11/2017 Rukki
Omavaraisen tekstiilituotannon kulmakivi 1700-luvulta 1900-luvun sota-aikojen pulavuosiin saakka oli pääasiassa naisten työkaluna toiminut rukki. Ennen rukkia langat kehrättiin pääasiassa yksinkertaisella värttinällä, johon verrattuna rukki on reilusti nopeampi ja tehokkaampi laite. Rukkeja on ollut sekä pystymallisia, että meille suomalaisille tutumpia vaakarukkeja. Rukin toiminta perustuu jalalla poljettavaan pyörään, joka kaksin kerroin kierretyn nyörin, siiman avulla pyörittää lyhtyä ja siinä olevaa puolaa eli rullaa. Näin rukki samaan aikaa sekä tuottaa lankaan kierteen, että saa säikeen kiertymään puolan ympärille.
Rukilla on kehrätty Suomessa pääosin lampaan villaa sekä pellavaa. Kehruutyö alkoi syksyllä marraskuun lopulla ja sitä jatkettiin aina laskiaiseen saakka, jolloin alettiin jalostaa lankoja kankaiksi, sukiksi ja muiksi tekstiileiksi. Tällöin rukit vietiin aittoihin säilytykseen ja peiteltiin huolella, kehräämisen ja muunkinlaisen pyörivän liikkeen tekeminen laskiaisena katsottiin tuovan talolle huonoa onnea. Rukin arvokkain osa, lyhty, säilytettiin mieluusti seuraavaan talveen sisällä lämpimässä tuvassa.
Vanhastaan rukit valmistettiin käsityönä joko kotona tai puusepällä. Erityisesti koristeelliset rukinlavat olivat tärkeitä käsityötaidon näytteitä sulhasilta tuleville morsiamille. 1900-luvulla teollistumisen myötä rukkeja alettiin valmistaa myös erityisissä rukkitehtaissa – vielä sotien jälkeisenä pula-aikana tehdasvalmisteisilla rukeilla oli laajat markkinat. Kuukauden esineeksi valittu rukki on valmistettu vuonna 1945 tai -46 Alastaron rukkitehtaassa ja se on ollut käytössä Loimaalla.
