Isännyyden hinta
Vuonna 1780 Antti Heikinpoika oli 24-vuotias loimaalainen nuorimies. Hän oli Vännilän Jaakkolan ratsutilan lapsista vanhin poika, joten hänellä oli koko elämänsä ajan ollut hyvät perusteet olettaa pääsevänsä isänsä jälkeen tilan isännäksi. Nyt vanhemmat olivat kuitenkin laittaneet hänet selvästi epämieluisan päätöksen eteen.
Lounais-Suomessa oli tapana, että tila pyrittiin siirtämään jakamattomana yhdelle perillisistä, ensisijaisesti vanhimmalle pojalle. Jos poikaa ei ollut, vanhin tytär miehensä kanssa sai etusijan. Aina ikäjärjestyksessä etusijan saanut ei kuitenkaan ollut syystä tai toisesta jatkajaksi sopiva, joten vanhemmat saattoivat ohittaa hänet suunnitelmissaan.
Lapset kasvatettiin tulevien rooliensa mukaisesti, joten jokainen perheessä tiesi jo hyvissä ajoin, kenen osalle tilan jatkaminen aikanaan tulisi. Suunnitelman toteutuminen taattiin yleensä sopimuksella tai kaupalla jo vanhempien eläessä. Samalla tilan jatkaja otti vanhempien elatuksesta huolehtimisen vastuulleen heidän loppuelämänsä ajaksi. Jos tila oli perintötila eli viljelijän omaisuutta, jatkaja lunasti sisaruksensa ulos tilalta joko rahalla, tavaralla tai asuinpaikan ja toimeentulon takaavilla maankäyttöoikeuksilla (tyypillisimmin torppa).
Antti Heikinpoika oli siis todennäköisesti ajatellut jo jonkin aikaa, että oli vain ajan kysymys, milloin hän siirtyisi Jaakkolan isännäksi. Varmasti hän oli jo miettinyt itselleen mieluisaa puolisoakin jakamaan tilanpidon vastuuta. Mutta siihen puoleen vanhemmilla on oma sanansa sanottavanaan ja tällä kerralla ehkä poikkeuksellisenkin jyrkästi.
Historian lähteet vaikenevat siitä, minkälaiseen sopimukseen Antin vanhemmat ovat sitoutuneet Niinijoensuun Filpun isäntäparin kanssa. Joka tapauksessa jonkin tapahtumaketjun seurauksena Jaakkolan isäntäparille oli tärkeää, että heidän poikansa avioituisi Filpun tyttären Anna Matintyttären kanssa. Tuon ajan sopimuskäytännöissä ei ollut ihmeellistä kytkeä lasten avioituminen osaksi sopimusta, mutta tällaisissa ehdoissa yleensä edellytettiin lasten omaa suostumusta sovittuun liittoon. Todennäköisesti kuvioon liittyi jo aiemmin perheiden välille solmittu avioliitto, sillä Jaakkolan tytär oli naimisissa Filpun pojan kanssa.
Jaakkolassa oli Antin lisäksi toinen poika, kolme vuotta nuorempi Juho. Epäilemättä avioliittosuunnitelma oli yritetty myydä pojille aluksi hyvällä, mutta koska kumpikaan ei vapaaehtoisesti halunnut vanhempien suunnitelmaa toteuttaa, vanhemmat turvautuivat kiristykseen.
Poikien päätöksentekoa vauhditettiin asiakirjalla, jonka mukaan Jaakkola siirtyisi vanhimmalle tyttärelle, jos kumpikaan pojista ei avioituisi pelinappulan rooliin joutuneen Annan kanssa. Lisäksi tässä vaihtoehdossa tilan lunastussumma asetettiin käypää hintaa alhaisemmaksi ja kaikkien sisarusten osuus lunastuksista samansuuruiseksi. Lain mukaan poika peri kaksi kertaa niin suuren osuuden kuin tytär, joten ehto oli selvästi suunnattu poikia vastaan. Kun perheessä oli kahden pojan lisäksi neljä tytärtä, veljien osuus kutistuisi siskojen kustannuksella huomattavasti.
Toinen vaihtoehto oli se, että jompikumpi pojista avioituisi Anna Matintytär Filpun kanssa, jolloin tästä pojasta tulisi Jaakkolan seuraava isäntä. Antti vanhempana sai etuoikeuden avioitumiseen ja isännyyteen. Tästä vaihtoehdosta hyötyisi myös veli, sillä lunastussumma oli edellistä vaihtoehtoa korkeampi ja perintö jaettaisiin lain mukaisin osuuksin.
1700-luvun yhteiskunnassa sosiaalinen asema maaseudulla määräytyi maanomistuksen ja maankäyttöoikeuksien mukaan. Vanhempien sopimasta avioliitosta kieltäytyminen olisi tarkoittanut Antille siitä elämästä ja asemasta luopumista, johon hän oli jo pitkään itsensä kuvitellut. Siihen hän ei ollut valmis. Kesällä 1783 Antti Heikinpoika juhli tuoreena isäntänä häitään Anna Matintyttären kanssa. Aikanaan heidän pojastaan Juhosta tuli Jaakkolan isäntä.
Maatilojen periytymistä 1700- ja 1800-luvuilla tutkitaan parhaillaan Koneen säätiön rahoittamassa hankkeessa Tilaperimyskiistat ja pauperismi – maatilojen sukupolvenvaihdokset Suomessa noin 1700–1900. Tutkimus kohdistuu neljälle erilaiselle alueelle eri puolilla Suomea. Hanketta johtaa dosentti Antti Räihä Jyväskylän yliopistosta ja yksi hankkeen tutkijoista on Sarka-museon museolehtori FT Kirsi Laine.
