Hieman maaseudun linnuista

Töyhtöhyypän pesät jäävät merkitsemättöminä kevättöitä tekevältä viljelijältä helposti huomaamatta. Kuva: Pixabay

Sarka-museon vuoden 2022 vaihtuva näyttely Lumoavat laitumet (18.2.2022–9.1.2023) esittelee laidunnusta ja luonnonlaitumia luonnon monimuotoisuuden ylläpitäjinä. Näyttelyyn liittyen sosiaalisessa mediassa julkaistaan vuoden mittaan pieniä tietoiskuja perinnemaiseman ja laidunmaiden eliöistä; linnuista, hyönteisistä, kasveista ja sienistä. Keväällä esiteltiin monille tuttuja muuttolintuja, kuten kiuru ja västäräkki, mutta kampanjassa huomiota saavat myös harvinaisemmat ja vieraammat eliöt, kuten aika suloiselta kuulostava sieni, suklaajänönkorva, ja vaaksiaisten heimoon kuuluva vihreäsilmäinen kesäpiimäheikki.

Tässä Tarinatiinu-kirjoituksessa tarkastellaan perinnemaiseman ja luonnonlaitumien lintulajeja. Linnut ovat hyvin näkyvä osa niin maaseutu- kuin kaupunkimaisemaakin, ja niiden kautta on helppo havaita konkreettisesti ekosysteemissä tapahtuneita muutoksia. Minne ovat kadonneet lapsuuden maisemasta jotkin niin tutut ja yleiset lintulajit? Vastauksen voivat tarjota maataloudessa 1960-luvulta lähtien tapahtuneet muutokset.

Kottaraisparvi Ruissalossa 1950-luvulla. Kuva: Nils Söderman, Åbo Akademis bildsamlingar/ÅABS

Perinteinen maatalous ja vapaa laidunnus vaikuttivat suomalaiseen luontoon ja maisemaan vuosisatojen ja vuosituhansienkin ajan. Maaseudun lintulajit olivat sopeutuneita elämään tässä ympäristössä. Pienet peltomaat, suojaisat avo-ojat, niityt, kedot ja metsäsaarekkeet tarjosivat sopivia pesimäpaikkoja, ja vapaa laidunnus piti huolen, että hyönteisiä ja maaperäeliöitä riitti yllin kyllin ravinnoksi. Maatalouden nopea muutos ja siirtyminen tehotuotantoon, yhä suurempien salaojitettujen peltoalojen, järeämpien koneiden ja maanmuokkausmenetelmien sekä vahvojen torjunta-aineiden käyttöön tekikin 1900-luvun loppupuoliskolta lähtien hallaa monien paitsi maaseutuympäristössä pesivien, myös hyönteisiä ja lieroja ravinnokseen käyttävien lintulajien kannoille. Maatalouden muutoksesta kärsi 1970-luvulla esimerkiksi töyhtöhyyppä, jonka lajikannat pienenivät voimakkaasti entisestä. Nykyään kannat ovat onneksi elpyneet, mutta osa hyypänpesistä tuhoutuu yhä keväisin peltotöiden yhteydessä, kun isot maatalouskoneet jyräävät ne alleen. Vastuullinen viljelijä käykin merkitsemässä vaikeasti huomattavat pesät ennakolta, jotta ne on mahdollista väistää kevättöiden aikana.

Nykyajan pellot voivat olla peltomailla perinteisesti pesineiden lintulajien kannalta ”liian siistejä”. Kuovi tai isokuovi on nykyisin harvinainen näky Etelä-Suomessa, sillä suurilta, salaojitetuilta pelloilta ovat kadonneet reheväkasvuiset ojanvarret, jotka tarjoaisivat kuovin poikasille suojaa pedoilta. Tehoviljellyiltä peltomailta ei myöskään löydy kuoville riittävästi ravintoa, sillä maaperässä esiintyy niukasti suurikokoisia selkärangattomia.

Joutsenia pellolla. Kuva: Tiina Mönkkönen, Suomen metsästysmuseo. CC BY-NC-ND 4.0

Myös laidunnuksen vähenemisellä on ollut vaikutusta lieroja ja hyönteisiä ravinnokseen käyttävien lintujen määrille. Karjatilojen väheneminen on tehnyt esimerkiksi haarapääskystä uhanalaisen viimeisten vuosikymmenien aikana, sillä se on vähentänyt linnulle sopivan hyönteisravinnon määrää ja vaikuttanut myös siihen, ettei pääskynpesien rakennusainetta, savea, ole saatavilla entiseen malliin kun sorkkien rikkomaa maata on vähemmän.

Kun yksi lintulaji kärsii, sillä voi olla vaikutusta myös toisiin lintulajeihin. Räkättirastas on perinteisen maatalousympäristön runsaslukuisimpia lintulajeja ja monen inhokkilintu. Räkättirastaita kannattaisi kuitenkin arvostaa, sillä mikäli räkättirastaat vähenisivät, saattaisivat maisemasta kadota myös jotkin muutkin linnut. Ärhäkästi pesiään puolustavat räkättirastaat nimittäin turvaavat pesimärauhan myös lähistöllä pesiville pikkulinnuille.

Rastaan pesä. Kuva: Roine Piirainen, kuviasuomesta.fi

Kaikeksi onneksi joidenkin parikymmentä vuotta sitten huonossa jamassa olleiden lintulajien, kuten töyhtöhyypän ja kottaraisen, kannat ovat nykyään taas elpyneet. Havainnot lajikantojen romahduksista ovat myös lisänneet ymmärrystä siitä, millainen vaikutus maataloudella on maisemiemme lajirikkauteen ja lukemattomien eri eliölajien selviytymismahdollisuuksiin.

Jutun kirjoittaja Riikka Soininen työskentelee Sarka-museossa näyttelyamanuenssina ja pitää maaseudun lintulajeista erityisen paljon kiurusta.

Lisälukemista: