Petromax voimavalolyhty
Suomessa luonnonvalo on vähäistä suuren osan vuotta. Tämä tosiasia vaikeutti työskentelyä erityisesti sisätiloissa talviaikaan. Navetoissa ja talleissa ei yleensä vanhaan aikaan ollut ikkunoita, vaan kallis ikkunalasi varattiin asuinrakennuksiin. Karjarakennuksissa työskenneltiin lyhtyjen valossa, koska avotuli – kuten kynttilät ja päreet – oli liian vaarallista. Tallilyhdyn suojassa saattoi polttaa kynttilää tai rasvalamppua ilman tulipalon vaaraa. Näin tultiin toimeen vuosisatoja, kunnes karjatalouden muutokset ja muu kehitys pakottivat etsimään tehokkaampia valaisulaitteita.
Öljylamput tulivat yleiseen käyttöön 1800-luvun puolenvälin jälkeen sekä asuintiloissa, että tiloissa joissa työskenneltiin kuten karjasuojissa. Öljylamput olivat melko turvallisia ja jonkin verran kynttilää tehokkaampia valonlähteitä. Vaikka polttoaine täytyi ostaa, valon lisääminen oli tärkeää, kun esimerkiksi navetoissa pyrittiin yhä parempaan hygieniaan. Myös asuintiloissa voitiin tehdä enemmän ja parempia puhdetöitä valaistusta parantamalla.
Uutta tekniikkaa
Ruotsalainen F. W. Lindqvist keksi paineen avulla toimivan petrolikeittimen 1880luvun lopulla. Lindqvist ryhtyi tehtailija Svenssonin liikekumppaniksi ja aloitti keittimien ja puhalluslamppujen valmistuksen Primus-merkillä vuonna 1892. Muualla Euroopassa keksijät kehittelivät ahkerasti omia sovelluksiaan Lindqvistin keksinnöstä. Saksalainen Max Graetz, joka toimi perheensä lyhtytehtaan tuotekehittelijänä, suunnitteli vuonna 1910 uudenlaisen valaisimen joka toimi valopetrolilla.
Graetzin lampussa oli samanlainen paineastia pumppuineen kuin Lindqvistin puhalluslampussa ja kaasulampuista tuttu neulesukka, jossa varsinainen palaminen tapahtui. Max G. oli kovin innoissaan keksinnöstään ja ystävät alkoivat kutsua häntä ”Petrol-Maxiksi”. Kun Graetz sai uuden lyhtynsä tuotantoon, mallinimeksi tulikin sitten ”Petromax”. Sähkövalaistus yleistyi samaan aikaan kaikkialla länsimaissa, mutta Petromaxin valovoima oli vielä pitkään ylivoimainen verrattuna samanaikaisiin kannettaviin sähkövalaisimiin.
Suomeen voimavalolyhtyjä tuli jo 1900-luvun ensi vuosikymmeninä, mutta varsinainen yleistyminen tapahtui toisen maailmansodan aikana ja sen jälkeen. Tärkeimpiä merkkejä olivat Petromaxin lisäksi Aladdin ja Tilley. Voimavalolyhtyjä käyttivät aluksi ensisijaisesti Puolustusvoimat sekä erilaiset teollisuuslaitokset ja rakennusyritykset, mutta nopeasti niitä alkoivat hankkia myös yksityistaloudet, joilla ei ollut mahdollisuutta sähkövalaistukseen.
Kuukauden esineeksi valittu Petromax-lyhty on ollut sähköttömän pirtin valaisimena Loimaan Metsämaalla. Voimavalolyhdyt jäivät käytöstä, kun sähköistys eteni maaseudulla 1950- ja 1960-luvuilla.
