Keskiajan ruokatalous
Suomessa keskiajaksi määritelty ajanjakso on suhteellisen lyhyt vaihe esihistoriallisen ja uuden ajan puristuksessa 1100-luvulta 1500-luvulle. Monen kodin ruokavalioon keskiajan alkaminen ei tuonut mukanaan suuria muutoksia. Erityisesti talonpoikainen ruokatalous oli hyvin omavaraista ja perustui luonnon antimiin sekä pienimuotoiseen maatalouden harjoittamiseen. Maatalouden tuotteiden asema ihmisten ruokavaliossa vahvistui samalla, kun Ruotsin valtakuntaan liitetyn Suomen lounaisissa ja eteläisissä osissa asutus vakiintui kyliksi viljaville paikoille jokien varsiin. Peltojen lisäksi viljaa viljeltiin vielä yleisesti metsiin poltetuissa kaskissa.
Itse kasvatetut raaka-aineet
Suuri osa keskiajan ruokavaliosta valmistettiin kasviperäisistä raaka-aineista. Viljasta ja palkokasvien siemenistä tehtiin puuroja ja leivottiin leipää. Puurot ja vellit valmistettiin jauhoista hauduttamalla. Yleisimmin käytettyjä viljoja olivat ohra ja ruis, joista jälkimmäisen viljely lisääntyi erityisesti keskiajan lopulta lähtien Länsi- ja Etelä-Suomen alueella. Leipää leivottiin yleisimmin karkeista kokojyväjauhoista. Viljaa käytettiin myös oluen ja kaljan valmistukseen. Olut ja kalja olivat tärkeitä juomia fyysisesti raskasta työtä tekevien ihmisten ruokavaliossa.
Omavaraistaloudessa kotieläimillä oli tärkeä merkitys. Naudat, lampaat, vuohet, hevoset, siat ja kanat tuottivat viljelyksille tarvittavaa lantaa, mutta myös ravinnoksi käytettyä lihaa, luita ja sisäelimiä sekä nahkoja ja sarvia. Pelloilla ja kuljetuksiin tarvittavaa vetovoimaa saatiin nautaeläimistä ja hevosista. Kotieläinten lihaa valmistettiin ja syötiin tuoreena niiden teurastusaikaan, mutta sitä myös säilöttiin kuivaamalla ja suolaamalla. Samoin toimittiin metsästä pyydetyn riistan sekä kalan suhteen. Suomalaisesta kuivatusta hauesta tuli suosittu ylellisyystuote ja sitä vietiin myös ulkomaille kirkonmiesten ja ruhtinaiden pöytiin.
Kaupunkien synty ja kristinusko muuttivat ruokailutottumuksia
Keskiajalla Suomeen syntyi kaupunkeja, joiden asukkaat eivät enää tuottaneetkaan kuluttamiaan elintarvikkeita itse. Kauppaa käytiin maaseudun asukkaiden kanssa ja satamien kautta elintarvikkeita hankittiin Pohjois-Euroopan satamakaupungeista. Näin Suomen alueellekin kulkeutui uusia raaka-aineita, joita nautittiin erityisesti varakkaamman väen ruokapöydissä. Näistä eniten vaikutusta ruokien makuun oli mausteilla, joita kulkeutui pohjolaan kauppareittejä pitkin Aasiasta saakka. Etelä-Euroopasta saattoi Suomenkin leveysasteille muutamien varakkaiden pitopöytiin nautittavaksi kulkeutua hedelmiä ja sokeria. Kristinuskon ja roomalaiskatolisen kirkon vakiintumisella Suomen alueelle oli vaikutuksensa myös ruokakulttuuriin. Kristinuskon opit rajoittivat tiettyjen ruoka-aineiden nauttimista sekä nauttimisajankohtaa. Esimerkiksi hevosenlihan syömisestä tuli ankarasti kiellettyä ja viikottain vietettyinä paastopäivinä kaiken lihan syöminen oli kiellettyä. Paastoaikana ei saanut syödä myöskään voita, maitoa, juustoa tai munia, mutta kalan syöminen oli sen sijaan sallittua.
Kulttuurialueet näkyvät ruokaperinteessä
Nykyisen Suomen itäiset alueet olivat kulttuurillisesti sidoksissa itään ja tämän vuoksi myös ruokaperinne jakautui itään ja länteen. Eroja maantieteellisten alueiden välillä oli muun muassa maitotuotteiden käsittelyssä sekä uunin käytössä. Lännessä alettiin keskiajan kuluessa pitää enemmän makeista eli imellyttämällä valmistetuista ruoista ja leivistä, kun taas Itä-Suomen alueella ruoanvalmistuksessa ja leipomisessa hapatus pääsi vahvempaan asemaan.
Ruoan ja yrttien vaikutusta ihmisten terveyteen pidettiin keskiajalla tärkeänä. Ihmiskehon terveyttä pyrittiin vaalimaan kehon nesteiden ja perusominaisuuksien tasapainottamisella. Lähinnä varakkailla oli mahdollisuus valita ruokavalioonsa eri vuodenajoille ja tähtitaivaan vaiheille sopivia ruoka-aineita. Tieto luonnonyrttien käytöstä maustamisen lisäksi myös lääkkeenä oli sen sijaan kaiken kansan saatavilla perimätietona kulkien. Keskiajalla tietoa ruoka- ja lääkekasvien käytöstä kerättiin ja jaettiin myös luostareista.
Lokakuun 2023 ruokakeskiviikon 16.10. teemana on keskiajan kattaus. Illan tapahtumassa opitaan keskiaikaisesta ruoanvalmistuksesta sekä tehdään ruokaa aikakauden mukaisilla resepteillä. Illan vetäjänä toimii kansatieteilijä Marja Hartola.
Kirjoittaja Elsa Hietala toimii amanuenssina Suomen maatalousmuseo Sarassa.
Lähteet:
Bläuer, Auli 2014. Keskiaikaiset eläimet kuvina kirkkojen seinämaalauksissa. GeeniVarat – Kansallisten geenivaraohjelmien tiedotuslehti. Maa- ja elintarviketaloudentutkimuskeskus MTT Metsäntutkimuslaitos Metla Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos RKTL.
Bläuer, Auli 2015. Voita, villaa ja vetoeläimiä. Karjan ja karjanhoidon varhainen historia Suomessa. Karhunhammas 17. Turun yliopisto, Turku.
Hovi, Satu & Niemi, Katri 2015. Keskiajan maut. Art House, Helsinki.
Kivikero, Hanna 2016. Animals and waste – An osteological study of the hamlet. Teoksessa: Janne Harjula, Maija Helamaa, Janne Haarala & Visa Immonen (toim.): Mankby – a deserted medieval village on the coast of southern Finland. archaeologia medii aevi Finlandiae XXII. Suomen keskiajan arkeologian seura.
Klemettilä, Hannele 2007. Keskiajan keittiö. Atena kustannus, Jyväskylä.
Kylli, Ritva 2021. Suomen ruokahistoria. Gaudeamus, Helsinki.
Lempiäinen-Avci, Mia, Knuutinen, Tarja & Holappa, Maija 2016. Ancient fields in the medieval village of Mankby in Espoo. Teoksessa: Janne Harjula, Maija Helamaa, Janne Haarala & Visa Immonen (toim.): Mankby – a deserted medieval village on the coast of southern Finland. archaeologia medii aevi Finlandiae XXII. Suomen keskiajan arkeologian seura.
