Esittelyvuorossa taikinatiinu
Korona-aikaan monet ovat innostuneet leipomaan itse leipää. Yleensä kuitenkin ruisleipä ostetaan valmiina kaupasta. Ruisleivän leivonta oli ennen arkista, lähes kaikkia naisia koskettanutta työtä. Leipä oli pitkään keskeinen osa suomalaisten ravitsemusta, joten sitä tarvittiin paljon. Piti siis leipoa usein tai paljon kerralla. Ennen Länsi-Suomessa leivottiin usein vain kahdesti vuodessa. Länsisuomalainen ruisleipä olikin litteä ja kova. Itä-Suomessa syötiin puolestaan pehmeää ja paksua ruisleipää, sillä yleensä leivottiin kahdesti viikossa.
Ruisleivän leivonnassa käytetyt esineet olivat yleensä puisia. Naiset leipoivat leivät, mutta leivontaesineet olivat usein miesten valmistamia. Talon miesväki tavallisesti valmisti itse talossa tarvittavat puuastiat. Tyyli saattoi olla hiukan vapaa, mutta käsistään kätevät miehet tekivät puuastioita myös myyntiin. Osa puusepistä erikoistui juuri puuastioiden valmistamiseen toimien astiaseppinä tai saavimestareina.
Ruisleivän leivonnassa tarvittiin isoja ja pieniä esineitä. Yksi tärkeä oli taikinatiinu, jossa säilytettiin nostatukseen käytettyä taikinajuurta. Tiinua ei saanut pestä tai päästää homehtumaan. Leivottaessa juuri herätettiin kaatamalla tiinuun lämmintä vettä ja ruisjauhoja ja jättämällä seos käymään.
Sarka-museon kokoelmissa on useita taikinatiinuja. Yksi niistä on esillä Ennen koneita -näyttelyssä. Tämä kannellinen ja kaksikorvainen kimpiastia on 96 cm korkea ja sen halkaisija on 104 cm. Taikinatiinu on koottu 15:sta kimpilaudasta ja siinä on neljä puista vannetta, jotka pitävät tiinun kasassa. Taikinatiinussa on myös toro eli nurru eli kouru, jota pitkin taikinatiinussa kohonnut taikina valui taikinakaukaloon.
Maria Vanha-Similä, amanuenssi, Suomen maatalousmuseo Sarka
Lue lisää: Vanha-Similä, Maria 2018. Ruisleivän leivonta ja Suomen maatalousmuseo Saran leivontaesineet. Laari 2018. Suomen maatalousmuseo Saran vuosikirja.
