Kippis! Muutama lasillinen juomien historiaa
2000-luvulla yleisimpiä alkoholittomia juomia ovat vesi, erilaiset maidot, kahvi ja tee, täysmehut sekä sokerilla tai makeutusaineilla maustetut juomat. Alkoholijuomista juodaan eniten olutta. Olutta lukuun ottamatta kaikki nämä juomat ovat yleistyneet Suomessa vasta 1800-luvun jälkipuoliskolta lähtien. Ennen 1900-lukua suomalaiset talonpojat joivat arkisin tavallisimmin piimää, kaljaa ja penkkivelliä. Esimerkiksi maitoa, mehuja tai vettä sellaisenaan juotiin vähän virvoitusjuomista puhumattakaan.
Piimä ja maito
Maitoa saatiin entisaikoina vain kesäisin, ja kylmäsäilytysmahdollisuuksien puuttuessa maidosta valmistettiin voita, juustoa ja piimää. Itse maitoa joivat yleensä vain pienet lapset. Tuoretta maitoa alettiin juomaan ruoan kanssa vasta 1920- ja 1930-luvuilla.
Piimä valmistettiin maidosta, josta kerma oli kuorittu pois. Länsi-Suomessa piimän valmistukseen käytettiin piimänsiementä, Itä-Suomessa maidon annettiin piimiä itsekseen. Yleensä piimää laimennettiin vedellä ennen juomista. Piimän keskeisyydestä talonpoikaisessa juomavalikoimassa kertoo se, miten piimän riittävyydestä huolehdittiin: ” Yleinen tapa käyttää lehmänantia säästeliäästi oli hoitaa suurta piimäsaavia, jonka paikka oli maitokamarissa tai muussa viileässä ja pimeässä huoneessa. Saavin sisällöstä pidettiin huoli lisäämällä siihen kulutusta vastaavasti uutta maitoa tai kirnupiimää, liika happamuus taas estettiin raikkaalla kaivovedellä. Pöytäjuoman jatkuvuuden ylläpitäjänä piimäsaavi oli talvisin monen talon ainoa ”lypsylehmä”.” (Toivo Vuorela: Suomalainen kansankulttuuri, 1975)
Ruoanvalmistuksen sivutuotteitakaan ei aikaisempina vuosisatoina ollut varaa heittää hukkaan. Ruokajuomina käytettiin siten myös juustonteossa ylijäänyttä heraa sekä voin valmistuksessa syntynyttä kirnupiimää.
Kalja, olut ja penkkivelli
Vesi ei säilynyt varastoituna, joten vedestä oli valmistettava paremmin säilyviä juomia. Sen lisäksi, että vedellä jatkettiin piimää, käytettiin sitä kaljan sekä oluen valmistukseen. Yleisesti arkena juotu kalja oli olueen verrattuna selkeästi miedompaa ja eri alueilla oli erilaisia kaljan valmistustapoja. Olut puolestaan oli juhlajuomaa, jota pantiin vuotuisjuhlia tai muita erikoistilaisuuksia varten.
Olut tarjoiltiin tuopista tai haarikasta, joka kiersi ruokapöydässä syöjältä toiselle. Syöjäkohtaisia lasisia laseja alettiin käyttää maaseudulla vasta 1800-luvun jälkipuoliskolta lähtien.
Vilja oli raaka-aineena myös penkkivellissä, joka valmistettiin imellyttämällä veteen sekoitettuja ruisjauhoja. Penkkivelli-nimi viittaa siihen, että vellipyttyä säilytettiin tuvan penkillä. Penkkivelliä nautittiin etenkin talvisaikaan, kun piimä oli käynyt vähiin tai kokonaan loppunut. Tähän viittaa vellin toinen kutsumanimi, pellonpiimä.
Kahvi
Yksi 1800-luvun merkittävimmistä uutuuksista suomalaisessa ruoka- ja juomakulttuurissa oli kahvi. Suomalaiset säätyläiset olivat päässeet kahvin makuun jo 1700-luvulla, mutta talonpoikaisväestö nautti kahvia vain juhlissa 1870-luvulle saakka. Kahvin arkipäiväistyttyä juotiin sitä jopa kolme kertaa päivässä, ja kupillinen kahvia korvasi päivittäisessä ruokajärjestyksessä aamupäivän aterian sekä iltapäivän väliruoan.
Kahvi ostettiin papuina, ensin raakoina ja 1900-luvun vaihteesta lähtien valmiiksi paahdettuina. 1930-luvulla myyntiin tuli myös valmiiksi jauhettua kahvia. Sokeria ja kermaa (tai maitoa) ei vielä 1800-luvulla sekoiteltu kahvin joukkoon, sillä kyse oli arvokkaista ja harvinaisista elintarvikkeista. Sen sijaan suolaa etenkin vanhat ihmiset käyttivät mielellään kahvikupposensa maustamiseen.
Myös itse kahvi oli ostotavarana kallista, joten sen keittämisessä säästäväisyys oli kunniassa: Kahvia jatkettiin muun muassa sikurilla, paahdetuilla viljoilla, herneillä, pavuilla sekä eri kasvien juurilla. Kahvinporoista puolestaan keitettiin sumppi, jota sekoitettiin tuoreeseen kahviin.
Suodatinkahvi tuli kauppoihin vuonna 1956.
Mehut
Ei ole tiedossa tarkkoja tietoja siitä, kuinka yleistä marjoista ja hedelmistä valmistettujen mehujen valmistaminen ja juominen oli ennen 1900-lukua. Ensimmäisestä suomenkielisestä keittokirjasta, vuonna 1849 ilmestyneessä Kokki-kirjasta, löytyy kyllä ohjeita ”nesteiden” valmistamiseen vadelmista, viinamarjoista (viinimarjoista), puoloista (puolukoista) ja mustikoista.
1930-luvulla mehuja valmisti teollisesti ainakin Jalostaja. Sota-aikana joivat maidon korvikkeena mehua, ja sodan jälkeen mehulla olikin maine nimenomaan korviketuotteena ja sen kulutus laski.
Tuoremehuista tuli suosittuja etenkin aamiaisen osana 1970-luvulla, jolloin hedelmien ja marjojen kulutus ylipäänsä kasvoi kovaa vauhtia. Tuoremehut tulivat markkinoille pelti- ja lasitölkeissä, mutta vuonna 1971 Valio toi kauppoihin kartonkiseen ”tölkkiin” pakatun appelsiinituoremehun.
Virvoitusjuomat
Maaseudulla juotiin keväisin myös koivuista valutettua mahlaa, ja hunajasta osattiin valmistaa simaa. Varsinaisia virvoitusjuomia alettiin Suomessa valmistaa 1830-luvulla, mutta kesti useampi vuosikymmen ennen kuin niitä alettiin 1860-luvulla kaupungeissa juomaan laajemmin. Varhaiset limonadit valmistettiin sekoittamalla sokeria ja sitruunahappoa soodaveteen. Sitruunan lisäksi 1800-luvun limonadien makuvalikoimaan kuuluivat vadelma, appelsiini ja omena.
Etenkin kieltolain (1919–1932) aikaan virvoitusjuomien kulutus nousi, vaikka limsa ei tuolloin edelleenkään ollut jokapäiväinen juoma. Toisen maailmansodan jälkeen suomalaiset pääsivät maistamaan Jaffaa sekä kolajuomia.
