Näyttelyyn ja syvemmälle: Käsiharasta jousiäkeeseen
Kevään säät näyttäytyvät jälleen tyypillisen vaihtelevina, mutta pääsiäisen aikaan Loimaan seudulla oli jo mahdollista nähdä ensimmäisiä merkkejä toukotöiden alkamisesta. Useampi viljelijä oli kaivanut tasausäkeen esiin ja tasasi kynnöksiään. Jo pelkästään nimitys tasausäes kertoo siitä, että muunkinlaisia äkeitä on olemassa. Nykyisellä erilaisten äkeiden moninaisuudella on kuitenkin tekemistä, jos aikoo vetää vertoja äkeiden kirjolle menneisyydessä.
Ennen koneita -näyttelyssä näkyy esinekulttuurimme moninaisuus. Tässä suhteessa yksi mielenkiintoisista esinetyypeistä on äes. Niitä on esillä eri puolilta maatamme, eri ajoilta ja erilaisiin tarkoitukseen käytettyjä. Esillä olevissa äkeen vaiheissa ei siis ole suoraan kyse siitä, että yksi äes olisi toista kehittyneempi, vaan osittain eri mallit sopivat erilaisiin olosuhteisiin, viljelymenetelmiin tai maalajeihin.
Perinteisessä maataloudessa äkeellä oli monta tehtävää. Ensinnäkin sillä tasattiin kynnetty pelto ja kuohkeutettiin se sopivaksi kylvöä varten, kuten nykyisinkin tehdään. Toiseksi äestä käytettiin multaamiseen eli viskaamalla pellon pintaan kylvetyn siemenen peittämiseen. Lisäksi sillä sekoitettiin lanta maahan ja torjuttiin rikkaruohoja.
Ennen vedettäviä työkaluja äkeen virkaa teki käsihara, joka tehtiin kuusen latvuksesta muotoilemalla. Ensimmäiset äkeet noudattivat samaa valmistusperiaatetta. Risuäes valmistui liittämällä halkaistut käsivarren vahvuiset kuuset rinnakkain niin, että oksat jäivät työkalun alapuolelle. Länsi-Suomelle tyypillisessä mallissa oksapiikit olivat lyhyitä ja tukevia, kun taas Itä-Suomen kaskimailla suosittiin pitkiä ja tiheitä oksapiikkejä. Raskaiden maalajien pelloilla risuäkeistä ei ollut suurtakaan apua, vaan jo keskiajalla peltoja kynnettiin tukevilla puupiikkisillä raamiäkeillä. Äkeiden rautapiikit yleistyivät hitaasti.
Tarvetta seurata maan pinnan muotoja on lähestytty äkeiden kehityksessä eri tavoin. Polkuäkeellä äestettäessä äestäjä seisoi äkeen päällä ja painoaan siirtämällä hän sai äkeen seuraamaan epätasaista maastoa. Toisenlainen ratkaisu oli niveläes. Sen keskelle tehtiin usein kaksi niveltä, jotka jakoivat äkeen kolmeen osaan. Kolmiosaisuus toi työkaluun joustavuutta.
Äkeen piikkien muotoilu alkoi toden teolla, kun rautapiikkejä alettiin takoa hanhenjalkaa muistuttaen eteenpäin kääntyviksi. Hanhenjalkapiikit ovat näyttelyssä nähtävissä kolmioäkeessä ja vinoäkeessä. Hanhenjalkapiikki soveltui hyvin siemenen multaamiseen ja rikkaruohojen torjuntaan. Kyntöaurojen kehittyessä entistä syvemmältä maata kääntäviksi äkeille asetetut vaatimuksetkin muuttuivat. Jousiäkeet ja lapiorullaäkeet olivat vastaus tähän muutokseen.
Seuraavien kuukausien aikana viljelijöillä eri puolilla maata pitää jälleen toukotöissä kiirettä kuin sanonnan sammakolla äkeen alla.
Ennen koneita -näyttely perustuu Viikin maatalousmuseon kokoelmaan, ja se esittelee omavaraisen kotitalouden työ ja toimet viljanviljelystä karjanhoitoon ja ruuanvalmistuksesta käsitöihin.
