Näyttelyyn ja syvemmälle: Kivet pyörimään
Kyllä on leipominen helppoa, kun voi ostaa jauhopussin kaupan hyllyltä ja ryhtyä toimeen. Mutta uhrataanpa hetki aikaa sille, miten jyvät muuttuivat jauhoiksi ennen koneellista voimaa ja kaupan hyllyille pusseihin pakattuja jauhoja.
Maatalouden aika -näyttelyssä kävijät voivat jauhaa käsikivillä. Käsikivet koostuvat kahdesta laakeasta kivestä, jotka on sijoitettu päällekkäin ja päällimmäisen kiven keskellä on reikä. Jyvät laitetaan reikään. Kun päällimmäistä kiveä pyöritetään, jyvät ohjautuvat kivien väliin ja jauhautuvat jauhoiksi.
Samanlaiset, mutta suuremmat, kivet olivat myös vesi- ja tuulimyllyissä. Tällaiset suuret kivet voi nähdä saman näyttelyn tuulimyllyssä, joka on rakennettu sisälle näyttelytilaan vanhojen mallien mukaan. Tosin näyttelyn tuulimylly on jätetty sillä tavoin avoimeksi, että koneisto on nähtävissä. Myllyssä on myös mylläri, jolla tarinoita ja huoltotöitä tuntuu riittävän.
Vaikka äkkiseltään toisin voisi kuvitella, jauhaminenkin oli vuodenajoista riippuvaista työtä, jos halusi käyttää jauhamiseen myllyä. Kun luonnonvoimat, vesi ja tuuli, käyttivät myllyjä, jauhatusajat olivat yleensä kevät ja syksy. Suurin osa vesimyllyistä oli pienissä koskipaikoissa, joissa vettä riitti myllyn pyörittämiseen vain kevät- ja syystulvien aikana. Veden ollessa korkeimmillaan voitiin myllyä käyttää muutaman viikon ajan. Tuulimyllyn käyttömahdollisuudet puolestaan eivät riippuneet tuulen saatavuudesta, tuulta kyllä riittäisi ympäri vuoden. Käyttömahdollisuuksien rajautuminen johtui myllyn puisesta rakenteesta. Mylly kesti käytössä vain silloin, kun ilmankosteus oli riittävä.
Jauhamisen käytännöt liittyivät myös leipomiseen. Länsi-Suomessa myllyt olivat yleisempiä kuin idässä, ja kevään ja syksyn jauhatusmahdollisuudet käytettiin hyväksi. Jauhot eivät kuitenkaan säilyneet yhtä hyvin kuin jyvät, joten myllymatkan jälkeen oli vuorossa suuret leipomukset. Leivät kuivattiin, jolloin ne puolestaan säilyivät kuukausia.
Itä-Suomessa käytäntö oli toisenlainen. Vilja säilytettiin jyvinä ja sitä jauhettiin käsikivillä viikoittain. Näin joka viikko leivottiin tuoretta leipää vastajauhetuista jauhoista.
Tuulimyllyjen kulta-aikaa oli 1800-luku. Väkiluku kasvoi, joten viljaa tarvittiin ravinnoksi koko ajan enemmän. Vesivoimaa ei kuitenkaan kaikkialla ollut käytettävissä, joten myllyjä voitiin lisätä vain laajentamalla tuulivoiman käyttöä. Aukeilla alueilla tuulimyllyjä saattoi nähdä lukuisia yhdellä silmäyksellä. Ne erottuivatkin maisemassa, sillä ne sijaitsivat hieman erillään ja olivat muita rakennuksia korkeampia. Säistä riippuvaiset tuulimyllyt jäivät pois käytöstä höyrykoneiden sekä poltto- ja sähkömoottorien käyttämien kotitarvemyllyjen myötä.
Maatalouden aika on Suomen maatalousmuseo Saran pysyvä näyttely, joka johdattelee kävijät aikamatkalle suomalaisen maatalouden tarinaan esihistoriasta nykypäivän maatiloille asti.
