10/2021 Värttinä

Vanha kansa on perinteisesti ajoittanut ensimmäisen talvipäivän 14. lokakuuta säästä riippumatta. Tällöin maatyöt oli tehty ja askareiden painopiste siirtyi pellolta pihaan sekä sisätöihin. Tuvassa tehtiin puu- ja tekstiilitöitä, korjattiin työkaluja ja kehrättiin rihmaa häkilöidystä pellavasta tai lankaa karstatusta villasta. 

Värttinä on nykypäivänä lähes tuntematon työväline, jolla on kehrätty lankaa jo kivikaudelta lähtien. Työkalu on karkeasti määritellen 30-40 cm pitkä puinen puikko, jonka toisessa päässä on joskus kiekkomainen paino, eli kehrä. Toisinaan puikon jompaankumpaan päähän on muotoiltu tai kiinnitetty koukku helpottamaan kehräämistä. Värttinän koukkuun tai varteen kierrettiin kuontalosta eli kehruuaineksista koostuvasta vyyhdestä vedettyä hahtuvaa ja värttinä pyöräytettiin oikean käden sormilla hyrrämäiseen pyörivään liikkeeseen. Samalla vasen käsi nyhti, kiersi ja ohjasi kuituainesta kuontalosta kohti pyörivää värttinää. Kun lankaa oli muodostunut kuontalon ja värttinän välinen mitta, eli piusta, se kierrettiin värttinän varren ympärille ja jatkettiin kehräämistä. 

Suomalaisia värttinöitä on kolmea päätyyppiä: koukullisia ja kehrällisiä, koukuttomia ja kehrällisiä sekä koukuttomia ja kehrättömiä. Vanhimmissa löydetyissä esimerkissä on ollut sekä koukku että kehrä, viimeksi käytetyissä ei enää kumpaakaan.

Värttinä levisi käyttöön nykyisen Suomen alueella slaavilaisten heimojen välityksellä noin 600-700 -luvuilla. Poljettavan rukin yleistyminen 1700-luvulla syrjäytti tekniikan lähes kokonaan, vaikka Karjalassa se oli käytössä toiseen maailmansotaan saakka. 

Nykyisin värttinä tunnetaan parhaiten Charles Perraultin sadusta Prinsessa Ruusunen, jossa prinsessa satuttaa kätensä värttinään ja vaipuu satavuotiseen uneen. Vuonna 1959 valmistuneessa piirroselokuvassa terävä kohta, johon päähenkilö satuttaa itsensä ei ole kuitenkaan värttinä, vaan tortin kärki. Puinen tylppäkärkinen tortti on poljettavan rukin osa, jonka ympärille langaksi kehrättävä pellavakuitu käärittiin. Sadun varhaisemmassa versiossa unen aiheuttaa tikku pellavakuidussa, mikä onkin uskottavampaa, koska itse värttinäkään ei ole varsinaisesti terävä.

Kuukauden esine on noin 50 cm pitkä, kauniisti sorvattu värttinä, jonka kehrään on merkitty vuosiluku 1867. Hieman tavallista suurempana sitä on käytetty langan kertaukseen. Värttinä kuuluu Viikin maatalousmuseon kokoelmaan ja sitä voi käydä ihailemassa Sarka -museon “Ennen koneita” -näyttelyssä.