Käämikela

Käämikela on kankaan kutomisen apuväline. Se tunnetaan myös esimerkiksi käämikotana, käämikolona ja puolauskehränä ja sitä on käytetty sukkulan rullien puolaamiseen. Sukkulan keskellä on soikea tai neliskulmainen aukko, johon on sovitettu puikko. Puikkoon sovitetaan puola eli käämi johon lanka on puolattu, ja näin lanka pääsee sivulle jäävästä reiästä sujuvasti juoksemaan. Vanhemmissa sukkuloissa ei ole reikää, vaan lanka juoksee aukon päältä. Lapset saivat usein ensikosketuksen kankaankudontaan täyttäessään puolanpohjia vanhasta rukista tehdyillä puolarukilla. 

Käämi ja puola sanaparissa tulee hyvin esille läntisen ja itäisen Suomen kielierot. Länsi-Suomessa, joka oli tiiviimmin osa ruotsalaista kulttuuripiiriä, puhuttiin yleensä puolasta, joka on hyvin lähellä ruotsinkielistä vastinettaan “spole”. Itä-Suomessa käytössä ollut käämi-sana on todennäköisesti suomenkielinen muunnos vironkielisestä sanasta “kääv”. Muilta osin kehräämiseen ja kutomiseen liittyvä terminologia on munaisvenäjästä lainattua: kuoseli, niitti, sukkula ja värttinä.  

Lokakuun kuukauden esineeksi valikoitui käämikela. Museon kokoelmista löytyvä laite on puinen ja maalaamaton. Pohjalaudan mitat 3,5 x 14 x 32,5 sm. Pyörän halkaisija on 20 senttimetriä. Käämikela oli aikanaan osa Viikin maatalousmuseon kokoelmia. Nykyään se on esillä museomme Ennen koneita -näyttelyssä.

Selvyyden vuoksi tässä kuva rullasukkulasta, jonka keskellä olevan rullaan lankaa täytettiin puolaamalla. Tämän sukkulan päät on tehty sarvesta.