Kirkonkuulutukset tiedonvälittäjinä
Kirkonkuulutukset olivat tärkeä osa maaseudun tiedonvälitystä aina 1900-luvun alkuun saakka. Tuolloin kasvunsa aloittanut paikallislehdistö syrjäytti kirkonkuulutukset vähitellen tiedonvälityskanavana.
Kirkonkuulutus oli yksityishenkilön laatima ilmoitus jostakin asiasta, jonka hän halusi muille paikkakuntalaisille tiedottaa. Maallisia kuulutuksia antoivat myös viranomaiset. Pääsääntöisesti miehet hoitivat asioiden kuuluttamisen, naiset eivät juurikaan.
Monesti kuulutukset tuotiin sunnuntaina kirkkomatkalla, ennen kirkonmenoja, suoraan kirkkoon. Kuulutukset keräsi esimerkiksi kanttori, joka saattoi arkistoida kuulutukset. Kirkolla ei ollut velvollisuutta kerätä ja säilyttää yksityisten kuulutuksia.
Jumalanpalveluksessa pappi luki maalliset kuulutukset saarnastuolista kirkonmenojen jälkeen. Jo se, että pappi luki kuulutukset saarnastuolista, aiheutti paheksuntaa. Kirkonmenot saattoivat venyä hyvinkin pitkiksi, sillä varsinkin viranomaisten kuulutukset olivat pitkiä ja osa luettiin ruotsiksi. Kuulutukset luettiin kahtena tai kolmena sunnuntaina peräkkäin, jotta mahdollisimman moni olisi kuullut asian.
Yksityisten kuulutuksien aiheena olivat lähes kaikki elämän osa-alueet. Oli osto- ja myynti-ilmoituksia sekä ilmoituksia kadonneista tai varastetuista tavaroista.
Myynti-ilmoittelu ei ollut sallittua, mutta siitä huolimatta yksityisten kuulutuksissa myytiin laaja kirjo maataloustuotteita: papuja, perunoita, viljaa, suolaa, luujauhoja, siemeniä, ja jopa viinaa. Osa tuotteista myytiin huutokaupoissa. Kaupunkien kauppiaat ilmoittivat myytävistä maatalouskoneista.
Kuulutuksissa saatettiin kysellä kadonneiden eläimien perään, sillä metsälaitumilla lasten paimentamista karjoista lähti omille teilleen tuon tuostakin lehmiä, sonneja ja lampaita. Myös kiinniotetuista karkureista tuntomerkkeineen ilmoitettiin kirkossa.
”Kuulutus. Tietämättömiin Palojoen niitulta karannut mustanhallava karjan käynyt sonni, tuntomerkit: valkoinen pilkku otsassa ja kupeissa; joka tämän löytää, pyydetään siitä palkinota vastaan ilmoittamaan Teikalan Aarikalla. Teikalassa lokakuun 13 pnä 1900. Erland Aarikka. Pyyd. Lukem 2.”
Maatalousaiheisia kuulutuksia olivat myös isäntien ja palkollisten välisiin kahnauksiin liittyvät kuulutukset. Isäntä saattoi ankarinkin sanakääntein kysellä palveluspaikkansa kesken kauden jättäneen piian tai rengin perään.
Kunnallisista kuulutuksista osa koski luonnollisesti maataloutta. Esimerkiksi pitäjän lainajyvästön toimintaa koskevista asioista sekä läänineläinlääkärin vastaanotosta kuulutettiin.
Yksi syy haluun saada maalliset kuulutukset sanomalehtien palstoille oli siinä, että osa väestä tuli kirkkoon vasta kun pappi aloitti maallisten kuulutusten lukemisen. Epäiltiin myös, että kirkonkuulutukset eivät tavoita kaikkia kuten ennen, koska kirkossa käyminen vähentyi. Tosin kuulutuksia saatettiin kiinnittää kirkossa lukemisen jälkeen ilmoitustauluille. Kirkkomatkoilla uutiset levisivät muutenkin, kun nähtiin tuttuja ja vaihdettiin kuulumisia. Maaseudulla kuulutukset säilyttivät asemansa pidempään kuin kaupungeissa. Kansa lukutaidon kohentuminen vähensi myös tarvetta kuulutusten lukemiseen. Aikanaan kirkonkuulutuksia moitittiin myös vanhanaikaisiksi, ja lehti-ilmoittelua pidettiin uudenaikaisena tapana tiedottaa asioista. Maallisten kuulutusten lukeminen kirkossa lopetettiin asetuksella vuonna 1925.
