8/2021 Salaojaputkikone
Ihminen on pyrkinyt vaikuttamaan peltojensa vesitalouteen niin kauan kuin maanviljelystä on harjoitettu. Jo antiikin ajan roomalaiset kirjoittivat kuvauksia erilaisista menetelmistä peltojen kosteuden säätelemiseksi ja loivat hienostuneita tiilillä katettuja salaojajärjestelmiä niiden pohjalta. Aikojen kuluessa salaojia on täytetty risuilla ja kivillä, niiden syvyydestä ja etäisyydestä toisiinsa on käyty kiihkeää keskustelua ja 1800-luvulla menettelyn ympärille kehittyi oma teollisuuden haaransa.
Poikkileikkukseltaan pyöreiden keraamisten salaojaputkien teollinen tuotanto alkoi Iso-Britanniassa 1800-luvun puolivälissä. Lontoon maailmannäyttelyssä vuonna 1851 esiteltiin uusimpien tieteen ja tekniikan saavutusten joukossa englantilainen salaojaputkia valmistava kone. Sen käyttö laajeni lähes välittömästi Manner-Eurooppaan ja neljä vuotta myöhemmin laitteita löytyi Saksasta jo yli 500 kappaletta.
Suomessa tiilisistä salaojaputkista keskusteltiin julkisesti ensimmäistä kertaa Suomen Talousseuran valtakunnallisessa maanviljelyskokouksessa vuonna 1852. Krimin sota keskeytti kehityksen hetkeksi, ja vasta vuonna 1858 Suomeen saatiin koulutettuja asiantuntijoita joiden johdolla ensimmäiset suunnitelmalliset salaojitukset toteutettiin.
Savesta valmistetut salaojaputket olivat hankalia kuljettaa ja sen vuoksi monet suuremmat maatilat hankkivat oman putkentekokoneen. Mustialaan hankittiin mainittu kone vuonna 1858 ja seuraavana vuonna Pietarista tulleeseen kyselyyn vastattiin tiiliputkipuristimia olevan lisäksi ainakin Jokiosissa ja Wiksbergissa Tammelassa, Erkylässä ja Numlahdessa Nurmijärvellä, Porvoon Kiialassa, Tuusulan Kellokoskella, Helsingin Köningstedtissä, Halikon Wiurilassa, Wästankärrissä Kemiössä, Sauvon Sustilassa ja Tapilassa, Mynämäen Lehtiksellä, Kokemäen kartanossa, sekä Viipurin Sippolassa ja Antrean Kavantsaaressa. Suuri osa koneista oli luultavasti tilattu Englannista tai Ruotsista, mutta samoihin aikoihin käynnistyi myös salaojaputkikoneiden kotimainen tuotanto Taalintehtaalla.
Putkitettu salaoja kärsi käytäntönä taantuman 1860-luvun nälkävuosien aikana. Laihojen vuosien jälkeen kesti pitkään ennen kuin maanviljelijöillä oli riittävästi varoja uusiin investointeihin. Suomessa käynnistettiin 1900-luvun alussa leipäviljan viljelyä edistävä kampanja ja osaltaan asiaa ajamaan perustettiin Suomen Salaojitusyhdistys. 1920-luvulla maassa oli jo kahdeksan salaojaputkia valmistavaa tiilitehdasta, mutta siitä huolimatta putkista oli alituinen pula.
Todenteolla salaojitukset pääsivät alkamaan vasta toisen maailmansodan jälkeen. Muoviset putket saapuivat markkinoille 1950-luvun lopulla. Niitä kohtaan tunnettiin ensin suurta ennakkoluuloa, mutta vuodesta 1990 kaikki salaojat on tehty uutta materiaalia käyttäen.
Kuukauden esine on ruotsalaisen Öfverums brukin valmistama käsikäyttöinen salaojaputkikone, jolla on valmistettu keraamisia salaojaputkia. Se on peräisin Viikin maatalousmuseon kokoelmasta ja on nähtävillä Sarka museon konehallissa.
Käsikäyttöinen keraamisten salaojaputkien puristin toiminnassa. Kuvan putket ovat vielä hieman soikeita ja jalallisia (Kuvia suomalaisesta salaojituksesta 2008, (toim.) Saavilainen, Jussi).
