Kaskuja kahvista kansainvälisenä kahvipäivänä
Kukapa meistä ei muistaisi ensimmäisiä kertoja, kun sai maistaa kahvia? Se oli aluksi kitkerää, mutta samalla jännittävää. Kahvi oli ”aikuisten juomaa” ja olihan sitä harmissaan siitä, kun omassa lasissa oli väljähtänyttä marjamehua, kun taas isoäidin hienot kultareunaiset posliinimukit kukkakuvioineen oli varattu aikuisille. Kahvin mystiikkaa kasvatettiin uskottelemalla, että tukka tummuu, jos juot liikaa kahvia. Monelle lapselle ensikosketus kahviin onkin siihen liittyvät sanonnat ja uskomukset, joita Suomesta onkin kerätty runsain mitoin. Esimerkiksi SKS on tehnyt muistitiedon keruun 2002–2003, johon suomalaiset ovat muistelleet kahvinjuomista ja siihen liittyviä tarinoita.
On monia kertomuksia siitä, miten kahvin keitto on alkuun ollut hankalaa. Monesti taustalla on ollut vain tiedon puute, koska kukaan ei ollut nähnyt tai kuullut, miten kahvinkeittäminen tapahtuu. Eräskin emäntä oli keittänyt kahvit ja heittänyt nesteet pois tarjoten poroja herkkuna vieraille. Toinen taas keitti paahdetut pavut sellaisenaan vedessä ja tarjosi lusikan kanssa kuin keiton. Hitaasti oppi meni kuitenkin perille, esimerkiksi pappiloiden välityksellä. Nimittäin taloudenhoitajat kiersivät pappien mukana kinkereillä kahvia keittämässä siksi, että talojen emännät eivät sitä osanneet. Mutta katselemalla sitä sivusta he toki oppivat nopeasti, tulihan kahvista tunnetusti suosittu tarjottava arkisinkin.
Kun kahvia oli pöydässä, siitä oli luontevaa myös puhua. Samalla tavoin kuin puhutaan säästä. Jotta puheenaiheet eivät loppuisi, kahvista pystyi myös ennustamaan tulevaa. Ajateltiin, että jos kahvikupissa on kaatamisen jälkeen vaahtoa, se tietää, että raha on liikkeellä. Tästä on joitakin eri versioita siitä, kuka on saamassa rahaa. Esimerkiksi kuplat juojan suuntaan tuovat rahaa hänelle, kuplat itsestä poispäin tarkoitti rahanmenoa.
Kahvin kaatamiseenkin liittyi monenlaisia uskomuksia ja sanontoja. Yleisenä sääntönä on pidetty, että keskeneräiseen kahvikuppiin ei ole hyvä kaataa lisää kahvia, sillä sitten ei pääse naimisiin! Naimisiinmenon jälkeen taas voitiin jo rentoutuneesti todeta: ”Kaada vaan. Johan tässä on naimisiin päästy.” Samaa uskomusta keskeneräisestä kupista voitiin käyttää myös naimisissa ollessa, jolloin uuden kahvin kaataminen vanhan päälle merkitsi sitä, että tulee huonot välit anopin kanssa. Eli jos vanhaan kansaan on uskomista, on paras juoda kuppi aina tyhjäksi ennen santsaamista!
Kahvin keittämisessäkin on omat sanonnat ja uskomuksensa. Usein voi kuulla sanottavan: Olipa kiukkuinen keittäjä, kun on näin kuumaa kahvia! Kahvin keitossa myös ympäristöllä oli oma merkityksensä. Sanottiin, että jos tytöllä oli kahvipannun ympäristö sotkuinen (eli kahvi oli kiehunut yli, eikä tyttö ollut puhdistanut pannua) hän saisi itselleen aviomiehen, jonka suu on kuin navetan sontaikkuna! Kuparisten kahvipannujen puhdistaminen olikin vaivalloista, joten ehkä tämänkaltaisilla vihjailuilla saatiin epämieluisatkin askareet vaikuttamaan houkuttelevimmilta.
Kahviin liittyvät sanonnat ulottuvat luonnollisesti myös sen kanssa tarjottaviin herkkuihin. Jos joskus olet käyttänyt termiä pakkopullaa, se on hyvin kirjaimellisesti viitannut alun perin kahvipöydän antimiin. Pullaa tai vastaavaa piti olla tarjolla ja sitä oli kohteliasta ottaa, eli pakkopullaa oli molemmin puolista. Ennen oli tapana kastaa pullaa kahviin ennen sen syömistä, tällöin on puhe siis pullamössöstä. Kastamisen tapa juontanee siitä, kun oli tarjolla kuivaa känttyä tai pullan sijaan korppuja, joita oli hyvä pehmittää ennen puremista. Tässä voi huomioida, että maamme hammashuolto oli myös ennen kovin erilainen. Korpuista päästään entiseen emännän kehotukseen: olkaa hyvä ja ottakaa, pankaa sekahan ja kastakaa.
Kahvin odottaminen pöytään on myös monille tuttua. Ystävien kesken voidaan välillä ehkä röyhkeästi kysyäkin, että saako kahvia juodakseen, mutta kiertoilmaisujakin löytyy monin mitoin. Ennen saatettiin vaikka todeta vähän nokkavasti: ”Ei mul vaa tartte kaffet keittää, vaik mä sitä vasten tulinki.”
Vähemmän suoraksi vihjailuksi voidaan sanoa naisten tapana pidettyä kahvin kehräämistä. Tällä viitataan tapaan pyöritellä peukaloita silloin, kun sormia pidetään sylissä ristissä. Aika näppärä tapa kommunikoida sanattomasti. Kun kahvia oli saatu, piti myöskin olla tapa pyytää sitä lisää. Tällöin voitiin todeta, että ”Kiitos nyt ensimmäisestä”. Kahvista nauttiminen on varmasti monien asioiden summa ja erilaisin ilmauksin kahviakin sai arvostella, ainakin arkisemmassa kahvipöydässä. Tällaiseen paikkaan saattoi sanoa: ”Hiottipa se viimeinkin, hyvä kahvi hiottaa heti!”
Kahvisanonnoista ehkä yksi käytetyimmistä on hektisessä nykyelämässä monelle tuttu kylmä kahvi kaunistaa. Mutta kaunistaako? Tarkkaa varmuutta ei ole, mutta on esimerkiksi epäilys siitä, että sanonta viittaa itseasiassa kaunistautumiseen. Aamulla itseään ehostava ihminen saapuu myöhässä aamukahville, jolloin kahvi on jo jäähtynyt ja näin kylmä kahvi kaunistaa. Tähän voidaan toki lisätä vielä ikävän kuuloinen lisäosa, eli voi sanoa: ”Kylmä kahvi kaunistaa, mutta vatsa ei kestä niin paljon, kuin naama vaatisi.” Tuon päätteeksi onkin hyvä ottaa vanhan kahvin tilalle uusi kuppi kuumaa.
Hyvää kansainvälistä kahvipäivää!
Juttusarja on ollut vain pintaraapaisu siitä, kuinka paljon kahvin historiasta on maassamme kirjoitettu. Seuraavia teoksia käytettiin lähteinä ja suosittelemme niitä lisälukemistona aiheesta kiinnostuneille:
Andersson, Mikael (2005) Kupillinen kahvia?
Nieminen, Petri & Puustinen, Terho (2014) Kahvi – Suuri suomalainen intohimo.
Saarinen, Tuija (2011) Pannu kuumana: Suomalaisia kahvihetkiä.
Lindstén, Helena (2017) ”Olkaa hyvä ja ottakaa, pankaa sekaan ja kastakaa” Kahvinjuonti suomalaisten maaseutukotien arjessa ja juhlassa 1920-luvulta 1960-luvun lopulle.
