Lypsysanko
Ennen konelypsyn yleistymistä 1950-luvulta alkaen lehmät lypsettiin käsin. Lypsäjän varusteisiin kuului olennaisena osana lypsyastia. Kehittynyt maitotalous korkeine hygieniavaatimuksineen syrjäytti vaikeasti puhdistettavat puuastiat lypsykäytöstä ja lehmät lypsettiin tinattuihin tai sinkittyihin peltiämpäreihin, kolhiintumiselle alttiisiin emaliämpäreihin, myöhemmin muoviämpäreihinkin. Hinnaltaan kalliimmat vaikkakin hygieeniset teräsämpäritkin tulivat valistuneilla maitotiloilla kysymykseen.
Eräs käsinlypsyajan välineistön erikoisuus oli puolipeitetty lypsysanko. Saran kokoelmista löytyvä esine on Kellokosken tehtaan valmistama. Se on 1940-luvulta ja materiaaliltaan tinattua peltiä. Sangon päällä on kiinteä kupuosa, jossa on ovaalin muotoinen suuaukko. Rakenteen tarkoitus on ollut vähentää lehmästä ja navettaympäristöstä mahdollisesti varisevan lian päätymistä maitoon. Sangon kuvussa on kiinteä kantokahva ja sangon alareunassa myös erillinen apukahva, joka on helpottanut astian tyhjentämistä maitosiivilään ilman että lypsäjän tarvitsi koskea lattiaan koskeneeseen sangon pohjaan.
Eläinlääkäri Walter Ehrström (1947) kiittelee teoksessaan Maito ja navetta puolipeitettyä lypsysankoa sanoin: ”Verrattaessa puolikatettuun ja avonaiseen lypsyämpäriin lypsetyn maidon bakteeripitoisuutta toisiinsa, on todettu edelliseen lypsetyn maidon sisältävän 64% vähemmän bakteereja kuin jälkimmäiseen lypsetyn maidon. Maassamme valmistetun puolikatetun lypsyämpärin koko soveltuu hyvin kotimaisten lehmärotujemme lypsyyn”
Sen sijaan ylilehtori Laina Vehanen (1947) analysoi karjanhoito-oppaassaan Karjaväen kirja myös puolipeitettyjen sankojen varjopuolia: Paljon on käytössä ns. puolipeitettyjä kiuluja. Niihin lypsettäessä saadaan kyllä puhtaampaa maitoa kuin avonaisiin, sillä navettailmasta ja lehmästä ei pääse niihin karisemaan lypsyn aikana likaa samalla tavalla kuin avonaisiin, mutta pienille lypsäjille, ennen kuin he tottuvat niihin, ne ovat raskaita ja hankalia käsitellä, ja kovin matalia lehmiä lypsettäessä niitä näkee pidettävän lattiaa vasten syrjällään, jolloin ne ovat vaarassa tahriutua yltä päältä lantaan.”
Tekstin on kirjoittanut Riku Riihelä, joka on lypsykarjatalouden historiasta innostunut agrologi.
