maataloushistoria
-
Tähän aikaan vuodesta: Paimennus
Julkaistu:Ennen peltolaidunnuksen yleistymistä karja päästettiin kesäpäivisin laiduntamaan lähimetsiin. Eläinten mukaan lähetettiin paimen, joka vahti, etteivät lehmät tai lampaat karanneet syömään kielletyille…
-
Niittokoneen pitkä taival osa 2
Julkaistu:Uusia yrittäjiä Niittokoneen kehittely USA:n keskilännessä herätti monen nuoren miehen kiinnostuksen ja keksijät saivat nopeasti lukuisia jäljittelijöitä. Maatalouskoneiden markkinat kehittyivät voima…
-
Näyttelyidemme Valmet-traktorit
Julkaistu:Näyttelytiloissamme ja piha-alueella pääsee ihastelemaan suomalaista metalliteollisuuden taidonnäytteistä, eli Valmet-traktoreista. Punaiset avomalliset traktorit ovat piirtyneet suomalaisten mieliin …
-
Talven töitä metsässä ja pirtissä
Julkaistu:Talven tultua ulkona tehtävät työt rajoitettiin vanhaan aikaan mahdollisimman vähiin. Karjan ruokinta ja juottaminen piti hoitaa, mutta muuten sulan maan ajan työt jätettiin kevääseen. Jotkin työt kut…
-
Isännyyden hinta
Julkaistu:Vuonna 1780 Antti Heikinpoika oli 24-vuotias loimaalainen nuorimies. Hän oli Vännilän Jaakkolan ratsutilan lapsista vanhin poika, joten hänellä oli koko elämänsä ajan ollut hyvät perusteet olettaa pää…
-
Nauris vastasi perunaa
Julkaistu:Nauris oli Suomessa pitkään tärkein viljelty juures, kunnes peruna syrjäytti sen 1800-luvulla. Naurista viljeltiin jo esihistoriallisella ajalla. Se oli ohran ohella tärkeimpiä ravinnonlähteitä muinai…
-
Kissa vieköön!
Julkaistu:Maaseudun kotieläimistöön kuuluvat eittämättä karja, hevoset, kanat, lampaat ja siat. Näistä erityisesti kaksi ensimmäistä saavat Sarka-museon näyttelyissä suurempaa huomiota, ovathan hevoset ja vetoh…
-
Samuel Leeds Allen ja Planet Jr.
Julkaistu:Planet Jr. oli philadelphialaisen kolmen sadan patentin miehen S.L. Allenin menestystuotesarja. Hän patentoi meillä Suomessakin hyvin tunnetun Planet Jr malli 2 rivikylvökoneen vuonna 1868 ja rynnisti…
-
https://www.digisarka.fi/app/themes/avoine-theme/resources/images/default.jpg
Kaskisavun mailta – Kansatieteellinen elokuva kaskipellon raivauksesta vuodelta 1937.
Julkaistu:Tiedätkö, mistä piru puhui, kun piru sanoi: ”Kumma rek! Kun on oikein puolin, niin ei vedä mikään. Kun on nurin, ei istu kukaan.” Vastauksen kuulet Kaskisavun mailta lyhytelokuvasta (14 min). Kansatie…
-
Eroon talviturkista!
Julkaistu:Lammas on yksi vanhimmista ihmisen kesyttämistä kotieläimistä. Aluksi lammasta pidettiin maidon, lihan ja vuotien takia, mutta myöhemmin alettiin hyödyntää myös sen pehmeää villaa. Lampaan villan leik…