Harava, naisen työase

Harava on monille tuttu työväline, milloin mistäkin töistä. Ehkä useimmin nykyään liitämme sen ajatuksissamme pihatöihin, taloyhtiön talkoisiin ja puutarhassatyöskentelyyn, mutta harava on ollut myös tärkeässä roolissa maamme maatalouden historiassa. Se on nimittäin heinätöiden yksi olennaisimmista työvälineistä ja se on perinteisesti nähty naisten työvälineenä.

Heinätyöt ovat Suomessa yleensä ajoitettu heinäkuulle, Margareetan päivän tienoille. Päivä vietetään nykyään 20.7. Reetan päivänä, mutta vanhassa kalenterissa ja riimusauvoissa päivä oli 13.7. Nimensä mukaisesti se oli Margareeta-pyhimyksen päivä. ”Markareeta” kuvattiin kirkollisessa kuvastossa luonnollisesti harava kädessä. Tai no, oikeastaan Marketta oli surmannut uskonsa avulla lohikäärmeen ja hän kantoi ristiä. Tämä kääntyi helposti kansanmielessä kirkkomaalauksissa haravaksi, olihan silloin otolliset ilmat heinätöiden tekemiseen.

Heinätyöt jätettiin näille kesän poutaisimmille päiville, koska työt piti kirjaimellisesti tehdä hyvän sään aikana. Niitetty heinä olisi mennyt pilalle ja mädäntynyt sateisella ilmalla. Kesällä kerätyllä heinällä hoidettiin karjan sisäruokintakaudella eläinten rehun saanti. Tämä taas turvasi lannan saannin peltojen lannoitukseen seuraavalle kasvukaudelle.

Työt aloitettiin aamutuimaan heinänniittämisellä viikattein. Tämä jäi raskaana työnä miehille, mutta seuraava työvaihe oli haravointi. Haravoinnilla edesautettiin heinän alkukuivatusta, poutasäällä heinä kuivikin nopeasti, kun sitä välissä pöyhittiin. Viljelty heinä tosin vaati vielä kuivuttamisen haasioilla tai seipäillä. Haravointi oli perinteisesti naisten työtä, ja lapsetkin saattoivat siinä auttaa, olihan kyseessä iso työurakka, joka toi pellolle tai niitylle kaikki kynnelle kykenevät töihin. Miehet eivät kuitenkaan haravaa juurikaan käyttäneet, paitsi ehkä heinän kantamisessa.

Haravan piti työkaluna olla kevyt ja kestävä. Sen suora varsi tehtiin yleensä kevyestä puusta, esimerkiksi haavasta. Piikkien taas tuli olla sitkeämmästä lajikkeesta, kuten tuomesta tai pihlajasta. Lapa puolestaan oli yleensä koivua. Kuten talon muutkin työkalut, haravat valmistettiin itse. Ehkä johtuen haravan luonteesta naistentyökaluna, niitä tehtiin myös lahjaksi. Ei ollut tavatonta, että sulhanen teki itse morsiolleen lahjaksi haravan osoituksena myös omasta kätevyydestään. Tällöin harava olisi ollut tulevalle vaimolle kevyt, kauniisti koristeltu kaiverruksin tai jopa maalauksin. Lahjaksi annettava harava saatettiin valmistaa käyttäjänsä mittojen mukaan, jolloin sanonnan mukaan se olisi ollut ”miestä myöten”. Tai tässä tapauksessa, oli harava naista myöten.

Kirjoittaja on kihloissa, mutta ei ole vielä saanut sulhaslahjaksi haravaa.

• Harava
• heinätyöt
• maaseutu
• maataloushistoria
• maataloustyö
• naisten arki
• naisten työt
• sarkamuseo
• tarinatiinu