Monimuotoisuutta peltomaisemaan erikoiskasveilla

Viljapelto on hyvin yksipuolinen ympäristö. Monimuotoisuutta voidaan parantaa lisäämällä erilaisten viljelykasvien määrää pelloilla.
Kuva: Maaseutuverkosto, Martina Motzbäuchel.

Tattari on yksi Suomen vanhimmista viljelykasveista, herne vanhin viljelty hernekasvi. Ohra puolestaan on Suomen yleisin viljelykasvi, vanhaa perua sekin. Mutta tiedätkö, millainen kasvi on amarantti? Tai mikä on kernza?

Viljelykasvien tulo Suomeen
Viljelykasvit ovat vuosituhansien aikana levinneet ympäri maailmaa ihmisten mukana. Pohjoiseen Suomeen uusien lajien leviäminen on ollut hitaampaa. Karu ilmasto karsii monta ehdokasta pois viljelykasvien listalta. Kasvien tulee kestää kylmyyttä, kuivuutta ja kosteutta, sekä lyhyttä mutta valoisaa kasvukautta. Meillä ei juuri ole omia alkuperäisiä viljelykasveja, mitä nyt muutama koristekasvi, heinä ja lanttu. Herukat ja metsäomenapuu ovat melko läheltä Skandinaviasta tai Itämeren etelärannikolta. Suomalaisen ruoan kulmakivenä pidetty peruna saapui vasta 1800-luvulla.

Viljelykasvien monimuotoisuus on muokannut ruokakulttuuriamme viime vuosikymmeninä. Rypsi- ja rapsiöljy jalostettiin ruoanlaittoon sopivammaksi 1970-luvulla, mikä muutti perinteisen voin ja kerman käytön ruoanlaitossa. Monenlaiset palkokasvituotteet puolestaan ovat lisänneet kasviproteiinin saantia. Trendikäs härkäpapu on varmasti pistänyt jokaisen silmään ruokaostoksia tehdessä. Uutuuskasvit ovat monesti ravintoarvoltaan rikkaampia kuin viljat.  Monet niistä ovat myös luontaisesti gluteenittomia.

Erikoiskasvit tutkimuksen kohteena
Viime vuosikymmeninä Suomessa on kokeiltu monien erikoiskasvien viljelyä. Erikoiskasveilla ei ole täysin yksiselitteistä määritelmää, mutta yleisesti ottaen niillä tarkoitetaan kaikkia muita kuin tavanomaisia viljoja. Ne ovat kasveja, jotka on jalostettu viljeltäviksi. Erikoiskasveista saadaan uudenlaisia hyötyaineita, mutta 2000-luvulla Suomeen esitellyt erikoiskasvit ovat erityisen tärkeitä ympäristön kannalta. Ne monipuolistavat luontoa, mikä edesauttaa peltoekosysteemien hyvinvointia ja ekosysteemipalveluiden saatavuutta.

Seuraavaksi esittelen joitakin Suomessa ennestään tuntemattomia erikoiskasvilajeja, joiden ominaisuuksia Luonnonvarakeskus ja yhteistyökumppanit ovat viime aikoina tutkineet, sekä jo kerran täältä kadonneita hyötykasveja, jotka ovat herättäneet ihmisten mielenkiinnon uudelleen.

Öljyhamppu on ollut erityisen tärkeä kasvi sen siementen ja kuitujen ansiosta. Kuva: Sirkku Hämäläinen.

Unohtuneet viljelykasvit tekevät paluuta
Öljyhampulla on pitkä historia Suomen maaperällä. Varhaisimmat merkit viljelystä ovat 400-luvulta eaa. Sen kuituja on käytetty esimerkiksi köysien punontaan ja vaatekankaisiin, ja siemenillä on ruokittu niin ihmisiä kuin eläimiäkin. Keinokuitujen yleistyessä kasvi kuitenkin unohdettiin, kunnes 2000-luvulla viljelystä innostuttiin taas. Vuonna 2017 Suomessa oli yksi ainoa viljelyyn soveltuva öljyhamppulajike, Finola, jolla on juurensa venäläisissä maatiaiskannoissa. Sittemmin kasvin kysyntä on kasvanut entisestään ihanteellisen ravintokoostumuksen ansiosta.

10 000 vuotta vanhan emmervehnän tarina on samankaltainen. Tämä durumvehnän lähisukulainen ehdittiin jo unohtaa noin tuhat vuotta sitten, mutta alhaisesta sadosta huolimatta kasvi herättää taas kiinnostusta. Emmervehnää viljellään toistaiseksi Suomessa vain yhdellä tilalla Itä-Uudellamaalla. Vehnä syrjäytti aikanaan myös spelttivehnän, joka sekin on saamassa nyt uuden mahdollisuuden.

Pitkän historian omaava hirssi puolestaan on vallannut alaa markkinoilla hyvinkin nopeasti sen jälkeen, kun sen viljelyä kokeiltiin uudestaan vuonna 2011 joitain vuosisatoja unohdetuksi tulemisen jälkeen. Hirssi ei ole laji, vaan ryhmä paljassiemenisiä heinäkasveja. Ne vaativat paljon lämpöä, joten Suomessa viljely voi olla epävarmaa. Keskiajalla Karjalan kannaksella viljellyllä viljahirssillä nähdään kuitenkin potentiaalia.

Viljahirssiä kasvaa luonnonvarojen tutkimuksen esittelypuisto Elonkierrossa Jokioisilla. Kuva: Sirkku Hämäläinen

Uusista erikoiskasveista saadaan monenlaisia hyötyjä
Kvinoa otettiin mukaan Luonnonvarakeskuksen, silloisen Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen tutkimuksiin 1980-luvulla, ja uudestaan työ aloitettiin 1990-luvulla uusista kannoista. Viisituhatta vuotta vanha etelä-amerikkalainen kasvi sisältää kaikkia välttämättömiä aminohappoja sopivissa määrin. Se on saanut suosiota terveysruokana ympäri maailman, mutta sen viljely on vielä harvinaista Pohjoismaissa. Suomessa kvinoaa kasvaa Liedossa, ja kotimaista kvinoaa saa kaupanhyllyltä. Kasvista voidaan hyödyntää niin lehdet kuin siemenet, mutta siementen käyttö taitaa Suomessa olla se kaikkein tunnetuin tapa.

Kvinoan siemenpäät muuttuvat kypsyessään punaisiksi. Kuva: Sirkku Hämäläinen

Uusimpina kasveina Suomessa, joiden mahdollisuuksia viljelykasveina tutkitaan optimistisina tai jotka ovat saamassa jo jalansijaa, ovat kaniwa, amarantti ja camelina. Uusia nimiä, eikö? Kaniwa on kotimaassaan Perussa monipuolisesti käytetty ruokakasvi, josta saadaan myös punaista väriainetta. Muualla maailmassa se on melko tuntematon.

Amarantti kuuluu revonhäntäkasveihin kvinoan ja kaniwan tavoin, ja sitä käytetään lehtivihanneksena. Amarantti oli inkojen ja intiaanien hyötykasvi, mutta käyttö kiellettiin espanjalaisten valloittajien saapuessa inkojen maille ja ehdittiin lähestulkoon unohtaa, kunnes meksikolaiset kiinnostuivat kasvista 1970-luvulla.

Amarantti on näyttävä myös koristekasvina. Kuva: Sirkku Hämäläinen

Camelina oli tärkeä öljykasvi pellavan ja unikon ohella Euroopassa, mutta 1900-luvun puolivälissä rypsi, rapsi ja auringonkukkaöljy veivät siltä jalansijan. Sen rasvahappo- ja ravintoainekoostumus ovat niin hyvät, että 1990-luvulla tutkimus sen viljelymenetelmistä ja ominaisuuksista aloitettiin muutaman Euroopan maan kesken. Suomesta Helsingin yliopisto ja MTT osallistuivat tähän EU-rahoitteiseen tutkimusprojektiin. Nyt terveellistä ja kotimaista camelinaöljyä saa kaupan hyllyltä ja sen suosio jatkaa kasvuaan. Oletko maistanut?

Tällä hetkellä Luonnonvarakeskus tutkii kernzan eli hopeahaprajuolan ominaisuuksia Jokioisilla. Kernza on monivuotinen ruoho, jonka jalostus on 2000-luvulla aloitettu Yhdysvalloissa ja jonka ensimmäinen koeviljely tapahtui Suomessa 2021-2023. Kylmänkestävyys ja mahdolliset ympäristöhyödyt tekevät kernzasta houkuttelevan vaihtoehdon Pohjoismaiden ja Baltian alueelle.

Tulevaisuus näyttää, mitä muita kasveja keksimme viljellä. Esimerkiksi Andien vuoristossa on kasveja, jotka voisivat sopia pohjoisen viileään ilmastoon. Kenties ulluko tai oka ovat tulevaisuudessa perunan veroisia juurikasveja ruokapöydissämme.

Kirjoittaja Sirkku Hämäläinen on Sarassa korkeakouluharjoittelijana. Viime kesänä hän osallistui Luonnonvarakeskuksella tehtäviin erikoiskasvikokeisiin, jolloin hänelle valkeni erikoiskasvien laaja kirjo.


Lisälukemista:
Luonnonvarakeskuksen erikoiskasvitutkimuksista ja kasvilajeista voit lukea lisää osoitteessa https://projects.luke.fi/futurecrops/fi/etusivu/
Timo Kaukoranta: Kasvien hyödyntäminen: paratiisista karkottamisesta globaaliin talouteen (2018) https://projects.luke.fi/futurecrops/wp-content/uploads/sites/12/2019/03/Kasvien-hyodyntaminen-2018.pdf

Sinua saattaisi myös kiinnostaa