Palkollisten mikkeli
”Kohta on taas owella orjamarkkinat, pestinoton aika, jolloin te taas sidotte itsenne sen wanhettuneen orjakontrahdin alle – orjakontrahdin sanan warsinaisessa merkityksessä – jonka laatijansa owat nimittäneet palkollissäännöksi.”
Hämeen voima 80/1907
Mikkelinpäivä päättää sadonkorjuukauden ja siten se oli entisaikaan vuotuisen työkalenterin päätepiste. ”Mikkeli pellot tyhjentää”, ”mikkelinä kaikki laarissa” tai ”mikkeli riihen lukitsee” kuului vanhan kansan suusta. Syyskuun loppuun mennessä piti olla perunat nostettuna, nauriit kuopassa ja vilja aitassa. Aikoina ennen maatalouskoneita sadonkorjuu kysyi lihasvoimaa. Isäntäväen lisäksi työtä tekivät monenlaiset alustalaiset. Torppareiden ja muonamiesten lisäksi pellolla uurastivat myös päivätyöläiset sekä palkolliset. Irtainta työvoimaa oli tapana palkata urakkakohtaisesti. Palkolliset sitä vastoin, palkattiin aina vuodeksi kerrallaan.
Palkolliset ja palveluspakko
Vuosipalvelijoita palkattiin yleisesti Etelä-Suomessa jo keskiajalla. Kun orjuus lakkautettiin Ruotsi-Suomesta vuonna 1335 säädettiin, että jokaisella toimeentuloa vailla olevalla henkilöllä oli velvollisuus ottaa palveluspaikka vastaan. Henkilö, jolla ei ollut toimeentuloa tai palveluspaikkaa katsottiin irtolaiseksi ja hänet saatettiin ottaa sotaväkeen tai osoittaa pakkotyöhön.
Maaseudun työväestön elämää säädeltiin voimakkaasti. Kustaa Vaasan aikana palkolliset oli otettava töihin puoleksi vuodeksi kerrallaan. Säädöksellä haluttiin rajoittaa liikkuvien päiväpalkollisten joukkojen muodostumista. Ruotsin suurvaltakaudella, 1600-luvulla tilattomat miehet saivat valita sotapalveluksen tai palveluksen palkollisena. Samalla palvelusaika määrättiin kokonaiseksi vuodeksi, joka kesti ”mikkelistä mikkeliin”. Palvelusaikaa ei voinut muuttaa yksipuolisella sopimuksella ja luvattalähtijät saivat rangaistuksia karkuruudesta. Kaikki tilattomat ja jopa talojen ylimääräiset lapset määrättiin työvelvollisiksi 1700-luvun alussa, eikä työväellä ollut lupaa muuttaa läänistä toiseen ilman virallista lupaa. Määräyksillä pyrittiin ratkomaan maatilojen työvoimapulaa sekä kontrolloimaan yhteiskuntajärjestystä.
Palkollisia koskeva säätely oli erityisen voimakasta Etelä- ja Länsi-Suomessa. Itä-Suomen kaskiviljelyalueilla sitä vastoin, vallitsi pitkään suurperhejärjestelmä. Työvoimapulan uhatessa suvut liittyivät yhteen ja perheet ottivat vieraita ottolapsikseen. Vasta isojaon myötä rakennemuutokset johtivat vieraan työvoiman palkkaamiseen.
Työväestön olot alkoivat parantua hiljalleen 1800-luvun kuluessa. Vuodesta 1865 irtolaisiin ei liitetty enää vain työsuhteen puutetta, vaan myös oletettu moraalinen rappiotila. Työväestön palveluspakko kumottiin vuonna 1879. Samana vuonna säädetty elinkeinovapaus antoi tilattomille oikeuden valita asunpaikkansa ja ammattinsa. Palkollisjärjestelmä ei kuitenkaan käytännössä hävinnyt vielä vuosikymmeniin.
Mikkelin pestuumarkkinat
Mikkeli päätti ja aloitti renkien ja piikojen palveluskauden. Ne palkolliset, jotka eivät halunneet tai saaneet jatkaa palveluspaikassaan, saivat entiseltä isännältään päästökirjan tai erokirjan, joka osoitti, että työntekijä oli vapaa lähtemään uuden isännän palvelukseen.
Pestuumarkkinat olivat 1800-luvulla suuria kansanjuhlia, joihin matkustettiin naapuripitäjistä saakka palkkaaman seuraavan vuoden työvoima. Ne pidettiin usein syys-lokakuussa, tavallisesti mikkelinpyhänä, kirkonmenojen jälkeen.
Markkinoilla hyviksi tiedetyt palkolliset saivat julkista tunnustusta ja heistä kilpailtiin. Ehdokkaat saivat myös tietoa taloista, joissa palvelijoita kohdeltiin hyvin ja niistä taloista, joihin ei kannattanut pestautua. Palvelukseen pyrkivät saattoivat käyttää ammattimaisia puhemiehiä ”nahkansa myynnissä” päästäkseen hyvään ja kunnialliseen taloon.
On säilynyt kuvauksia pestuutilaisuuksista, joissa miehet seisoivat rivissä kuin sotilaat isäntien arvioitavana. Valitsemalleen miehelle isäntä tarjosi pestirahan ja pestiryypyn työsuhteen vahvistukseksi. Kerrotaan, että esimerkiksi Rautalammilla tytöt kulkivat näytteille yhtenä rintamana käsikädessä ja emännät valitsivat heidän joukostaan rotevimmat, joille tarjota rahan lisäksi pestuukahvit.
Lakisääteinen vuosiloma
Kun seuraavan vuoden toimeentulo oli selvillä, alkoi palvelusväen virallinen loma-aika. Palkollinen oli oikeutettu seitsemän yön vapaaseen palvelusvuosien välissä, kuten oli säädetty jo vuoden 1664 palkollislaissa.
Kissaviikko tai ”runtuviikko” oli iloisen juhlan aikaa. Juhlan nimi johtuu muinaisruotisista (drunta) ja merkitsee rehvakkaasti vietettyä juhlien jälkeistä aikaa. Näihin aikoihin palvelusväki myös tavallisesti vietti hääpäivänsä. Vuonna 1816 palvelusväen muuttopäiväksi säädettiin ensimmäinen marraskuuta, jolloin ”vuosiloma” venyi peräti kaksiviikkoiseksi.
Pestuumarkkinoiden perintö
Pestuumarkkinoilla oli 1800-luvulta saakka ikävä maine hurjina tappelu- ja juopottelutilaisuuksina. Lehdistö arvosteli niitä myös ”orjamarkkinoina” ja tapahtumia pyrittiin paikoitellen kieltämään jopa sakkojen uhalla. Toisaalta ne olivat tärkeä osa kylien sosiaalista elämää. Paikalle saattoi saapua lähikylien väkeä tuhatmäärin. Vaihdettiin kuulumisia ja nuoriso pääsi tapaamaan toisiaan.
Palkkaussääntö, joka määritteli mm. vuoden kestävän palvelusajan kumottiin vuonna 1922. Uusi työehtosopimus antoi työtekijälle uudenlaisia oikeuksia, kuten oikeuden kohtuulliseen irtisanomisaikaan, palkkaan sekä lepoaikaan.
1900-luvun mittaan pestuumarkkinat muuttivat muotoaan kohti perheystävällistä tapahtumaa, jonka vetonauloina olivat karusellit, posetiivarit sekä kauppiaat. Suomessa on vielä jäljellä kyliä, jotka ovat pitäneet yllä kulttuuriperintöään ja viettävät pestuumarkkinoita edelleen mikkelinpäivän korvilla.
Kirjoittaja Maileena Vaajoensuu toimii Sarka-museossa amanuenssina
Kirjallisuutta:
Ilmonen, Iina (2018). Ne niin sanotut ”pestuumarkkinat” Palkollisten pestuutapahtumat sanomalehdissä ja muistitiedossa vuosina 1880 – 1920. Pro gradu-tutkielma. Suomen historia. Jyväskylän yliopisto.
Sarmela, Matti (1994). Suomen perinneatlas. Suomalaisen kirjallisuuden seura. Helsinki.
Vilkuna, Kustaa (1989). Vuotuinen ajantieto. Kustannusosakeyhtiö Otava.
