12/2020 Leipälapio

Saran joulukuun esine on leipälapio. Joulun leivonta-aikakin on kohta käsillä.
Saran leipälapio, esinenumeroltaan 1553, on peräisin Vanajasta, Hämeenlinnan seudulta ja se on lahjoitettu Sarkaan Vanajan kotiseutumuseosta vuonna 2009. Siinä on pitkä, päästään kapeampi pyöreä varsi, jonka kiilamaiseen päähän on nauloin liitetty pyöreä, varrestaan myös kiilamainen lapio-osa. Leipälapio on valmistettu käsityönä.  Sen pituus on 193 cm ja suurin leveys on 21 cm.

Leipälapio on ollut esillä Saran vaihtuvien näyttelyjen tilassa Ruisleipä-näyttelyssä vuonna 2018. Tuolloin Saran konservaattori huolsi sen näyttelykuntoon muun muassa käsittelemällä lapaosan ja varren liitoskohdan rautaniitit ruostesuojalla.

Leipälapio on yleensä leveäteräinen ja pitkävartinen puinen lapiota muistuttava esine, jolla leivät laitetaan leivinuuniin paistumaan ja otetaan uunista pois. Lapion lavan pituus on useimmiten noin 30−40 cm ja leveys noin 20−30 cm. Varren pituus vaihtelee uunin koon mukaan ja se on yleensä noin 1,5−2,2 m. Varren paksuus on keskimäärin 3−4 cm ja se kapenee varren päätä kohti. Lapion terän luona varsi on usein litteämpi.

Lapion terä on toiselta puolelta tasainen. Siihen otetaan uuniin laitettava leipä. Lapion lavan alapuoli ohenee kärkeä ja laitoja kohti, jolloin pöydällä nousseet leivät on helppo nostaa lapiolle ja viedä uuniin. Terän muoto on useimmiten pyöreä ja kärjestään hieman tasaisempi. Myös suoralaitaisia, kulmistaan pyöristettyjä leipälapiota tunnetaan.

Itä-Suomessa on tunnettu leipälapion piakka-niminen muunnos, jonka terä on kapeampi ja soveltuu piirakoiden siirtelyyn uunissa.

Leipälapio tehdään tavallisesti kevyestä puusta, haavasta tai kuusesta.

Leipälapion lapaosa. 

Ruisleipää otetaan pois uunista. Kuva: Elsa Hietala, Suomen maatalousmuseo Sarka.