Koneita ja kilpailuita maatalousnäyttelyissä
Maatalousnäyttelyt ovat olleet ja ovat edelleen tärkeitä tapahtumia maaseudulla. Näyttelyiden sisältö on pysynyt melko samanlaisena nykypäiviin saakka. Esillä on ollut maatalouskoneita, eläimiä, käsitöitä sekä tietoa uusista viljelymenetelmistä. Varhaisimmat näyttelyt 1800-luvun lopussa ja 1900-luvun alussa olivat kuitenkin vaatimattomia esittelytilaisuuksia varsinkin koneiden osalta verrattuna nykypäivän maatalousnäyttelyihin.
Alueellisia ja paikallisia maatalousnäyttelyitä ja maanviljelyskokouksia järjestivät aluksi isommat maanviljelysseurat ja Suomen Talousseura. Sitä mukaa kun maanviljelysseurojen paikallisosastoista tuli itsenäisiä maamiesseuroja, alkoivat ne pitää omia näyttelyitään. Toisinaan tapahtuma saatettiin pitää maamiesseuran jäsenenä olevan talollisen tilalla tai sitten jossakin yleisessä kokoontumispaikassa, kuten nuorisoseurantalossa. Usein tilaisuuteen yhdistettiin seuran vuosikokous.
Tieto uusista viljelymenetelmistä ja koneuutuuksista levisi tehokkaasti näyttelyissä. Konekauppiaat esittelivät maatalouskoneita aivan niin kuin nykyisinkin. Vuonna 1883 Punkalaitumella pidettyyn näyttelyyn oli turkulainen konekauppias Viktor Forselius tuonut mukanaan paitsi uusiksi, myös oudoiksi mainitut koneet, niittokoneen ja hevosharavan.
Näyttelyissä maatalousaiheisia luentoja pitivät maanviljelyseurojen toimihenkilöt, maamiesseurojen jäsenet sekä maatalousneuvojat. 1800-luvun lopussa ja 1900-luvun alussa luentojen aiheet käsittelivät perusmaataloutta, kuten peltojen lannoitusta ja viljelykiertoa, siipikarja- ja maitotaloutta, puutarhanhoitoa, mutta myös yhteiskunnallisia kysymyksiä, kuten torppareiden ja tilallisten välisiä suhteita. Myös osuuskunta-aatteesta puhuttiin.
Näyttelyihin tuotiin käsitöitä, elintarvikkeita, kuten voita, meijeri- ja kutunjuustoja, sekä eläimiä nähtäväksi ja arvosteltavaksi. Eläimet olivatkin isossa osassa näyttelyissä, sillä tuomarit tarkastivat hevoset, naudat ja lampaat paikan päällä. Sen sijaan kokonaiset karjat käytiin tarkastamassa etukäteen tiloilla. Kilpailuiden rahapalkinnot kannustivat viljelijöitä parempaan ja tuottoisampaan karjanhoitoon. Heinänsiemenviljely- ja juurikasvikilpailuiden tavoitteena oli karjan rehustuksen, ja sitä kautta tuoton, parantaminen. Myös viljelykset tarkastettiin etukäteen. Esimerkiksi kesannonhoitokilpailun tuomari valittiin keväällä. Hän suoritti kesantojen tarkistukset kesän kuluessa ja palkinnot jaettiin maamiesseuran näyttelyssä. Koko tilan kilpailuihin saattoivat osallistua myös torppariviljelykset.
Miehet kilpailivat maatalouden töissä: ojankaivuussa, kynnössä, niitossa ja heinäseipäiden teossa. Onpa hevosten sukimisessakin kilpailtu. Yleisö pääsi seuraamaan työkilpailuja, ja sen kannustuksella lienee ollut merkitystä näyttelyn tunnelmalle. Saattoipa kylien tai talojen välille viritä pientä kisaakin, miteltiin, miltä kylältä tulivat parhaat ojurit. Työkilpailuiden palkintoina maksettiin rahaa. Myös sijoittuneet saivat pienen summan korvaukseksi menettämästään ajasta.
Karjakilpailuissa naiset esittelivät karjaa, ja he saattoivat kilpailla lypsämisessä tai heinän seipäälle laittamisessa. Karjakilpailuiden palkinnoista saatettiin puolet maksaa karjanhoitajille, puolet karjanomistajalle. Joissakin taloissa työskenteli useampi nainen karjanhoitajana, jolloin heidät kaikki palkittiin.
Naisten, miesten ja myös kansakoululaisten valmistamat käsityöt kilpailivat myös paremmuudesta. Käsityöt valmistettiin yleensä etukäteen ja niistä järjestettiin näyttely.
