Näyttelyyn ja syvemmälle: Vanhat laitumet elävät paikannimissä
Kuva: Pirjo Latvanen, Tolvilan kartanon lammastila
Museon uusi vaihtuva näyttely tarjoaa kesäistä tunnelmaa, johdattaa kävijät luonnonlaidunten keskelle ja avaa niiden merkitystä monimuotoisuuden ylläpitäjänä. Näyttelyssä kerrotaan niin laiduntamisesta ennen kuin luonnonlaidunten käytöstä nykyisin. Tämä Tarinatiinu -kirjoitus kertoo, miten jo kadonneet laidunmaat elävät nimistössä.
Luonnonlaitumet ovat viljelemättömiä laidunalueita, joiden maata ei muokata. Luonnonlaitumet ovat usein ns. perinnebiotooppeja. Perinnebiotoopeiksi kutsutaan perinteisen maatalouden ja karjatalouden muovaamia elinympäristöjä, joilla on omaleimainen, monimuotoinen ympäristö ja lajisto. Ne ovat syntyneet ihmisen ja luonnon vuorovaikutuksessa.
Sellaista maataloutta, jonka toiminnan tuloksena nämä alueet ovat syntyneet, ei enää ole. Säilyäkseen perinnebiotoopit vaativat jatkuvaa toimintaa ja hoitoa, mikä erottaa ne useimmista muista uhanalaisista elinympäristöistä. Perinnebiotooppeja voidaan ylläpitää muun muassa niittämällä, laidunnuksella ja kaskeamalla, siis perinteisestä maataloudesta tutui keinoin.
Vanhan maatalouden luomat piirteet katoavatkin maisemasta varsin nopeasti. Avara laidunalue voi kasvaa umpeen muutamassa vuosikymmenessä. Tarkkasilmäinen maiseman tarkastelija voi kuitenkin löytää vielä joitakin merkkejä entisistä laidunmaista.
Kuva: Auvo Hirsijärvi, Museovirasto
Lehdesniityt raivattiin perinteisen maatalouden aikana usein lehtoihin tai lehtomaisiin metsiin. Heinäkuisin niityltä korjattiin heinää niittämällä ja kerättiin lehdeksiä eli lehteviä oksia ja vesoja eläinten talviruoaksi. Tämän jälkeen eläimet pääsivät alueelle laiduntamaan. Vielä tänä päivänä saattaa entisillä lehdesniityillä seistä iäkkäitä puita, jotka ovat latvomisen seurauksena kasvaneet monihaaraisiksi.
Entisellä metsälaitumella kulkeva polku saattaa olla alun perin lehmien tallaama. Metsämaan pH-arvo voi olla tavallista korkeampi, mikäli paikalla on laidunnettu. Se voi vieläkin näkyä paikan lajistossa.
Jos maisemasta voikin olla jo vaikea bongata merkkejä vanhasta maataloudesta, elää se yhä voimakkaana paikkojen nimissä. Yksistään laiduntamiseen viittavia paikannimiä löytyy ympäri maata lukuisia. Niitty- ja niittu -loppuisia paikkoja on Suomessa tuhansia, mutta laiduntaminen näkyy nimistössä muutenkin.
Perinteisen maatalouden aikana hakamaat eli haat olivat aidattuja laidunalueita. Ne olivat usein harvapuustoisia laitumia, joilla niittykasvillisuus oli runsaampaa kuin metsäkasvillisuus. Esimerkiksi Hakaniemi Helsingissä on saanut nimensä niemen kärjessä olleesta haasta, jota laidunnettiin vielä ainakin 1700-luvulla.
Karjan metsälaidunnus hoitui paimenen johdolla lähialueiden metsissä. Paras metsälaidun oli lehtimetsä, jossa riitti syötäväksi sekä ruohoja ja heiniä että puiden lehtiä. Metsälaitumille muodostui säännöllisesti käytettyjä karjan lepopaikkoja eli levoja. Levo-päätteisiä paikkoja löytyy Maanmittauslaitoksen Karttapaikan haun mukaan Suomesta yli sata, esim. Lehmänlevo niminen niemi Iitistä ja Hevoslevon suo Säkylästä.
Kuva: Suomen valokuvataiteenmuseo
Rannikkoalueilla ja saaristossa laidunnettiin mieluusti saarissa. Niissä eläimet olivat turvassa pedoilta. Saariin vietiin erityisesti lampaita ja hiehoja, jotka tulivat toimeen ilman päivittäistä huolenpitoa. Myös hevosia voitiin laiduntaa saarissa. Laidunnushistoria kuuluu yhä monien saarien nimissä ympäri Suomen. On Hevosluotoa, Härjänmaata, Lammassaarta, Kaurisluotoa, Vasikkamaata, Oinassaarta jne.
Vähemmässä määrin löytyy myös hyvien laidunkasvien mukaan nimettyjä paikkoja. Esimerkiksi maitohorsmaa on käytetty karjan rehuna. Sen on uskottu myös lisäävän maidontuotantoa. Horsma-nimiä on esimerkiksi Puolangalla Horsmanniemi, Virroilla suosaareke Horsmasaari ja Kauhajoella Horsmavainio.
Jutun kirjoittaja on museon näyttelyamanuenssi Iina Wahlström, joka iloitsee uudesta näyttelystä ja eri tavoin näkyvistä historian kerrostumista.
Lisälukemista:
Manni-Lindqvist, Tiina: Kielikello 3/2021. Kukkivat paikannimet (www.kielikello.fi/-/kukkivat-paikannimet)
Suomalainen paikannimikirja. Kotimaisten kielten keskuksen verkkojulkaisuja 63 ja 63b. Helsinki 2019. (kaino.kotus.fi/www/verkkojulkaisut/julk63/SuomalainenPaikannimikirja_e-kirja_kuvallinen.pdf)
Vilkuna, Kustaa: Varsinaissuomalaisten kansanomaisesta taloudesta (1935)
