Mustikki, Mansikki, Hillary, Kraanlundi
Kotieläimille annetaan nimet siinä missä lapsillekin. Maatilojen possut, hevoset, lehmät ja kanat ovat olleet merkittävässä roolissa ihmisten elämässä kautta aikain, eikä nimen antamista ole juurikaan kyseenalaistettu. Nimen kautta eläimestä tulee osa perhettä ja suhde eläimen ja tämän hoitajan välille syvenee. Vaikka Rekut ja Liinaharjat ovat olleet kallisarvoisia kumppaneita maatiloilla, erityisessä asemassa ovat kuitenkin lehmät. Lehmistä saatava maito oli korvaamatonta 1900-luvun Suomessa, joten oli suomalaisten suhde lehmiin myös erityinen. Ja mitä olisikaan lehmä ilman nimeä.
Lehmännimet ovat olleet Suomessa kiinnostuksen kohteena vuosikymmenten ajan. Jo vuonna 1912 Heikki Ojansuu keräsi lehmännimiä talteen teokseensa Kotieläintemme suomenkielinen nimistö. Edelleen lehmän nimet ja nimeämisperusteet kiinnostavat niin alan ammattilaisia kuin yliopisto-opiskelijoitakin: Tampereen yliopistossa julkaistiin vuonna 2016 pro gradu -tutkielma pohjoissatakuntalaisen maitotilan lehmien nimistä. Nauta -lehti taasen julkaisee vuosittaisen Vasikan nimet -listan, johon on kerätty satoja nimiehdotuksia, aina kunkin vuoden alkukirjaimen mukaan. Vuonna 2020 on vuorossa S-kirjain. Suomessa jokainen lehmävasikka saa lähes poikkeuksetta oman nimen, vaikkei se pakollista olekaan. Lehmä oppii oman nimensä, mikä tekee työskentelystä helpompaa sekä maanviljelijälle että eläimelle.
Nimeämisperusteita on useita. Luonto ja erityisesti kasvillisuus ovat perinteisesti olleet lehmännimien loputon sammio. Mustikki, Mansikki, Kielo ja Orvokki ovat suoraan kasvikirjasta vedettyjä. Yleistä on, että emän nimen teema siirtyy vasikalle: Orvokin vasikka on nimeltään Leinikki ja Neilikka-lehmän Pippuri. Emän nimestä tehdään usein myös muunnoksia: Leinikin vasikasta tuleekin Mielikki ja Pippurin Kippuri. Nimien ei siis tarvitse olla niin sanotusti järkeviä, vaan luovuutta saa käyttää ja tavuja yhdistellä. Hoitajan omat mielenkiinnon kohteet näkyvät nimissä: eräs tilallinen oli vakiintunut autoharrastaja, joten nimesi lehmiä moottoriajoneuvojen mukaan, toinen taas selaa karttapalloa ja nimeää vasikoita kaupunkien mukaan. Viime vuosikymmenen suosituimpia nimiä olivat Aamu, Apila, Ystävä, Yrtti ja Esikko.
Muita suosittuja periaatteita ovat olleet ulkonäkö ja syntymäajankohta. Kirjava lehmä on saanut nimekseen Kirjo, talvella syntynyt Talvikki, hääpäivänä Lempi ja juhannuksena Kokko. Ajankohtaiset tapahtumat ja kielen muutokset näkyvät myös navetoissa: viime vuosina ”lehmärekisteriin” onkin liittynyt Hillary, Kraanlundi, Sote, OMG ja Snadi. Aakkosten mukaan ensi vuonna on T-kirjaimen vuoro, joten arvata saattaa, että muutama Trump ja Tesla voidaan ensi vuonna navetoissa tavata.
Tänä päivänä lehmien nimet ovat tallessa digitaalisissa tietokannoissa ja lehmä tunnistetaan korvamerkin numerosarjan avulla. Korvamerkit tulivat suomalaisille maatiloille vuonna 1995 EU:n liittymisen myötä. Tätä ennen käytössä oli nimikyltit, jotka ovat nykyisin lähestulkoon kadonneet tyystin navetoista. Useimmiten kyltit tehtiin vanerista ja maalattiin mustaksi, mutta koristeellisia, rautaisia kylttejäkin on tehty. Kylttiin kirjattiin lehmän nimi, tunnus, emän ja isän nimi, korkein lypsy (eli lehmän lypsyennätys), viimeisin lypsy, astutuspäivä ja poikiminen, joskus myös syntymäpaino. Kyltin toiselle puolelle kirjattiin lehmän ruokavalio, eli rehumäärä, sekä koelypsy. Toisinaan kyltteihin saatettiin kirjoittaa myös muita tietoja, kuten kilpailusaavutuksia tai elokuvarooleja, kuten Sarka-museon oman Äkkijyrkän Raita-Paidan kohdalla.
Sarka-museon amanuenssi Maria Vanha-Similä kävi keskustelemassa lehmien nimistä Ylen Aristoteleen kantapää-ohjelmassa.
