Niittokoneen pitkä taival osa 2
Uusia yrittäjiä
Niittokoneen kehittely USA:n keskilännessä herätti monen nuoren miehen kiinnostuksen ja keksijät saivat nopeasti lukuisia jäljittelijöitä. Maatalouskoneiden markkinat kehittyivät voimakkaasti ja jotkut aiemmin muilla aloilla toimineet liikemiehet haistoivat rahan. 1800-luvun loppua kohden kilpailu kiristyi sekä koneiden tekniikassa, laadussa että hinnoissa aina äärirajoille saakka.
Buffalolainen William F. Ketcum oli kehitellyt Husseyn elonleikkuukonetta 1840-luvulla ja samalla tehnyt siitä erillisen version heinän leikkaamiseen. Ketchum patentoi parannetun versionsa vuonna 1851.Tätä pidetään ensimmäisenä varsinaisena niittokoneena.
Ketchumin koneessa oli yksi pyörä ja teräpalkki oli koneen sivulla. Kuljettaja saattoi nostaa palkkia ojankohdissa ja muiden esteiden kohdalla. Koneen runko oli edelleen puuta. Kuljettaja istui lähellä teräpalkkia ja saattoi pudotessa joutua terään. Tähän turvallisuuspuutteeseen moni niittokoneiden kehittelijä kiinnitti huomiota.
C. Aultman, L. Miller ja Buckeye-koneet
Eräs Obed Husseyn patentin mukaisia koneita valmistanut yritys oli Ball, Aultman & Co Canton Ohio, USA. Yrityksen olivat perustaneet vuonna 1850 Ephraim Ball, vanhempi seppämestari ja Cornelius Aultman, nuori pyöräntekijä ja seppä. Pian osakkaaksi tuli myös Auldmanin velipuoli Lewis Miller, joka jätti opettajan toimensa ja ryhtyi mekaanikoksi. Yritys rakensi pienen määrän Husseyn mallin koneita ja sai mainetta hyvästä työn laadusta. Samalla Obed Hussey sai vihiä uudesta yrittäjästä ja matkusti paikalle vaatimaan rojaltejaan. Asiasta sovittiin ja seuraavina vuosina tehdas valmisti leikkuukoneita Husseyn lisenssillä sekä itse suunniteltuja puimakoneita.
Buckeye niittokone
Vuoden 1852 markkinoille Ball suunnitteli leikkuukoneen, jolla saattoi viljan lisäksi leikata myös heinää. Tällä koneella Ball, Aultman ja kumppanit pyrkivät kiertämään Husseyn patentin, mutta koneessa oli ongelmia eikä se osoittautunut kovin käytännölliseksi. Tehdas valmisti rinnakkain Ballin ja Husseyn koneita aina vuoteen 1855, jolloin toukokuussa tehdas paloi maan tasalle. Tässä vaiheessa osa osakkaista jätti yrityksen, mutta velipuolet Aultman ja Miller sekä Ball jatkoivat sinnikkäästi. Uusi tehdas rakennettiin vielä saman kesän aikana ja elokuun alussa käyttöön otettu tehdas ehti tehdä 25 puimakonetta vielä saman satokauden myyntiin. Cornelius Aultman hoiti ostot ja markkinoinnin ja Lewis Miller tuotannon ja tuotekehittelyn. Kun uusi tehdas saatiin käyntiin, vuoden 1856 markkinoille valmistettiin 500 Ballin leikkuukonetta, 50 Husseyn leikkuukonetta ja 25 puimakonetta. Samaan aikaan Lewis Miller kehitteli ideoitaan niittokoneen parantamiseksi ja patentoi uuden koneensa vuonna 1856.
Uudessa koneessa, jolle Miller antoi nimeksi kotiosavaltioonsa viittaavan nimen Buckeye, oli useita ennennäkemättömiä parannuksia. Koneessa oli kaksi pyörää vakauden lisäämiseksi, teräpalkki oli kiinnitetty koneen etuosaan, jolloin se oli kuljettajan näkökentässä ja pudotessaan kuljettaja ei joutunut terän ulottuville. Teräpalkki oli nivelöity runkoon siten, että sen korkeutta oli helppo säätää. Hammasratasvälitteisessä voimansiirrossa oli koneen takaosassa vauhtipyörä, joka tasasi koneen käyntiä.
Vuonna 1857 sekä Buckeye että Ballin leikkuukone osallistuivat Syracusasssa (N.Y.) järjestettyihin kilpailuihin ja Buckeye voitti kultamitalin selvästi muita parempana. Seuraavana vuonna Ball myi osuutensa kumppaneilleen ja jätti yrityksen. Buckeye saavutti tässä vaiheessa maineen esikuvana ja useat valmistajat hankkivat lisenssin valmistaakseen Buckeye-koneita.
Lisää kilpailua
Samaan aikaan kun Aultman ja Miller toivat markkinoille Buckeyen, New Yorkin osavaltion Hoosick Fallsissa toimintansa aloitti Walter A. Wood Mowing & Reaping Machine Co. Walter A. Wood oli pitkän linjan teollisuusmies ja keksijä, joka otti rohkeasti käyttöön uusia innovaatioita. Wood toi ensimmäisenä vuonna 1860 markkinoille luovuttavan elokoneen ”Woods Self-Rake” sekä myöhemmin 1880-luvulla ensimmäisen kokometallisen niittokoneen.
Näihin aikoihin Woodin koneet alkoivat olla jo kuuluisia. Niihin kiinnitti huomionsa myös kanadalainen teollisuusmies Hart Massey, joka hankki vuonna 1860 lisenssin valmistaakseen Woodin patentteihin perustuvia koneita Kanadan markkinoille. Myöhemmin Massey hankki muitakin lisenssejä, mm. sitojakoneisiin. Wood jatkoi koneidensa kehittelyä ja paranteli muiden valmistajien koneista kopioimiansa ideoita. Wood suuntautui jo varhain myös vientimarkkinoille ja vei koneitaan maailmalle erilaisiin näyttelyihin, kilpailuihin ja testeihin. Näissä Woodin koneet menestyivät – mm. McCormickin harmiksi – erinomaisesti voittaen lukuisia kultamitaleita.
Sisällisota keskeyttää kehityksen
Amerikan Yhdysvallat ajautui sisällissotaan vuonna 1861. Sota keskeytti maatalouskoneiden kehittämisen ja teollisuuden resurssit suunnattiin sotateollisuuteen. Vasta sisällissodan päätyttyä vuonna 1865 teknologista kehitystä päästää edistämään myös maatalouskoneteollisuudessa. Sodan jäljiltä maataloudessa kärsittiin ankarasta työvoimapulasta ja kun kehittyvä teollisuuskin kilpaili työvoimasta, koneellistuminen mahdollisti maatalouden tuotannon kasvun.
Sodan jälkien korjaus ja konemarkkinoiden toipuminen kesti aikansa, mutta konevalmistajat olivat suurimmalta osin säästyneet sodan tuhoilta. Valmistajia vaani kuitenkin tuon ajan teollisuuden yleinen vitsaus, tulipalot. Woodin tehdas paloi jo vuonna 1860, Aultman 1870 ja McCormick 1872 kun samalla paloi koko Chicagon kaupunki. Kaikki tehtaat rakennettiin nopeasti uudelleen ja tuotanto jatkui yhä kiihtyvällä vauhdilla.
1880-luvulle tultaessa sitovat elonleikkuukoneet olivat uusinta uutta. Kaikki tunnetut valmistajat toivat markkinoille omat versionsa sitojasta, vaihtelevalla menestyksellä. Samaan aikaan niittokonemarkkinoille ilmaantui uusia yrittäjiä kuten Milwaukee, joka toi myyntiin kevytkulkuisen ketjuvetoisen niittokoneen.
Näihin aikoihin niittokoneet ilmestyivät myös Suomen suurruhtinaskunnan kauppahuoneisiin. Yksityiset tuottivat maahamme koneita jo aikaisemmin, mutta nämä jäivät yksittäisiksi kokeiluiksi. Victor Forselius Turussa alkoi tuoda maahan Buckeye-koneita ja muut konekauppiaat seurasivat perässä.
Muutaman vuoden päästä kotimainen teollisuuskin ryhtyi valmistamaan niittokoneita aluksi melko huonolla menestyksellä. Turun Rauta- ja Vaunuteollisuus valmisti ruotsalaisen insinööri Palmcrantzin patenttiin perustuvaa konetta, joka oli painava ja raskas vetää. Pietarsaaren Konepaja kopioi häikäilemättömästi amerikkalaisia tuotteita ja alun materiaalivaikeuksien jälkeen ne valtasivat alaa markkinoilta.
Sitojakoneet saapuivat aikanaan myös Eurooppaan ja Suomeen, mutta se onkin sitten jo toinen juttu.
Juha Hirvilammi, kokoelmapäällikkö, Suomen maatalousmuseo Sarka
Lue myös tarinan alku: Niittokoneen pitkä taival osa 1.
