Näyttelyyn ja syvemmälle: Koneet muuttamassa perinteistä työnjakoa maaseudulla

Suomi oli pitkään agraariyhteiskunta eli suurin osa väestöstä sai elantonsa maanviljelystä. Suomessa modernisaatioprosessi lähti käyntiin 1800-luvulla. Modernisaationprosessiin kuului oleellisesti Suomen kaupungistuminen ja teollistuminen. Maaseudulla modernisaatio näkyi vahvasti maatalouden koneellistumisen kautta, mistä uusi On se kone! –näyttelymme kertoo. Tässä tarinatiinussa syvennyn siihen, miten koneet ja teknologiset uudistukset vaikuttivat työnjakoon Suomen maaseudulla 1960-luvulle tultaessa.

Työnjako ennen modernisaatiota ja koneellistumista

Suomalaisessa agraariyhteiskunnassa työtehtävät jaettiin tyypillisesti sukupuolen mukaisesti miesten ja naisten vastuualueisiin. Työtehtävät on voinut karkeasti jakaa niin, että naisten vastuulla oli tuvan ja navetan työt, kun taas miehillä pelto- ja metsätyöt. Vanha sanonta työnjaosta kuuluu: ”Miehe huolj leipää, naise huolj vuatteesa”. Toisin sanottuna miehet hoitivat leivän pöytään ja naiset hoitivat vaatteet perheensä ylle. Etenkin karjanhoito oli tiukasti naisten vastuualuetta – karjanhoitoa ja erityisesti lypsämistä pidettiin jopa miesten kunnialle sopimattomana sekä häpeällisenä. Yleisesti miehet hoitivat vain hevoset ja naiset sekä lapset muut eläimet. Sukupuolen mukainen työnjako on ollut melko yhtenäinen ympäri Suomen, mutta tietenkin eroavaisuuksia sekä poikkeuksia löytyi. Työnjako ei myöskään ole ollut käytännössä aivan niin mustavalkoista, että miehet olisivat yksinomaan tehneet raskaat työt pellolla ja naiset kevyemmät työt tuvassa. Huomattava osa töistä suoritettiin yhteisvoimin naisten, miesten sekä lasten välillä ja kaikille löytyi omat tehtävänsä eri peltotöissä. Ennen naisten vastuualueeseen kuuluviin töihin usein suhtauduttiin ennemmin puuhasteluna kuin oikeana työnä. Todellisuudessa esimerkiksi monet navetan työt olivat hyvin raskaita fyysisesti ja naisten päivät saattoivat olla pidempiä kuin miesten. Lisäksi naisten odotettiin olevan kykeneviä tarvittaessa tekemään miestenkin työt, jos esimerkiksi talon isäntä oli jostain syystä matkoilla. Tämä realisoitui etenkin pientiloilla, jos ei ollut varaa palkata työvoimaa. Miehiltä samanlaista vastavuoroisuutta taas ei odotettu, sillä naisten töitä ei pidetty miehille sopivina.

Koneet muuttamassa maataloustöitä

Traktoreita ja muita peltotöissä tarvittavia koneita näkyi Suomen pelloilla jo 1900-luvun alkupuolella, mutta koneellistuminen pääsi kunnolla vauhtiin toisen maailmansodan jälkeen. Traktorien ja muiden peltotyökoneiden yleistyminen vähensi huomattavasti töihin vaadittavan ihmistyövoiman määrää. Koneiden tulo pellolle tarkoitti sitä, että käytännössä naisten peltotyötehtävät hävisivät miltei kokonaan. Lisäksi koneiden ansiosta peltotyöt veivät huomattavasti vähemmän aikaa. Toisaalta samaan aikaan maaseudun työväkeä muutti runsaasti kaupunkeihin, joten koneet alkoivat sen puolesta olla pakollisiakin.

Tilojen tyttärien ja muiden maaseudun nuorten naisten muuttaminen kaupunkeihin opintojen tai töiden perässä muutti selvästi karjanhoidon työnjakoa. Kun palkallista työväkeä ei enää ollut ja koneet vapauttivat miesten aikaa, oli heidän pakkokin siirtyä navettatöihin. 1950-1960-luvuilla navettoja uudistettiin ja apua karjanhoitoon toi muun muassa lypsyrobotit. Myös vesijohdot yleistyivät navetoissa sekä tuvissa ja auttoivat naisten työtaakkaa, sillä aikaisemmin usein naiset kantoivat vedet tupiin sekä navettoihin. Lisäksi tuvan lämmittäminen oli ollut naisten vastuulla, mutta keskuslämmityksen yleistyminen helpotti tätä työtä huomattavasti.

Teollistuminen ja koneellistuminen mullistivat työtehtäviä ja elämää maaseudulla – monet työtehtävät jopa katosivat kokonaan. Siinä missä aikaisemmin omavaraistaloudessa täytyi tehdä kaikki alusta alkaen itse, oli 1960-luvulla mahdollista sekä kannattavampaa ostaa monet tarvittavat asiat sekä ruoka-ainekset. Nostan esimerkiksi käsityöt, joiden rooli maaseudun arjessa muuttui huomattavasti modernisaation myötä. Pellavanviljely ja sen työstö tekstiileiksi loppui miltei kokonaan, koska ei ollut enää tarvetta tehdä kankaita itse. Aikaisemmin miltei jokaisessa talossa oli omat lampaat, mutta 1960-luvulla lampaiden pito ei ollut enää tarpeellista. Villasukkia toki edelleen kudottiin itse, mutta todennäköisemmin ostolangasta. Samoin vaatteita saatettiin itse ommella, mutta apuna oli ompelukone ja kankaat ostettiin. Miesten puhdetöihin kuului ennen monenlaiset puutyöt kuten astioiden ja tarvittavien työvälineiden teko, mutta muovin ja ostotuotteiden yleistymisen vuoksi puhdetöitä ei enää juurikaan tarvinnut tehdä. Koneet myös korvasivat monet työvälineet, joita täytyi valmistaa aikaisemmin itse. Miehille tuli ikään kuin puhdetöiden tilalle uusien koneiden rassaaminen.

On selvää, että koneet muovasivat radikaalisti maataloustöitä sekä työnjakoa modernisaatioprosessin aikana. Ennen naiset osallistuivat enemmän peltotöihin ja esimerkiksi ojittamiseen, mutta 1960-luvulle tultaessa naisia ei enää juuri pelloilla nähnyt entiseen verrattuna. Naisten työt ja vastuu maaseudun kodinpiirissä oli nyt jopa entistä enemmän rajoittunut vain tuvan kotitaloustöihin. Ennen yläluokkainen käsitys naisista hentoina elätettävinä oli tullut lujemmin maaseudulle urbaanin elämäntyylin mukana ja työtehtävien vähentyessä. Maanviljely ja karjatalous taas oli muuttunut enemmän yritysluonteiseksi toiminnaksi ja suurin vastuu niistä oli talon isännällä. Emännät eivät voineet edes saada eläkettä maataloustöistä ennen 1970-luvun loppua. Tämä on hyvin todennäköisesti jatkumoa sille, että ennen modernisaatiota naisten tehtäviä maaseudulla pidettiin ennemmin puuhasteluna, kun taas miesten työt olivat niitä ”oikeita töitä”.

Hei! Olen Maria ja nyt toista kesää töissä Sarka-museolla. Olen kotoisin Etelä-Pohjanmaalta pikkukaupungin sivukylältä, joten maaseutu on lähellä sydäntäni. Viime kesä museolla innoitti entistä enemmän syventymään maataloushistoriaan ja tänä keväänä kirjoitin maataloushistoriaa käsittelevän historian kandidaatin tutkielman. Tutkimukseni käsittelee sitä, miten modernisaatio muutti perinteistä sukupuolen mukaista työnjakoa erityisesti karjanhoidon ja kotitalouden osalta Suomen maaseudulla 1800-luvun lopulta 1960-luvun alkuun. Alkuperäislähteenä tutkielmassani oli Turun yliopiston Historian, kulttuurin ja taiteiden tutkimuksen laitoksen arkistoon (HKTL-arkisto) tallennetun etnologian oppiaineen kokoelman postikysely vuodelta 1963 otsikolla ”Miesten ja naisten työnjako”. Kyselyyn vastanneet olivat syntyneet joko 1800-luvun lopulla tai 1900-luvun alussa, joten he olivat itse eläneet modernisaatioprosessin muutosten läpi. Kyselyssä haluttiin selvittää nimenomaan sitä, miten modernisaatio muutti työnjakoa ja työtehtäviä miesten ja naisten välillä Suomen maaseudulla.