Näyttelyyn ja syvemmälle: Jottei hukka perisi
Vaikka nykyisinkin susista puhutaan paljon, elämämme petojen kanssa on kovin toisenlaista kuin ennen kantojen romahtamista 1800-luvun lopulla.
Ennen koneita -näyttelyssä kävijä voi kohdata petojen läsnäoloon varautumisen pihapiirin ja karjanhoidon yhteydessä. Näyttelyn massiivisin esine on susiportti, jolla umpinainen pihapiiri suljettiin. Portti on Loimaalta ja se onkin Satakunnan ja Varsinais-Suomen rajaseudulle tyypillisesti juurakkoportti. Portin rungoksi etsittiin metsästä paksu kuusen juurakko, josta syntyi portin kehikon sarananpuoleinen osa. Näyttelyssä olevaan porttiin on kaiverrettu seuraava teksti:
6 P MAI WO 1769 HENTERIKI MICELINPOIKA TEHYT ON COLME PORTIA ME YXI KAN JOKA TÄZTÄ OOHIDE KÄÄY ZANOT RAVHA O CON TÄLE HVONELE
Kaiverruksen avulla portti voidaan ajoittaa vuonna 1769 tehdyksi, ja tekijäkin tiedetään nimeltä. Kaiverruksen loppuosan toivotuksella tarkoitetaan sitä, että jokaisen portista käyvän tulisi toivoa rauhaa taloon.
Jos eläimiä pidettiin yöllä pihassa, piha oli syytäkin 1700-luvulla sulkea visusti, sillä petoja oli paljon. Susien kannan romahdettua on syntynyt käsitys sudesta erämaalajina, mutta tosiasiassa susi tyypillisesti liikkuu ihmisasutuksen lähellä varsinkin talvisin. Susikäsitysten muutoksesta onkin saatavilla aivan tuoretta tutkimustietoa, kun Heta Lähdesmäki väitteli aiheesta alkuvuodesta Turun yliopistossa väitöskirjallaan Susien paikat. Ihminen ja susi 1900-luvun Suomessa.
Suuri määrä petoja aiheutti väistämättä karjan menetyksiä. Huittisten kappalaisen poika Ephraim Carenius teki vuonna 1759 Turun Akatemiassa opiskellessaan kuvauksen kotipitäjästään. Siinä hän kertoo tutkimustensa perusteella pitäjässä susien ja karhujen saaliiksi joutuneen vuoden aikana 30 hevosta, 15 härkää, 27 lehmää, 25 hiehoa, 25 vasikkaa, 280 lammasta, 325 vuohta ja 180 sikaa. Suuren menetettyjen eläinten määrän hän katsoi johtuvan pitäjän jahtivoudin kelvottomuudesta.
Kun karja kesäaikaan laidunsi metsissä, oli huoli petojen saaliiksi joutuvista eläimistä päivittäinen. Siksi karjalla oli aina oltava mukanaan paimen. Vastuullisen tehtävän eläinten suojelemisesta sai usein lapsi tai vanhus, sillä aikuista työvoimaa ei ollut varaa lähettää päiväkausiksi metsään. Työ kuulostaa melko hurjalta, kun pedot piti saada pidettyä loitolla karjasta kirveen ja paimentorven töräytysten avulla. Paimenen torvi valmistettiin joko lehmän sarvesta tai kiertämällä tuohinauhaa onteloidun puukehikon ympärille. Petojen säikyttelyn lisäksi paimen käytti torvea karjan kutsumiseen.
Konkreettisen varautumisen lisäksi karjan suojaksi petoja vastaan oli paljon tapoja ja uskomuksia. Erityisesti niitä liittyi karjan laitumelle laskuun. Yrjön päivän (23.4.) jälkeen karjan saattoi päästää ulos, sillä pyhimyksen uskottiin suojelevan karjaa. Tähän uskomukseen liittyi tapa huutaa Yrjöä pitämään koiransa kiinni talviöihin asti. Myös esimerkiksi karjan uloslaskun viikonpäivällä oli merkitystä. Lampaiden laitumelle laskusta sanottiin ”älä laske lauantaina, susi syö sunnuntaina”.
Ennen koneita -näyttely perustuu Viikin maatalousmuseon kokoelmaan, ja se esittelee omavaraisen kotitalouden työ ja toimet viljanviljelystä karjanhoitoon ja ruuanvalmistuksesta käsitöihin.
