Näyttelyyn ja syvemmälle: 1700-luvun merkit elämässämme
Yksi Maatalouden aika -näyttelyn kuvaamista suurista muutoksista suomalaisen maatalouden monituhatvuotisessa historiassa oli isojako, joka peltoviljelyalueella pääsi hyvään vauhtiin 1700-luvun jälkipuoliskolla. Aikaisemmin kylän maita oli käytetty yhteisesti, mutta isojaon jälkeen jokaisella tilalla oli tuomioistuimessa vahvistetuin rajoin muiden kyläläisten maista erotetut pellot, niityt ja metsät. Mullistuksen kylän maankäytössä toteutti kruunun virkamiehenä maanmittari, joka saapui kylään mittapöytänsä ja mittaketjunsa kanssa. Hän mittasi kylän maat ja koetti saada neuvottelujen kautta maanomistajat ja viljelijät sopimaan siitä, miten kylän maat jaettaisiin. Vaikka maanmittari ei ollut sopimusosapuoli, hänen toiminnallaan oli suuri merkitys toimituksen sujumisessa ja etenemisessä.
Muutama päivä sitten kuljin isäni kanssa metsässä ja puhuimme yhden isojaon aikaisen rajalinjan paikasta. Totesin, että ”siihen se Daniel (komissionmaanmittari Daniel Wirzenius 1741–1803) sen piirsi”. Silloin aloin miettiä, että ovatkohan isojakomaanmittarit paikkakunnillaan kaikkein eniten paikkakunnan ihmisten elämään vaikuttaneita yksittäisiä ihmisiä. Paikkakunnan isojakoa tekemään nimetty maanmittari vaikutti käytännössä kaikkien paikkakuntalaisten elämään, sillä isojako ei ollut vain tilallisten asia, vaan se vaikutti myös tilattomien elämään kylissä. Oman aikansa vaikutuksen lisäksi isojakomaanmittarien vaikutus jatkuu yhä meidänkin elämässämme isojaosta periytyvän maanomistuksen rakenteen kautta.
Työssään maanmittari kohtasi toimialueensa maanomistajat ja viljelijät, joiden elämää voidaan myös tarkastella isojaon kautta. Maatalouden aika -näyttelyssä isojaosta kerrotaan pöytyäläisen Kumilan kylän isojakokartan avulla. Näyttely kuitenkin vaikenee siitä sanailusta, jota kylän talonpojat jakotoimituksessa kävivät ja joka ilmenee kylän isojaon asiakirjoista. Kylän sarkajakoisten peltojen jakamisesta oli jo sovittu sillä oletuksella, että kaikki talot pysyvät tiiviisti rakennetulla kylätontilla. Kun maanmittari Johan Tillberg saapui merkitsemään jakorajoja maastoon, Juho Lalli (kartalla talo P) pyysi jaon muuttamista, vaikka tiesikin näin rikkovansa kaikkien isäntien puumerkeillään vahvistaman sopimuksen. Hän kertoi ajatelleensa kylässä asumisen ahtautta ja tulleensa siihen tulokseen, että hän mielellään muuttaisi tonttinsa kaikkien rakennuksineen Loimaan puolisen pellon päähän ja ottaisi koko pelto-osuutensa sieltä.
Juho Lallin ehdotus vaikutti kahden naapurin Nikulan ja Naatun jako-osuuksiin. Kumpikin hyötyi merkittävästi ehdotuksesta, koska he saisivat peltonsa mukavammin lähemmäs tonttiaan. Heiltä kysyttiin, suostuisivatko he ehdotettuun muutokseen. Kumpikin vastasi, ettei halua estää Lallia muuttamasta, mutta koska tämä ei ollut päättänyt muutostaan aikanaan, eli ennen sopimuksen allekirjoittamista, kumpikaan ei katsonut voivansa auttaa Lallia muutossa. Tähän Juho Lalli vastasi, ettei hän ollut laskenut muuttoaan sen vähäisen avun varaan, mitä naapureilta olisi voinut odottaa. Sen sijaan hän katsoi tilavan tontin ja hyvin sijaitsevat pellot niin suureksi eduksi, että muutto kannatti tehdä kokonaan omalla kustannuksellakin.
Isojako selittää monia tämän päivän maankäyttöön liittyviä kysymyksiä. Maastossa on edelleen lukuisia isojakomaanmittarien piirtämiä rajalinjauksia ja Lallin talokin sijaitsee edelleen samalla paikalla, jolle Juho sen päätti isojaon yhteydessä siirtää. Menneiden sukupolvien ratkaisut konkretisoituvat hyvin esimerkiksi silloin, kun löytää maastosta vanhan ja edelleen voimassa olevan rajapyykin.
Kirsi Laine
Maatalouden aika on Suomen maatalousmuseo Saran pysyvä näyttely, joka johdattelee kävijät aikamatkalle suomalaisen maatalouden tarinaan esihistoriasta nykypäivän maatiloille asti.
