Minna Canth ja aikalaisemännät 1800-luvun lopulla
Maaliskuun 19. vietetään Suomessa Minna Canthin (1844–1897) ja tasa-arvon päivää. Canth oli merkittävä kirjailija, liikenainen ja tasa-arvon puolestapuhuja aikana, jolloin sukupuolten välinen yhdenvertaisuus oli vasta nousemassa poliittiseksi kysymykseksi. Olen tehnyt tutkimusta Canthin aikana eläneiden ihmisten perhekirjeistä. Kirjeet heijastavat paitsi perheen ja yhteisön arvoja, myös tuolloin meneillään ollutta yhteiskunnan murrosta. Tutkimieni perheiden emännät toimivat leskeksi jäätyään kartanotalouksiensa johtajina ja yrittäjinä. He kasvattivat lapsiaan erilaiseen maailmaan kuin missä he olivat itse kasvaneet.
Aittamäen ja Pelkolan kartanoiden emännät
Emma Wegelius (os. Wirzenius 1811–1876) oli loimaalaisen Aittamäen kartanon tytär, jota koulittiin ajan tavan mukaan ”säädyllisesti” tulevaksi kartanonemännäksi. Emma opiskeli pikkulapsena kotiopettajattaren johdolla veljiensä kanssa ja joitakin vuosia myös Turussa saaden opetusta yleissivistävissä aineissa, kielissä sekä käsityötaidoissa. Emma Wegelius avioitui vuonna 1846 Hattulan Pelkolan kartanon leski-isännän Gabriel Wegeliuksen kanssa ja sai hoidettavakseen hänen viisi alaikäistä lastaan sekä suuren maatilan ja kotitalouden. Gabriel Wegelius oli kihlakunnantuomari ja työskenteli suuren osan vuotta poissa kotoa, tämän vuoksi Emmalle jäi tilanhoidosta suuri vastuu. Pariskunnalle syntyi kolme yhteistä lasta, joista kaksi kuoli pikkulapsina.
Jäätyään leskeksi vuonna 1861 Emma Wegelius päätyi hoitamaan kotikartanoaan Pelkolaa sekä miehensä entistä virkatilaa Koukanniemeä Kuhmoisissa. Emma Wegelius teki kohtaamistaan taloudellisista haasteista huolimatta päätöksen lähettää poikansa Unon maatalousoppiin aikanaan arvostetun ”herrasviljelijän” Eugén von Knorringin luo Kokemäenkartanoon. Hän tähtäsi tietoisesti tilan siirtämiseen uudelle sukupolvelle poikansa Unon kautta, vaikka pojalleen lähettämissään kirjeissä hän edelleen mielellään muistutteli ja varmisteli tilanhoitoon liittyvistä asioista.
Gustava Emerentia Wirzenius (os. Gadolin 1830–1922) oli Åvikin kartanon tytär, joka tuli Loimaalle Aittamäen kartanon emännäksi 20-vuotiaana nuorena neitona. Hän oli suuren haasteen edessä, sillä hän oli kasvanut upseeriperheessä, eikä ollut ehtinyt saada kokemusta suuren henkilökunnan ja talouden johtamisesta. Gustava Emerentia synnytti 13 lasta – neljä poikaa ja yhdeksän tytärtä ennen miehensä varatuomari Paul Enok Wirzeniuksen kuolemaa 1874. Tämän jälkeen hän teki merkittävän uran pariskunnan perustaman Aittamäen olutpanimon johtajana.
Naisen asema 1800-luvun Suomessa
Molemmat tutkimani kartanonemännät olivat kasvaneet maailmassa, jossa naisen tehtävä oli ensisijaisesti hoitaa kotia, synnyttää lapsia ja toimia miehensä tukena ja apuna, aivan kuten aikalaisensa Minna Canth. Valistuksen ajasta 1700-luvulla alkaneet vapauden ja tasa-arvon aatteet saavuttivat 1800-luvun kuluessa myös Suomen ja sukupuoleen perustuva epäsuhta yhteiskunnan rakenteissa ja lainsäädännössä alkoi saada yhä enemmän huomiota osakseen. Nämä uudet aatteet kohtasivat myös valtavaa vastustusta – eri sukupuolten välistä järjestystä perusteltiin uskonnolla ja sitä vastaan rikkominen oli läpeensä Jumalaa pelkäävässä yhteiskunnassa syntiä.
Minna Canthilla oli tasa-arvon puolesta taistelleessaan käytössään uudet, tehokkaat aseet. Hän oli taitava sanankäyttäjä ja kirjoitti kriittisesti yhä suurempaa suosiota saavuttaviin sanomalehtiin. Hänen kirjoittamansa kymmenen näytelmää saavuttivat myös jo omana aikanaan suosiota ja niiden käsittelemät aiheet toivat draaman keinoin yhteiskunnan epäkohtia suuren yleisön silmien eteen. Canth toimi tienraivaajana naisten, vähäosaisten sekä suomenkielen aseman puolesta puhuen, hän muutti maailmaa tuoden esiin aikaisemmin ilman omaa ääntä jääneiden kansanosien oikeudet.
Merkillinen kohtaaminen Turussa 1890
Gustava Emerentia Wirzenius sai elää pitkän elämän ja nähdä aitiopaikalta yhteiskunnan muuttuvan – hän seurasi tapahtumia erityisesti lastensa kautta ja hänen ajatuksensa taltioituivat hänen heille lähettämiinsä kirjeisiin. Seuraava kirje on lähetetty Aittamäestä vuonna 1890 Pelkolan kartanoon, jota tuolloin emännöi hänen tyttärensä Helena Charlotta Wegelius (os. Wirzenius). Kirje kertoo toisen tyttären Impin luona Turussa tapahtuneesta ”erikoisesta” kokoontumisesta:
”Ida Wetterstenin ja siis myös meidän neitiemme luona oli erikoinen kokoontuminen, jonka järjestivät koko joukko itse itsensä elättäviä tyttöjä, 4 opettajaa, 3 kaupan alalla työskentelevä sekä kaksi kirjoitustyötä tekevää – vain Impi ja isännän tytär eivät olleet itse toimeen tulevia, elämme merkillisiä aikoja.”[1]
Jo iällä olevan kartanonemännän mielestä käynnissä oleva muutos herätti ihmetystä. Hänen omat lapsensa olivat osa tätä kehitystä, joten hän ei lähtenyt enää tässä vaiheessa tapahtumia arvostelemaan, piti niitä vain outoina. Maailma oli muuttumassa.
Kirjoittaja FT Elsa Hietala työskentelee amanuenssina Suomen maatalousmuseo Sarassa
Lähteet:
Pelkolan kartanon arkisto, Kansallisarkisto, Hämeenlinna.
Hietala, Elsa 2024. Kartanot ja maatalouden muutos Wirzenius-Wegelius-suvun kirjeissä 1850–1910. Maatalousmuseon tutkimuksia 3. Suomen maatalousmuseo Sarka, Loimaa.
[1] ”… hos Ida Wettersten och så hos våra fröknar, der var en egendomlig samling af en hel hop flickor som alle sjelfva förtjenade sitt bröd, 4 lärarinnor, 3 som syssla de med handels affärer och två med sin skrifning – bara Impi och husvärdens dotter voro (voro) icke sina egna, en egendomlig tid man lefver i.” Gustava Emerentia Wirzenius Helena Charlotta Wegeliukselle 15.9.1890. Pelkolan kartanon arkisto, Kansallisarkisto, Hämeenlinna.
