon korjaaminen myös kivisiltä ja epätasaisilta viljelyksiltä onnistui. Olosuhteista riippuen kolmen hehtaarin pellolle olisi päiväksi tarvittu 30–60 sirpin käyttäjää. Kahta sirpillä leikkaajaa kohti tarvittiin yksi lyhteiden sitoja ja kahta sitojaa kohti yksi kuhilaiden pystyttäjä. Näiden lukujen valossa onkin helppo ymmärtää, että maataloudessa oli suuret sesonkityön markkinat.
Työ sadon parissa ei suinkaan loppunut siihen, että viljat saatiin kuhilaille. Seuraavaksi ne ajettiin riihelle, kuivattiin, puitiin ja puhdistettiin. Mutta se onkin jo toinen tarina.
Ennen koneita näyttelyyn voit tutustua myös osoitteessa digimuseo.fi.
