Näyttelyyn ja syvemmälle: Lampaasta pässinpökkimiin
Kotikutoisuus ja käsityöt olivat vielä 1900-luvun alussa suomalaisten arjen keskiössä etenkin maaseudulla ja käsityöperinteen taidot siirtyivät sukupolvelta toiselle opettaen. Toisin kuin nykyään, käsillä tekeminen ei ollut harrastus vaan välttämättömyys, sillä lähtökohtaisesti kaikki käyttö- ja koriste-esineet valmistettiin itse.
Näin oli myös tekstiilien kohdalla. Suomalaisilla maatiloilla tärkein syy pitää lampaita oli niistä saatava villa ja lampaat olivatkin arvostettuja eläimiä. Kesävaatteita varten viljeltiin yleisimmin pellavaa tai hamppua ja lämpimät vaatteet eli “pässinpökkimät” saatiin villasta. Talon miehet valmistivat villan käsittelyyn tarvittavat työvälineet usein puusta ja talon naiset käsittelivät villan valmiiksi keritsemisestä tekstiileiksi asti. Suomalaisten maatiaislampaiden villa on monimuotoista ja jokaisella villalaadulla oli ennen oma käyttötarkoituksensa, karkeammat villat sopivat esimerkiksi sukkiin ja huonoimpia villoja hyödynnettiin muun muassa hirsipirtin eristeenä.
Syksyn pimetessä ja peltotöiden vähetessä monitaituriemännät alkoivat työstää tuvassa villaa langaksi ja edelleen tekstiileiksi talon tarpeiden mukaisesti. Villalangan valmistuksessa on monta tekniikkaa ja työvälinettä, jotka ovat muuttuneet ajan saatossa. Näiden lisäksi oli alueellisia sekä perhekohtaisia eroja. Villalanka valmistetaan kehräämällä. Vanhin tiedetty kehräämiseen käytetty työväline on värttinä, joka on ollut käytössä tuhansia vuosia ympäri maailmaa. Nykyisin hieman tunnetumpi väline on rukki, joka kehitettiin vasta 1500-luvulla. Suomeen rukki levisi 1700-luvulla ja yleisimmäksi malliksi jäi vinorukki. Rukilla saa kehrättyä nopeammin kuin värttinällä, joten värttinän käyttö jäi sen jalkoihin.
Teollistumisen myötä 1700-luvulta alkaen tekstiilien ja lankojen osto alkoi yleistyä, kun Suomeen perustettiin kehräämöitä. Hiljalleen lampaiden määrä väheni Suomessa huomattavasti, kun lankoja ei tarvinnut enää välttämättä valmistaa itse. Tämä kehityssuunta kiihtyi entisestään 1950- ja 1960-luvuilta lähtien ja tekokuitujen myötä villan suosio suorastaan kuihtui ja kehrätä osasi yhä harvempi.
Viime vuosina neulominen ja virkkaaminen ovat nousseet suosituiksi harrastuksiksi, mutta villalangan valmistaminen ei ole saavuttanut vielä samanlaista suosiota. Ennen erittäin arvokkaana pidetystä suomalaisten lampaiden villasta suurin osa joutuukin nykypäivänä suoraan roskiin, vaikka villa on erinomaista laatua moneen käyttöön.
Villan työstö langaksi
Haluankin nyt lyhyesti kertoa värttinällä kehräämisen tekniikasta, josko tämä innostaisi uusia harrastajia käsityöperinteen pariin ja suomalaisen villan arvostus saataisiin jälleen nousemaan. Värttinä voi olla aloittelijalle sopiva, koska se vie vähemmän tilaa kuin rukki ja värttinän voi saada edullisemmin. Taitoliitto on myös valinnut kehräyksen vuoden 2023 käsityötekniikaksi.
Ennen kehräämistä villa täytyy käsitellä karstaamalla kehruukuntoon. Karstauksessa villan kuidut suoristetaan samansuuntaisiksi. Karstaus tehdään tyypillisesti kahdella kampamaisella käsikarstalla, joissa on tiiviisti joustavia metallipiikkejä. Kuohkeaksi nypittyä villaa levitetään karstaan noin kourallinen, jonka jälkeen karstoja vedetään muutaman kerran vastakkain melko kevyesti eri suuntiin. Villaa siirretään tyhjän karstan avulla karstalta toiselle. Tätä toistetaan, kunnes villa on tasaista ja kuidut samansuuntaisia. Karstojen avulla villa muotoillaan hahtuvaksi tai lepereeksi, josta saa kehrättyä lankaa.
Värttinällä kehrääminen aloitetaan solmimalla emolanka kehrän juureen ja kiepauttamalla se muutaman kerran myötäpäivään kehrävarren ympäri. Värttinä päästetään vapaaksi ja sitä pyöritetään myötäpäivään jättäen pienen lenkin emolangan päähän. Lepereen päästä vedetään varovaisesti hieman villaa, joka pujotetaan emolangan lenkin läpi kaksin kerroin. Nyt varsinainen kehrääminen päästään aloittamaan. Värttinä päästetään jälleen pyörimään suorassa myötäpäivään, jotta villa alkaa kiertyä. Värttinän pyöriessä toisella kädellä pidetään hahtuvasta kiinni ja vedetään lisää villaa tarvittaessa n. 5cm kerrallaan. Toisen käden sormet seuraavat langan kierteen ja hahtuvan saumakohtaa, jotta kierre saa tukea eikä pääse niin helposti purkaantumaan. Tätä toistetaan, kunnes langan pituus tekee kehräämisestä hankalaa. Lanka kierretään napakasti kehrävarteen ja kehräystä voi taas jatkaa, kunnes lankaa on haluttu määrä. Kehrätessä värttinään annetaan lisää vauhtia nipistämällä toisella kädellä langan saumakohdasta samalla antaen toisella kädellä lisää vauhtia. Jos värttinä pysähtyy tai alkaa pyöriä vastakkaiseen suuntaan, lähtee langan kierre purkautumaan. Kehrätty villalanka laitetaan vyyhdille käyttäen apuna viipsinpuuta, vyyhdinpuuta tai tuolin selkänojaa. Vyyhdityn langan voi halutessaan pestä tai värjätä esimerkiksi kasviväreillä.
Kiinnostuneille vinkkinä, että Youtubesta löytyy videoita langan työstön vaiheista alusta loppuun. Lisäksi suosittelen kehräyskursseja, joita monet opistot ja yrittäjät tarjoavat ensi syksyksi.
Kirjoittaja Maria Majamaa toimii kesätyöntekijänä Suomen Maatalousmuseo Sarassa.
Lähteet
Hassinen, Kirsti & Tobiasson, Jukka 2016: Omat Lampaat -pienlampurin käsikirja. Kustannusosakeyhtiö Tammi, Helsinki
Hukkinen, Satu 1991: Luonnonkuitujen kehruu. Dataliina Ay, Yliopistopaino, Helsinki
Kautovaara, Pekka 1984: Käden taidot. Kunnallispaino Oy, Vantaa
Laitinen, Anni & Vanhanen, Jenni 2021: Villa -suomalaisesta lampaasta pehmeiksi neuleiksi. Otavan kirjapaino Oy, Keuruu
Varilo, Sari 1984: Kehrääjän kirja. Vantaan lehdentekijät Ky, Helsinki
