Alastaron rukkitehtaan jäljillä
Taannoin meihin otti yhteyttä innokas rukkien keräilijä Sauli Rajala, joka on kerännyt itselleen yli 2000 rukkia sisältävän kokoelman. Rajala oli kiinnostunut Alastarolla 1900-luvun alkupuolella toimineen rukkitehtaan vaiheista. Tehtaan omistajasta tuntui olevan useampaa tietoa, eikä paikallishistorioistakaan ollut asiassa apua. Saimme Rajalalta tärkeitä tietoja ensimmäisen rukkitehtaan omistajasta Kalle Salosesta ja hänen kuolinvuodestaan. Tämän perusteella lähdimme tekemään hakuja Kansalliskirjaston pienpainatearkiston sanomalehtikokoelmasta ja yhden aamupäivän aikana selville oli saatu monta pitkään hukassa ollutta tietoa.
Suomen maatalousmuseon tehtävänä on toimia valtakunnallisena asiantuntijana omalla alallaan. Maatalous ja erityisesti perinteisen maatalouden aika kattavat niin suuren osan menneen ihmisen elämästä, että maatalousmuseon henkilökunnan oletetaan tietävän vastauksia kysymyksiin lähes aiheesta kuin aiheesta. Vaikka museoalan ammattilaisten saama yliopistokoulutus antaa valmiudet tutkia ja ottaa selvää asioita, ei Saran henkilökunnaltakaan löydy vastausta ihan joka kysymykseen.
Olemme onneksemme saaneet rakennettua alamme toimijoista koostuvia verkostoja siten, että todella moneen aiheeseen on löydettävissä asiantuntevaa apua. Auttajat voivat olla toisen museoiden henkilökuntaa tai alan harrastajia ja keräilijöitä, joilla on paljon tietoa jostakin tietystä osa-alueesta kokoelmiensa kautta. Saamme keräilijöiltä myös kysymyksiä, joiden kautta jo aikaisemmin tutkimiemme aiheiden tai vaikkapa kokoelmissamme olevien esineiden tietoja on mahdollisesti syventää ja lisätä merkittävästi.
Alastaron rukkitehtaan perusti vuonna 1887 Kiikasta Alastarolle muuttanut Kalle Salonen. Salonen oli etevä sorvari ja hän nostikin tehtaansa tuotteet ”maankuuluiksi” muutamassa vuosikymmenessä. Alastaron rukkitehtaan rukit voittivat palkintoja näyttelyissä ja niitä myytiin ympäri Suomea – sanomalehti-ilmoituksia löytyi Uudenmaan, Hämeen ja jopa Viipurin alueen lehdistä. Kalle Salonen menehtyi huhtikuussa 1929 ja hänen vaimonsa jatkoi varastossa olleiden tuotteiden myyntiä muutaman vuoden ajan. 1930-luvun alkuvuosina tehtaan entinen työntekijä Nikolai Jalonen hankki työtilan itselleen ja jatkoi rukkien valmistusta omalla nimellään.
Nikolai Jalosen jälkeen verstasta jatkoivat vielä hänen poikansa, erityisesti Sakari Jalonen, jonka johdossa rukkien valmistus jatkui 1950-luvun alkuvuosiin saakka. Tämän jälkeen rukkitehtaan toiminta kävi kannattamattomaksi, kun konekehrätyt langat valtasivat markkinat ja kotona kehrääminen loppui.
Alastaron rukkitehtaan omistajien nimien samankaltaisuus on aiheuttanut monia sekaannuksia (lisäksi paikkakunnalla vaikutti samaan aikaan vielä puuseppä Kalle Jalonen) sekä paikallisten muistelijoiden että rukkiharrastajien keskuudessa. Myös museon kokoelmissa olevien rukkien taustatiedot ovat olleet osin puutteellisia. Hyvähenkisellä yhteistyöllä langanpäät on saatu solmittua yhteen ja tarina täydennettyä sekä museon että kotitarvekäsityön historian harrastajien iloksi. Vieläkin Alastaron rukkitehtaiden tarina voi täydentyä yleisövihjeiden perusteella. Jos sinulla on alastarolainen rukki tai tietoja tehtaan toiminnasta, ota yhteyttä tämän jutun kirjoittaneeseen amanuenssi Elsa Hietalaan elsa.hietala@sarka.fi tai 02 7637 7012.
Sanomalehtilähteet:
Laatokka 22.9.1923 No 106 s. 4.
Uusi Aura 20.6.1924 No 165 s. 5.
Turunmaa 5.12.1926 No 281.
Loimaan lehti 17.2.1927 No 7 s. 2.
Uusi Aura 20.9.1927 No 254.
Laitilan sanomat 27.1.1928 No 4
Loimaan lehti 18.4.1929 No 16 s. 2.
Uusi Aura 8.9.1929 No 244.
Uusi Aura 13.9.1930 No 247.
Turun Sanomat 16.9.1933 No 250.
