Näyttelyyn ja syvemmälle: pieni sukellus tulevaan konenäyttelyyn
Museossamme valmistellaan parhaillaan uutta maatalouden koneellistumisesta kertovaa On se kone! -näyttelyä, jonka on tarkoitus avautua kesällä 2023. Alle on koottu aihekokonaisuus, joka käsittelee traktoreiden kehitystä 1950-luvulta tähän päivään. Kokonaisuus on vain pieni osa näyttelyä, joten tämä on vain makupala tulevasta. Tarinatiinuun koottu teksti on höystetty erilaisilla käyttäjäkokemuksilla, jotka on kerätty talteen 2000-luvulla museon Traktorini-muistitietokeruussa.
Traktorit maatilojen voimakoneeksi
Traktorien läpimurto tapahtui vasta toisen maailmansodan jälkeen. Ennen sitä traktorit olivat suomalaistiloille vielä kalliita ja tehottomia. 1950-luvulla kehitys oli ripeää niin traktorien kuin puimureidenkin osalta. Traktorien valtava kehitys ja ostovoiman lisääntyminen johtivat siihen, että hevosen vetovoimakausi päättyi 1960-luvulla.
Kuten hevostenkin, työkalujen huolto maatiloilla on perinteisesti kuulunut miesväelle. Maatilojen kaluvajoissa, ratasliitereissä ja aitoissa säilytettiin erilaisia työkaluja: viikatteista hevoskärryihin. Traktorin tullessa työkaluksi, tarvittiin myös uudenlaista rakennuskantaa, sillä traktoreita piti huoltaa eikä niiden käynnistäminen kylmässä aina onnistunut.
”Mitä tulee traktorien kehitykseen yleensä, niitä on vaikea panna arvojärjestykseen. (—) Minun mielestäni ensimmäinen merkittävä parannus oli kumipyörien jälkeen tasauspyörästön lukko. Toinen oli kun tuli rättihytti ja sen jälkeen kiinteä ohjaamo. Kolmas oli neliveto, joka oli aivan ylivoimainen parannus.” muisteli Toivo Marjamäki
Traktoreiden turvallisuus
Traktorien turvallisuuteen vaikuttivat monet tekijät ja muokattava peltopinta asetti sekin haasteita turvallisuuteen. Hytittömät traktorit eivät tarjonneet suojaa säältä eivätkä kaatumiselta. Liian kapeat renkaat ja moottorin tehottomuus aiheuttivat monia vaaratilanteita niin pelto- kuin metsätöissä sekä maantieajossakin.
Ohjaamot
”Kun ei ollut kattoa, niin aivan hyvin pystyi ajamaan seisaaltaan. Ja jos suinkin mahdollista mielellään ajoinkin. Istuimen iskunvaimennus oli hieman puutteellinen.” muisteli Lauri Peltonen
Traktorien turvakehys tuli Suomessa pakolliseksi kesällä 1968. Aluksi turvakehys asennettiin suoraan runkoon ja moottorin aiheuttama värähtely siirtyi suoraan kehykseen, mikä aiheutti ohjaamossa valtavaa melua ja tärinää. Turvakehyksen päälle voitiin virittää sääsuojia, jotka estivät kuskin kastumisen vesisateella. Itse rakennetut sääsuojat tehtiin vanerista. Ongelmana niissä oli se, että traktoriin piti kivuta takaa, koska sivuovea niissä ei ollut.
Ensimmäiset hiljaisilla ja tärinättömillä ohjaamoilla varustetut traktorit tulivat markkinoille 1960-luvulla, mutta yleistyivät vasta seuraavalla vuosikymmenellä. Ohjaamon mukavuudessa oli otettu huomioon turvakehyksen lisäksi myös lämmitys ja ohjaustehostin. Hydrostaattinen ohjaus teki valtavan parannuksen työkoneen käyttöön. Sen ansiosta ratti ei tärissyt eikä lyönyt sormille. Ohjaamon ikkunat antoivat neljään eri suuntaan, mutta näkyvyys oli aluksi erityisesti taakse heikkoa ja ohjaamon ikkunat huurtuivat. Kesällä oli kuuma ja talvella kylmä.
Myös ergonomiaan kiinnitettiin suunnittelussa huomiota. Traktorin hytissä tehtiin töitä parhaimmillaan vuorokauden ympäri, joten myös penkin oli oltava tukeva ja mahdollisimman joustava. Avomallisten traktoreiden penkit olivat säänkestäviä pehmustamattomia metallisia istuimia, joiden aiheuttama tärinä lyhensi työkoneen käyttöaikaa ja pahimmillaan vaurioitti kuljettajan selkää.
1980-luvulla ohjaamoihin saatiin hallintakonsolit ja 1990-luvulla ilmastointi sekä jousitukset. 2000-luvulla ohjaus on helpottunut entisestään ja ohjaaminen voitiin jopa automatisoida.
Kuorma-autojen hytit toimivat esimerkkeinä ohjaamoiden suunnittelussa, sillä kuten traktorit nekin toimivat työympäristöinä. Nykyään traktorien ja puimureiden ohjaamot ovat varusteiltaan hi-tec-toimistoja, jossa on ergonomiset työskentelytilat ja automaatio niin ohjauksessa kuin tiedonkeruussa.
Ilmakumirenkaat
”Meille ostetun traktorin vetopyörissä oli vain yhdeksän tuuman renkaat, jotka kokemattomankin silmissä näyttivät turhan kapeilta. Ajon aikana tuntui kuin olisi istunut suota kahlaavan kamelin selässä.” muisteli maanviljelijä Kalevi Jokinotko
Kumipyörät mahdollistivat traktorin monipuolisen käytön ja niiden ansiosta peltovetureista tulikin maatilojen yleiskoneita. Kumipyörät mahdollistivat traktoreiden maantieajot, metsätyöt sekä suuremmat nopeudet.
Ensimmäinen kumipyöräinen Fordson esiteltiin Hollolan maatalousnäyttelyssä vuonna 1936. Innovaatio otettiin ilolla vastaan ja viimeiset rautapyörätraktorit myytiin 1940-luvulla.
Haasteena oli saada kumipyöristä kestäviä. Vasta kun valmistustekniikka, materiaali, kuviointi sekä rakenne saatiin kohdilleen, voitiin kasvattaa myös traktoreiden nopeuksia. 1970-luvulla markkinat valtasi vyörengas, joka oli rakenteensa ansiosta kestävämpi kuin edeltäjänsä ristikudosrengas.
Vyörengas mahdollisti paremman pito-ominaisuuksien ja matalamman rengaspaineen ansiosta nelivetoisen traktorien yleistymisen 1980-luvulla. Nelivetoisia traktoreita pidettiin vielä 1960-luvulla maatalouskäyttöön liian kömpelöinä ja niitä suositeltiinkin lähinnä urakoitsijoiden käyttöön.
Valmet esitteli vuonna 1978 läpimurtomallinsa nelivetoisen 702-4. 1970-luvulla kaikki miltei kaikki isot traktorinvalmistajat esittelivät nelivetoiset yksilönsä. Neliveto ohitti kysynnässä takavetoisen kuitenkin vasta 1980-luvulla. 1990-luvulla nelivedon ominaisuudet paranivat etujousituksen ansiosta, jolloin traktorin vetokyky parani.
Kolmipistekiinnityksestä hydrauliikkaan
”Hydraulista nostolaitetta ei tuossa rakkineessa ollut. Hartiavoimin työkone oli vivusta nostettava ja olihan siinä jousi jonkinlaisena apuna. Ei näin vuosien päästä voi muuta todeta kuin, että siinäpähän sitä hartialihakset voimistuivat, kun auraa päisteissä nosteli.” muisteli Rauni Ojanen
Hydraulisen kolmipistenostolaitteen keksijä oli insinööri Harry Ferguson. Ensimmäinen prototyyppi valmistui vuonna 1933. Keksintö oli suuri edistysaskel traktoreiden tekniikassa, sillä nostolaite teki traktorin työkoneiden kiinnityksestä ja käytöstä tehokkaampaa ja turvallisempaa. Fergusonin keksintö sai vuonna 1962 ISO standardin, jolloin työkoneet alkoivat sopia traktoreihin yhä paremmin.
Ennen kolmipistekiinnityksen keksimistä traktorin työkoneet oli varustettu tukipyörillä ja traktorin tehtävä oli ainoastaan hinata niitä. Nostolaitteen keksiminen mahdollisti työkoneen nostamisen päisteissä ja laskemisen jälleen alas kääntymisen jälkeen. Työkoneen nosto ja lasku tapahtuu hydraulisten vetovarsien avulla.
Ensimmäiset nostolaitteen elektroniset säätöjärjestelmät tulivat markkinoille 1980-luvulla.
Dieselmoottorin voittokulku
”Jos erehtyi sammuttamaan traktorin petrolilla ja jostain syystä tauko venyi niin pitkäksi, että moottori ehti jäähtyä, oli ainoa tepsivä keino tyhjentää kaasutin ja vaihtaa tilalle bensiini. Vaihto tapahtui avatusta polttoaineputkesta imien. Melkein muistan vieläkin petrolin maun. Voin vakuuttaa, että maukkaampiakin aineita on.” muisteli Touko Kaunisto
Nykyään maatalouskoneet liikkuvat dieselin voimalla. Vielä 1950-luvulla tilanne oli aivan toinen. Markkinoilla oli bensiini- tai petrolikäyttöinen kaasutinmoottori, hehkukupumoottori ja dieselmoottori. Tarjolla oli 120 erilaista traktorimallia, josta puolet olivat bensiini- tai petrolikäyttöisiä. Petrolikäyttöisiä piti käynnistää bensiinillä, sillä petroli ei kaasuunnu helposti. Bensiinimoottoreiden kulutus oli suurempi kuin dieselmoottoreilla. Dieselkäyttöiset moottorit syrjäyttivät käytettävyytensä ja taloudellisuutensa ansioista kilpailijansa 1960-luvulla.
Dieselmoottoreita oli monilla erilaisilla ominaisuuksilla, jotka kaikki vaikuttivat käytettävyyteen. Ilmajäähdytteinen moottori oli kovaääninen, mutta vesijäähdytteinen oli vaivalloisempi, sillä pakkassäällä piti sylinterilohkosta jäätymisen estämiseksi päästää vesi pois. Toisaalta taas pakkaspäivinä lisäämällä lämmitä vettä, sai moottorin helposti käyntiin. Veden käyttö taas lisäsi moottorin osien ruostumista.
Ilmajäähdytteinen moottori joutui väistymään vesijäähdytteisen tieltä 1980-luvulle tultaessa. Kehitykseen vaikutti myös turvaohjaamot. Lämmön talteenotto ja siirto ohjaamon oli mahdollista vain vesijäädytteisellä järjestelmällä.
Moottorin tehokkuutta lisäsivät 1960-luvulla suoraruiskutus ja 1970-luvulla turboahdin. 1990-luvulla välijäähdytyksen ansiosta turboahtimesta saatiin vielä lisää tehoa. Tehotilavuuden kasvun myötä traktorien litrateho on 35 hv/l, kun se oli vielä 1950-luvulla 11 hv/l.
Tässä oli vain pieni pintaraapaisu valtavasta kokonaisuudesta. Näyttelyssä käsitellään traktorein kehityksen lisäksi mm. niiden mahdollistamaa tehokasta tuotantoa niin pellolla kuin navetassa.
Kirjoittaja on On se kone! -näyttelyn projektityöntekijä Ragni Reichardt
Tekstissä käytetty lähteinä:
Reinikainen A., Reinikainen T. : Maatalous koneellistuu. Lahti: Kustannustalo, 1953
Markkola & Rasila toim. : Suomen maatalouden historia. 3, Suurten muutosten aika : jälleenrakennuskaudesta EU-Suomeen. Helsinki : Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2004
Aikakausilehdet:
Koneviesti: Konehistoriallinen juhlaliite 2012
Arkistolähteet:
Vuonna 2007 Suomen maatalousmuseo Saran tekemä Traktorini-muistitietokeruu
