Kuinka sota-ajat ovat muuttaneet elintarvikkeidemme valmistusta ja kulutusta
Sarka-museon uusi vaihtuva näyttely Tehtaan tekemää ruokaa tarkastelee kotimaisten elintarvikkeiden ja elintarviketeollisuuden historiaa. Tarinatiinun ruokateemaisissa kirjoituksissa syvennymme vuoden 2021 aikana erilaisiin elintarvikkeita ja elintarviketeollisuutta koskeviin aiheisiin. Ensimmäisessä kirjoituksessa tarkastelemme sodankäynnin vaikutusta teollisten elintarvikkeiden kehittymiselle.
Kun ajattelemme sotaa ja ruokaa, ensimmäiset mielleyhtymät koskevat yleensä nälkää, pulaa ja säännöstelyä. Sotahistoria ja ruokahistoria kietoutuvat toisiinsa kuitenkin myös monella muulla tavalla – varsinkin jos tarkastelemme asiaa teollisten elintarvikkeiden näkökulmasta. Monista sota-ajan tai armeijan tarpeisiin kehitetyistä ruokakeksinnöistä on tullut osa arkipäiväämme. Säännöstely ja pula tietyistä raaka-aineista ovat kannustaneet panostamaan uusiin elintarviketeollisuuden aloihin. Toisaalta pula-ajan aiheuttamat muutokset ruoan kulutukseen ovat voineet leimata jotkut elintarvikkeet sota- tai pula-ajan tuotteiksi.
Armeijan muonituksesta kotikeittiöön
Armeijoita ylläpitävien valtioiden kannalta ruokahuoltoon on liittynyt monia ongelmia: kuinka hankkia suuret määrät ruokaa mahdollisimman halvalla, kuinka saada ruoka säilymään pitkiäkin aikoja ja kuinka kuljettaa ruokatarvikkeet suurienkin etäisyyksien päässä sijaitsevalle sotaväelle. Ratkaisuiksi näihin ongelmiin on kehitetty monia sellaisia elintarvikkeita, elintarvikepakkauksia sekä ruoan säilömistapoja, jotka myöhemmin on otettu laajemmin käyttöön elintarviketeollisuudessa. Siten nämä keksinnöt ovat hyödyttäneet myös tavallisia kuluttajia ja ruokailijoita.
Sotaretkistään tunnettu Ranskan keisari Napoleon julisti vuonna 1795 kilpailun, jossa etsittiin armeijalle sopivaa, pitkään säilyvää ruokaa. Vuonna 1809 palkinto myönnettiin Nicolas Appertille, joka oli kehittänyt tavan säilöä esimerkiksi hedelmiä, vihanneksia, keittoja ja lihapatoja lasipurkkeihin. Purkit suljettiin vahalla ilmatiiviisti ja kuumennettiin. Appertin keksintö loi pohjan säilyketeollisuuden kehittymiselle ja johti metallisten säilyketölkkien kehittämiseen.
Myös margariinin keksimisen taustalla oli Ranskan keisarin, tällä kertaa Napoleon II:n, tarve löytää armeijan ruokkimiseen voita halvempi vaihtoehto. Vuonna 1869 löytyi ratkaisu margariinista, jonka ranskalainen kemisti Hippolyte Mège-Mouriès kehitti kirnuamalla yhteen naudantalia, rasvatonta maitoa ja vettä.
Toiseen maailmansotaan mennessä säilykkeiden rinnalle ja tilalle oli kehitetty uudenlaisia ruokia ja ruoan säilömistapoja. Suomessa lisää vain vesi -tyyppisiä jauheruokia sekä pakasteita valmistettiin ensimmäisenä armeijalle toisen maailmansodan aikana. Huhtamäki valmisti erilaisia jauhosekotteita kuten keittoja tai kastikejauhoja, joista rintamalla saattoi valmistaa kastiketta perunoiden kostukkeeksi. Paulig puolestaan rakensi Suomen ensimmäisen pakastetehtaan vuonna 1942 pakastaakseen esimerkiksi rintamalle matkalle olleet lihat säilyvään muotoon. Sodan jälkeen niin pakasteita kuin erilaisia vanukas- ym. jauheita alettiin valmistaa ja markkinoida myös yksityisille kuluttajille.
Monia elintarvikkeita valmistettiinkin Suomessa 1900-luvun alkupuolella lähinnä armeijan tarpeisiin. Suomen ensimmäisen, vuonna 1926 perustetun säilyketehtaan nimi, Oy Sotilassäilyke Ab, kertoo jo suoraan kenelle tuotteet ensisijaisesti oli suunnattu. Muita tuotteita, jotka olivat yleisiä armeijan ruokahuollossa ennen kuin ne yleistyivät laajemmin suomalaisessa ruokakulttuurissa, olivat makaroni, näkkileipä, keksit ja perunamuusihiutaleet. Esimerkiksi Ipnoksen leipätehtaan näkkileivän valmistus perustui armeijalta saatuihin tilauksiin ja myös Hellas möi 1930-luvulla kaiken valmistamansa makaronin puolustusvoimille.
Säännöstelystä ja pulasta pontta uusille aloille
Myös sota-aikainen säännöstely, kauppasaarrot tai pula raaka-aineista saattoi kannustaa elintarviketeollisuutta panostamaan uusiin tuotteisiin tai omaksumaan uusia raaka-aineita. Näin kävi esimerkiksi 1800-luvun alkupuolella Ranskassa, kun Napoleonin Englannille julistaman kauppasaarron seurauksena ruokosokerista valmistetun raakasokerin saanti Manner-Eurooppaan vaikeutui. Tämä kannusti sokeriteollisuutta panostamaan sokerijuurikkaista valmistetun sokerin tuotantoon ja valmistusmenetelmien kehittämiseen. Ruokosokeria voitiin kasvattaa vain trooppisessa ilmastossa, mutta sokerijuurikkaiden viljely onnistui Euroopassa.
Suomessa puolestaan ryhdyttiin panostamaan juurikassokeriteollisuuteen ensimmäisen maailmansodan aikana vallinneen elintarvikekriisin seurauksena. Suomen valtio halusi nostaa maan elintarvikeomavaraisuutta tukemalla kotimaisten raaka-aineiden viljelyä sekä niihin perustuvaa teollisuutta. Valtion tuella perustettiin Suomen ensimmäinen juurikassokeritehdas Saloon vuonna 1918. Toisen maailmansodan aikainen sokeripula sai puolestaan 30 vuotta myöhemmin aikaan uusien juurikassokeritehtaiden perustamisaallon.
Elintarvikepulan seurauksena moni elintarvike kuten voi oli ensimmäisen maailmansodan aikana hintasäännöstelyn piirissä. Kun säännöstely ei maitotuotteista koskenut juustoa, alkoivat toimijat maitoteollisuudessa panostaa juustonvalmistukseen, joka Suomessa oli siihen saakka oli vaatimatonta. Myös Valio alkoi kannustaa osuusmeijereitä juustonvalmistukseen hankkimalla juustokattiloita, kouluttamalla juustomestareita sekä tarjoamalla neuvontaa.
Leimautuminen pula-ajan tuotteeksi laskee kulutusta
Sota-ajoilla saattoi olla myös negatiivisia seurauksia sekä elintarvikkeiden kulutukselle että elintarviketeollisuuden toimintaedellytyksille ei vain sodan aikana vaan myös sen jälkeen. Toisen maailmansodan aikana vallinnut pula-aika ja säännöstely vaikutti Suomessa negatiivisesti monien sellaisten tuotteiden maineeseen, joiden kulutus oli sodan aikana kasvanut. Tällaisia tuotteita olivat esimerkiksi marmeladi, mehu, makaroni, säilykkeet ja kasviöljy. Marmeladi korvasi voita, mehu maitoa ja makaroni perunaa joten, kun niitä ei enää sodan jälkeen ollut pakko syödä, niiden kulutus laski. Ne miellettiin korviketuotteiksi sen sijaan, että ne olisi omaksuttu normaaliksi osaksi ruokavaliota. Säilykkeiden ja kasviöljyjen kohdalla puolestaan sota-aikana myytyjen tuotteiden heikko laatu varjosti sodan jälkeenkin kyseisten tuoteryhmien mainetta.
Juurikassokeriteollisuuden tukemiseen johtanut omavaraisuuspolitiikka sen sijaan hankaloitti joidenkin elintarviketeollisuuden toimialojen toimintaa. Näin kävi esimerkiksi makeis- ja leipomoteollisuudessa, jotka molemmat olivat riippuvaisia ulkomaisista raaka-aineista kuten sokerista, kaakaosta, vehnäjauhoista ja rasvoista. Raaka-ainekustannukset nousivat, kun monia tuontitulleja korotettiin sotien välisenä aikana. Esimerkiksi vehnää viljeltiin Suomessa vielä vähän ja kotimaisista vehnäjauhoista ei pystynyt leipomaan yhtä laadukkaita vehnäleipiä ja konditoriatuotteita kuin tuontijauhoista. Lisäksi makeisille säädettiin 1920-luvun puolivälissä 20 prosentin valmistevero.
*
Elintarviketeollisuutta eteenpäin vievillä keksinnöillä on siis välillä yllättävätkin juuret. Opi lisää elintarviketeollisuuden ja mm. sokerin, margariinin, leivän ja valmisruokien historiasta museon uudessa Tehtaan tekemää ruokaa -näyttelyssä. Näyttely on esillä vaihtuvien näyttelyiden tilassa 5.2.2021–9.1.2022.
