Näyttelyyn ja syvemmälle: Kaskenkaatajan katse
Jos aikomuksena olisi viljellä jotakin kaskessa, millä silmällä metsää silloin katselisi? Kaskenkaatajan katse etsisi ehkä vanhaa kuusimetsää tai korkeintaan 30-vuotiasta lehtimetsää. Jos hän tekisi suunnitelmia pitkällä tähtäimellä männikkökin kiinnostaisi, jos sen vieressä sijaitsisi lehtimetsää.
Kaskeaminen ei ole vain yksi menetelmä vaan laaja joukko erilaisia viljelymenetelmiä, joille kaikille on yhteistä puuston polttaminen viljelyn tieltä. Erilaista puustoa kasvaneissa metsissä kaskettiin eri tavalla ja niihin kylvettiin eri viljelykasveja. Maatalouden aika -näyttely esittelee kaksi kaskeamisen perustyyppiä: tavanomaisen kasken eli lehtimetsäkasken sekä havumetsäkasken eli huhdan/huuhdan.
Vanhassa kuusimetsässä kaskenkaataja näkisi suuria mahdollisuuksia, mutta myös riskejä. Monen vuoden työstä voisi seurata huippusato, mutta läsnä olisi myös mahdollisuus jäädä tyhjin käsin. Tällaisen huhdan tekeminen ei myöskään ole hätäisen hommaa. Ensinnäkin vanhassa metsässä osa puustosta on niin suurta, että sen käsitteleminen ja polttaminen kasketessa olisi hyvin vaikeaa. Niinpä kaskenkaataja on kaukaa viisas ja hän kuivaa suurimmat puut pystyyn jo vuosia ennen varsinaista kaskeamista.
Kirveen iskut kaikuvat, kun kaskeksi tarkoitetusta metsästä kaadetaan tuoreet puut. Pystyyn kuivatut saavat jäädä olemaan, koska kuivina ja ilman neulasia ne eivät enää liiaksi varjosta viljelystä. Kaadetut puut puolestaan saavat kuivua maassa pari vuotta ennen kuin kaski poltetaan. Tuhkaan kylvetään erityisen korpirukiin siemeniä, koska se on ainoa huhdassa menestyvä viljelykasvi. Kylvön jälkeen alkaa kaskenkaatajan jännittävimmät viikot tulevaa satoa ajatellen. Silloin kauniit aurinkoiset päivät ovat myrkkyä kaskenkaatajalle, sillä kuivassa tuhkassa jyvät lähtevät itämään huonosti. Pitkä kuiva kausi tarkoittaa sitä, että haaveet sadosta saa heittää menemään. Sen sijaan sopivat sateet kylvön jälkeen saavat jyvät itämään ja rukiin versomaan useita korsia samasta jyvästä, jolloin mahdollisuudet huippusatoon ovat olemassa.
Seuraavana kesänä sato korjataan, mutta samalla huhta on menettänyt voimansa ja se on jätettävä metsittymään uudelleen. Monen vuoden työn tulos oli tupla tai kuitti.
Lehtimetsässä, mielellään alle 30-vuotiaassa, jotta puut eivät olisi liian suuria, kaskenkaataja näkisi vanhaa kuusikkoon nähden pienempiä tuotto-odotuksia mutta myös pienempiä riskejä. Lehtimetsäkaski päästäisiin polttamaan jo vuoden kuluttua kaatamisesta ja siitä voitaisiin saada sato useina peräkkäisinä vuosina. Ensimmäisenä vuonna siihen voisi kylvää ruista tai ohraa, sen jälkeen vaikka pellavaa tai kauraa. Aivan nuorikin lehtimetsä kelpaisi samana vuonna poltettavaksi rieskamaaksi, josta voisi ottaa ohra-, nauris- tai pellavasadon.
Männiköstä kaskenkaataja ei sellaisenaan välitä, mutta jos vieressä olisi lehtimetsää, hän voisi pitkän tähtäimen projektina muuttaa männikön lehtimetsäksi tekemällä niin kutsutun pykälikkömaan. Hän kuivaisi männyt pystyyn ”pyältämällä” eli kuorimalla puut rengasmaisesti ja katkaisemalla jälsikerroksen ympärihakatulla ”pykälällä”. Viereinen lehtimetsä siementäisi kuolleiden runkojen joukkoon. Kun lehtipuut kasvavat riittävästi, voi metsän kasketa kuin lehtimetsäkasken.
Kasketessaan kaskenkaataja muuttaa ympäristöään, eikä hänen silmänsä jatkossa välttämättä enää tavoita samanlaisia metsiä kuin aikaisemmin. Kun kaski metsittyy uudelleen, siihen kasvaa yleensä lehtimetsää. Kaikkein parhaiten jatkuvaa kaskeamista kestää leppä. Siksi ahkerasti kasketuilla alueilla kaskenkaatajan katse tavoittaisi ennen pitkää pääasiassa eri-ikäisiä lepikoita.
Maatalouden aika on Suomen maatalousmuseo Saran pysyvä näyttely, joka johdattelee kävijät aikamatkalle suomalaisen maatalouden tarinaan esihistoriasta nykypäivän maatiloille asti.
