Tarinatiinu
Tarinatiinu on Suomen maatalousmuseo Saran blogi. Tarinatiinussa syvennytään tarkemmin Sarka-museon näyttelyiden käsittelemiin aiheisiin, maatalouden ja ruoantuotannon historiaan sekä kerrotaan ajankohtaisia kuulumisia museolta.
-
Heinätöissä luonnonniityillä
Julkaistu:Nivalan heinätyöt Katsotaan heinätöistä vielä toinenkin vanha elokuva, jota sitäkin Kusta Vilkuna on ollut tekemässä. Tässä elokuvassa ei olla heinäpellolla, vaan heinää korjataan luonnonniityiltä eli…
-
Päästiin pääsiäiseen
Julkaistu:Muistatko, kun pääsiäisestä laitettiin keinu tai kiikkulauta pihalle? Entä oletko soittanut karjan onneksi torvella kolmen tien haarassa tai pukinsarvella kukkulan päällä? Vielä on pääsiäistä jäljell…
-
Ei pääsiäistä ilman mämmiä!
Julkaistu:Kotiliesi-lehdessä kirjoitettiin keväällä 1923: ”Miltähän tuntuisi joulu ilman lipeäkalaa taikka pääsiäinen ilman mämmiä!” 1920-luvulla niin Kotiliedessä kuin muissakin ajan lehdissä mämmi oli jo omak…
-
Essu eteen! Esineenä esiliina
Julkaistu:Esiliinat kuuluivat ennen naisten jokapäiväiseen pukeutumiseen niin maalla kuin kaupungeissa. Vaatteita oli vähän ja niiden peseminen oli hankalaa. Esiliina suojasi vaatteita likaantumiselta ja kulumi…
-
Näyttelyyn ja syvemmälle: Kaskenkaatajan katse
Julkaistu:Jos aikomuksena olisi viljellä jotakin kaskessa, millä silmällä metsää silloin katselisi? Kaskenkaatajan katse etsisi ehkä vanhaa kuusimetsää tai korkeintaan 30-vuotiasta lehtimetsää. Jos hän tekisi s…
-
Viikon 15 kuva: Ojat auki lapiolla
Julkaistu:Ojia avataan 1930-luvulla ojalapiolla. Ojat vaativat jatkuvaa kunnossapitoa ja kaikki työ tehtiin käsin. Ojat kaivettiin perinteisesti teritetyllä puulapiolla ja erityisellä ojakuokalla. Ojien kaivami…
-
Heinäntekoa Hämeessä, lyhytelokuva vuodelta 1936
Julkaistu:Hämeenkyrön heinänteko Pysymme vielä edellisviikkojen tapaan Hämeessä, nyt saamme seurata Hämeenkyrön heinäntekoa v. 1936 valmistuneessa kansatieteellisessä lyhytelokuvassa. Ennen kuin heinänteko voi …
-
Pääsiäinen paiskelee.
Julkaistu:Pääsiäisviikko on alkanut ja Saran Hyvän sään aikana -näyttelyyn liittyvä keväisten sääenteiden tarkkailu jatkuu. Pääsiäisen paikan kalenterissa määrittelee kevätpaiväntasauksen jälkeinen täysikuu. Pä…
-
Modernin keittiön synty
Julkaistu:Nykypäivänä keittiötä pidetään olennaisena ja normaalina osana asuntoa. Meillä kaikilla on todennäköisesti myös pääpiirteissään hyvin samanlainen käsitys siitä, mitä normaalista keittiöstä löytyy: jää…
-
”Kyllä härkä vetää, jos sarvet pitää” – Esineenä ies
Julkaistu:Härkiä eli kuohittuja sonneja käytettiin maataloudessa vetoeläiminä lounaisessa Suomessa 1800-luvulle asti. Varsinais-Suomen lisäksi härkiä käytettiin Ala-Satakunnassa, Länsi-Uudellamaalla sekä Lounai…
-
Näyttelyyn ja syvemmälle: Jottei hukka perisi
Julkaistu:Vaikka nykyisinkin susista puhutaan paljon, elämämme petojen kanssa on kovin toisenlaista kuin ennen kantojen romahtamista 1800-luvun lopulla. Ennen koneita -näyttelyssä kävijä voi kohdata petojen läs…
-
Kohta on kylvön aika
Julkaistu:Kylvön aika on tulossa. Hevonen on valjastettu 11-vantaisen kylvökoneen eteen luokkivaljastuksella. Pelto on valmisteltu huolella kylvöä varten: Se on kynnetty syksyllä ja talven jälkeen roudan sulett…
-
Suomi-kuvaa maailmalle
Julkaistu:Sydän Suomen kasvot Viime viikolla vierailimme vanhassa hämäläiskylässä ja jatkamme tällä viikolla matkaamme Hämeessä, The Heart of Finland, kuten elokuvan nimi kertoo. Nyt Häme ja Suomi näyttäytyvä…
-
Huhtikuu humahuttaa! Säästä ja muusta kevään korvalta.
Julkaistu:Maaliskuun loppupuolella on Ilmatieteen laitoksen tilostojen mukaan lumipeite Suomessa yleensä paksuimmillaan. Takatalvesta huolimatta kesäaika alkoi viikonloppuna ja kelloja siirrettiin tunti juhannu…
-
Omavaraisuudessa vara parempi: omavaraisuuden ja huoltovarmuuden historiasta
Julkaistu:Omavaraisuus ja huoltovarmuus ovat näinä kriisiaikoina nousseet taas ajankohtaisiksi aiheiksi. Esimerkiksi Maaseudun Tulevaisuus uutisoi 17.3., että Suomessa ruoan omavaraisuusaste on naapurimaata Ruo…